perjantai 19. elokuuta 2016

Päivän mietteitä


Vaikka olemmekin Fridan kanssa työstäneet Unelmieni Vuosi kalenteria ensi vuodelle, niin minun on pakko sanoa, että myös tämä vuosi on ollut minulle juuri sellainen. Olen elänyt hetkessä, mutta kuitenkin unelmoinut isosti ja päättänyt, että se mitä teen, teen ilolla ja hyvällä fiiliksellä. Jos joku tökkää ja mättää pahasti, teen muutoksia elämässäni. Ja se näköjään toimii paremmin kuin hyvin.

Olen saanut tosi kivaa palautetta viime aikoina asiakkailtani, yhteistyökumppaneiltani sekä myös ystäviltäni siitä energiasta, positiivisuudesta ja hyvästä mielestä, jota jaan ympärilleni. Tämä ei ole missään tapauksessa itsekehua vaan iloa siitä, että olen saanut oman pääni niin järjestykseen, että hyvä oloni näkyy ja kuuluu :) Ei minullakaan ole aina hyvä päivä, mutta pyrin siihen - haluan nauttia elämästäni sekä asioista, joita teen. Eikä minulla todellakaan ole ollut helppo elämä tai että kaikki olisi sujunut aina leikiten, mutta olen ollut halukas tekemään itseni kanssa töitä, katsomaan peiliin ja todella pohtimaan, miten voisin muuttaa asioita, jotta elämä tuntuisi tosi nastalta.


Ja tässä ollaan 48-vuotiaana sillä fiiliksellä, että elän elämäni parasta aikaa. Nautin ja olen onnellinen, teen työtä, jos todella tykkään. Lapset ovat jo vähän isompia, ihania nuoria naisia, mitä nyt teinimurheita välillä, mutta niistäkin selvitään. Aviomies on kehittynyt vuosien kuluessa kuin hyvä punaviini, meillä on tosi kivaa yhdessä. Mahtavia ystäviä, olen tekemisissä päivittäin ihmisten kanssa, joiden seurasta tykkään. Mieleen tulee paljon asioita, joista iloitsen ja olen kiitollinen.. 

Tällaisella fiiliksellä tänään, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan :)


Terkuin Merja


9 kommenttia:

Susanne kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu! Itselläni on samanlaisia mietteitä.
Mukavaa viikonloppua!

Tuire kirjoitti...

Ihania kuulumisia! Oikein kivaa viikonloppua! <3

Pia...Sopivan suolaista kirjoitti...

Ihanaa viikonloppua!

Merja K kirjoitti...

Kiva kuulla Ritva, meillä on kuitenkin vain yksi ainut elämä, eikä tule uusintaa :)

Kiitos Tuire, tulen moikkaamaan myös sinua blogiisi!

Pia, ihanaa viikonloppua sinullekin!

Tuija kirjoitti...

Positiivinen asenteesi säteilee ja luo hyviä tunnelmia ympärillesi! Toivottavasti tapaamme toistekin! 🍀 Tuija, aarrekarttailija

Merja K kirjoitti...

Kiitos Tuija, olipa kiva tavata! Huippumalleja olitte <3

Tuija kirjoitti...

Pääsin mallin hommiin myös Samoksella. 😂 Täytyykö jo lisätä CV:hen...

شركة عزل اسطح بالدمام kirjoitti...

thanks a lot for this posts

شركة عزل بالدمام kirjoitti...

its nice for all