keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Pikainen blogipäivitys


Alan pikku hiljaa hiffata, miten paljon hommaa on kahden puutarhan hoitamisessa. Kotipihamme on kuin viidakko, koska kaikki liikenevä aika on tänä kesänä kulunut matkoilla ja Unelmassa. Ruoho on yritetty ajaa säännöllisin väliajoin, mutta siihen se sitten on jäänytkin ja sen kyllä huomaa. Ensi viikolla on viimeinen lomaviikkoni ja sen vietän kotona eli täytyy yrittää saada piha kuosiin. Kauniistihan tuo köynnösruusu kukkii, mutta aika villiintyneltä sekin näyttää..

Tällä erää kotona taas pari päivää. Ehdin jopa eilen kesän ensimmäiselle terassikeikalle hyvän ystäväni kanssa. Raffaellon terassilla eli "Mummotunnelissa" oli energinen meininki, kun siellä oli esiintymässä bändi nimeltä Telaketju. Bändillä oli loistoshow ja pieni ulkoilu piristi taas pitkäksi aikaa. Kyseistä terassia muuten nimitetään myös "Känniränniksi", joka onkin aika sattuva nimi, ainakin kun katseli tarkemmin eilistä yleisöä ;)


Unelmassa sain sentään jotain aikaiseksi viime viikolla. Ompelin keittiöön ja telkkahuoneeseen verhot. Nuo telkkahuoneen verhot tosin jäivät kaivelemaan, haluaisin että alareunassa olevaa ruskeaa näkyisi enemmän. Taidan vielä korjata verhot, sen verran ne häiritsevät. Sain myös saunatuvan aika hyvälle mallille, laitan siitä kuvia myöhemmin näytille.


Pesukone on taas vaihteeksi käynnissä ja pakkaustouhut mietinnässä. Lähdemme huomenna aikuisporukassa ystäviemme kanssa viikonloppureissuun ja yritän kuumeisesti pähkäillä, mitä laukkuun pakkaisi. Vielä on siis lomaa jäljellä ja toivottavasti myös kesää. Nautinnollisia heinäkuun viimeisiä päiviä!

Terkuin Merja

8 kommenttia:

marikan kirjoitti...

Ihanalta näyttää verho noinkin.
Hauskaa loman jatkoa =)

Krisse kirjoitti...

Kauniita kuvia...

Heli kirjoitti...

Ihana ruusu, kovasti on punaisia kukkia. Auttaako ton kukinnan saavuttamiseen enää Substral vai millä olet saanut sen noin hyvin kukkimaan?

Upea pöytä Unelmassa!

Merja K kirjoitti...

Heissan ja kiitos kommenteista :)

Terassista vielä sen verran, että sitä nimitetään mummotunneliksi, koska siellä viihtyvät itseni ikäiset eli noin 40 v. Nimityksen ovat keksineet varmaankin parikymppiset bilettäjät ;) Känniränni tullee taas siitä, että terassi on sisäpihalla keskellä korkeita taloja. Tila on kapeahko ja pitkulainen. Mutta fiilis on aina yhtä hyvä - kesällä nimittäin terassilla on livebändejä joka ilta. Kannattaa poiketa, jos liikkuu ilta-aikaan Helsingin keskustassa.

Ruusu tosiaankin kukoistaa. Olen tainnut kerran lannoittaa sen alkukesästä ja siinä se :) Eli helppohoitoinen tapaus

Mukavaa torstaipäivää!

Jaanabella kirjoitti...

Mukavaa viikonloppu reissua.

Jaanabella kirjoitti...

Käyppä kurkkaamassa blogissani,kun lomaltasi ehdit.
Siellä olis sulle haaste,jos haluat siihen vastata ; ))

Mukavaa lomaa!

t.Jaana

kati kirjoitti...

Kiva oli lukea kuulumisia. Leppoista loppulomailua, mukavaa menoa sulla on ollutkin ;)

Lennu kirjoitti...

Vai mummotunneli ja känniränni, heh heh.
Mukavia kuvia taas. Mukavaa loppulomaa.