sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Rouvat vapaalla ja viihteellä


Uusi viikko taas alkamassa, mutta tällä kertaa hieman väsyneissä tunnelmissa. Ystäväni nelikymppiset olivat eilen ja niitä juhlittiin kivassa tyttöporukassa. Ensin hyvää ruokaa kuplivan kera, sitten saunaan ja puolilta öin uuteen Flamingo-yökerhoon. Flamingossa oli aivan loistava bändi ja lopputulemana tämä rouva viihtyi tanssilattialla kolme ja puolituntia. Ilta tai oikeastaan aamuyö meni siis täysin kuntoliikunnan piikkiin :) Mutta vaikka urheiltu onkin kovasti, niin hieman kyllä väsyttää, varsinkin kun mietin, että kello näytti sunnuntaiaamuna 05.04, kun könysimme nukkumaan. Huh sentään!
Aloitin myös tänään uuden harrastuksen, nimittäin bailation. Rakastan tanssimista ja varsinkin lattareita, joten harrastus on siis erityisesti mieleen. Perjantai-ilta meni taas muodostelmaluistelutreeneissä ja touhu näytti sekä tuntui entistä kivemmalta. Tosin vedin jäällä upeat lipat, keuhkoista lähti ilmat ulos ja takapuoli otti kunnon jäätuntuman. Hetken jopa ajattelin, että ranne murtui, mutta onneksi ei sentään. Eli toimelias viikonloppu ja eritoten liikuntapainotteinen, joka on tietty hyvä asia uuden elämäntavan kannalta.
Hieno juttu, että 80 000 kävijää on ylittynyt! Laitan kilpailun pystyyn kävijämäärän kunniaksi, kunhan saan käsiini uudet "Tildas Landsted" kirjat :) Pitäisi olla kohtapuoliin tulossa, kirja julkastiin Norjassa viimeviikolla.
Kivaa, kivaa ja kivaa alkavaa viikkoa, tämän rouvan on nyt pakko mennä kauneusunille!
Terveisin bilehile Merja

5 kommenttia:

Piipa kirjoitti...

Kyllä on vauhtia piisannut! :) Uudet harrastuksesi kuulostavat hauskoilta! Tanssi varsinkin on sellaista liikuntaa, että siinä voi antaa musiikin viedä ja liikkeiden yms. tekeminen on paljon hauskempaa!

Nina kirjoitti...

Jahas, mä olen tänään menossa Flamingon...kylpylään muttamutta bailaaminen pitkästa aikaa tekisi jo terää. (ihan kun en saisi muutenkin valvoa). Sulla vauhtia nyt piisaa! Hauskaa! Onko sulla jotenkin enemmän tunteja vuorokaudessa kuin muilla? Vai mistä sulla virtaa riittää? Kerro salaisuutesi.....niin haen heti samoja nappeja (hehheh).:)

Lennu kirjoitti...

Kyllä on sulla ollut menoa ja meininkiä. Onneksi ei sentään ranne murtunut.
Onnea huikealle kävijäluvulle.

Sooloilija kirjoitti...

Ihanalta kuullostaa nämä harrastuksesi ja viikonlopun juhlimiset.

Tanssi on varmaan sellainen laji, että se on ihmisessä jotenkin syntyjään. Ymmärrän hyvin miehiä, jotka sanovat, että 'minä en tanssi'. Itsekin olen vähän samanlainen ja olen hyväksynyt sen itsessäni, vaikka koenkin sen jonkinlaisena puutteena, sillä moni hauska hetki jää kokematta, siis tanssilattioilla.

Hauskaa viikkoa sinulle!

Sanna kirjoitti...

Huomenia!

Voi että... Sie oot aloittanut taitoluistelun... Miun anoppi on taitoluistelun opettaja... =)
Se on kyllä kaunista katsottavaa, muutamat kisat tullut katsottua... =)

Hauskaa loppuviikkoa ... T. maisuli