tiistai 13. tammikuuta 2009

Unelmointia

Tänään iski aivan kamala ikävä! Ikävöin sitä ihanaa talowanhustamme, tiedättehän, siis Villa Unelmaa. Emme ole viettäneet siellä viikonloppuja sitten marraskuun alun. On vaan ollut niin hässäkkä koko ajan ja viikonloput ovat olleet täynnä muuta tohinaa, ettei yksinkertaisesti ole ehtinyt sinne.
Ikävä iski aivan yllättäen ja nurkan takaa. Oli ihan pakko kaivaa koneelta valokuvia ja fiilistellä Unelman ihanaa henkeä. Kuten olen jo aiemminkin kirjoittanut, mikään talo ei ole tähän mennessä saanut minut rakastumaan, mutta Unelma vei tosiaankin sydämeni. Tuntuu hassulta kirjoittaa tällä tavalla talosta, mutta niin se vaan on.

Ihanin hetki on, kun saapuu pitkästä aikaa Unelmaan, kulkee rauhassa huoneesta toiseen ja tervehtii kaikki paikat tavaroineen. Jokainen tavara on huolella valittu, siellä ei ole mitään ylimääräistä. Seinät huokuvat rauhaa ja ymmärrystä, tulee hyvä olo. Keitän kahvit, otan lehden ja istun tupakeittiön kiikkustuoliin. Ah, mikä rauha ja ilo!
Ohessa muutamat otokset, olenkohan ehtinyt esitellä näitä jo aiemminkin?




Tuo sydän on ostos Göteborgista. Se on tehnyt ruotsalainen käsityöläinen ja idea on mielestäni hyvä. Ensin on valettu sydän betoniin ja sen jälkeen tehty tuo rautalankahässäkkä kynttiläpidikkeeksi - yksinkertainen ja kaunis.
Sellaiset Unelman unelmoinnit tällä kertaa. Ja maaliskuuhun joudun todennäköisesti odottamaan iloista jälleennäkemistä, joten tässä on aikaa vielä haaveilla. Onneksi hyvää kannattaa odottaa :)

Tähän loppuun vielä kiva halaus, jonka sain Maisulilta. Kiitos ja halaus takaisin!!
Minä haluan halata erityisesti :

Maissia - kiva, että löysin sinusta blogiystävän

Siiriä - olet "pikkusiskoni"

Ninaa - hauskaa, että yhteys säilyy yhteisten työkuvioiden jälkeenkin

Maria - ilahdutat päiviäni kauniilla sisustuskuvilla ja mukavilla tarinoilla

Jolea - olet puuhakas ja iloinen Tilda-addikti, jonka kanssa sai hyvät "kuvausnaurut"

Haluaisin halata tämän lisäksi montaa muutakin henkilöä, mutta nämä nyt päällimmäisenä mielessä.

Halaus voi merkitä niin paljon yhdellä kertaa. Se voi tarkoitaa rakkautta, ystävyyttä, mukavuutta tai ihan mitä vaan, joten muistetaanhan halata ja rutistella toisiamme. Hyvää tahtoa ja iloa ei ole koskaan maailmassa liikaa, eihän :)
Tiistaiterkuin Merja

8 kommenttia:

Piipa kirjoitti...

Todella kauniita kuvia!!! Ja kyllä minäkin voin sanoa, että rakastan kotiamme, vaikka kaikki täällä onkin vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun :) Joissakin taloissa on vain niin hyvä henki, että siellä on hyvä olla ja sinne on hyvä tulla.
Unelman kuvistakin huokuu tuollainen kodikas ja hyvä henki! :)

Mari kirjoitti...

Kiitos halauksesta ja kiitos ihanista kuvista Unelmasta:) Molemmista tuli oikein hyvä mieli. Ymmärrän täysin, että Unelmaan tulee ikävä!

Nina kirjoitti...

Halaus takaisin, kiitos. Mutta maaliskuuhun on enää yksi kokonainen kuukausi ;) !!!!!VAIN!!
Se menee äkkiä...hui jopa liian.

Juu ja tuo sydänhässäkkä oli just ihana ja joku suloinen tapetti sen alla...voikunsaisitapetoida!

Sanna kirjoitti...

Heippa!

Tuo muuten ei mene miun blogiin... Tuosta maisuli-kohdasta... =)

Piitis kirjoitti...

Heips!
Kuvista kyllä välittyy rauhallinen tunnelma. Teillä on ihana Unelma.
Terkuin PiitiS

Merja K kirjoitti...

Heissan teille!

Piipa: niin just, ei sisustuksella tms. ole niin suurta merkitystä, vaan sillä miltä koti tuntuu

Mari: kiva kun taas poikkesit :)

Nina: tuo tapetti maksoi 5 e /rulla, oli rautaliikkeessä poistomyynnissä. Tapetointi EI ollut kivaa, siinä meni koko juhannus. Koko olohuoneen pitkä seinä täynnä ikkunoita ja tapetti oli kohdistettavaa. Onneksi lopputulos unohdutti valtavan työn :)

Maisuli: sorry linkistä, en ymmärrä, mistä moinen oli tullut?? No nyt asia kunnossa

Piitis: kiitos kommentista, kiva kun poikkesit

Maissi kirjoitti...

Voi, miten tuo halaus lämmitti. Kiitos myös sinulle ystäväin, että olen löytänyt sinut :´) Halaus takaisin.
Unelman kuvat ovat aina niin kauniita.. Uskon, että kaipuu useamman kuukauden jälkeen alkaa jo tuntua. Aika kuluu onneksi nopeasti ja pianhan ollaan jo maaliskuussakin! Mukavaa loppuviikkoa!

Maria kirjoitti...

Kaunis ja levollinen on Unelmasi. -yllä kotiaan saa rakastaa!
Minulla ei ole koskaan ollut kovin pitkäaikaisia koteja, mutta mökki on jo yhdeksättä vuotta. Sitä paikkaa rakastan. Vaikka mökki on uusi, maisema on ikivanha ja vanhuuttaan lempeä ja armollinen. Siellä tulee hyvä olo itsellekin.