maanantai 28. syyskuuta 2009

Saunatuvan facelift



Jotain pieniä juttuja saatiin sentäs tänä kesänä Unelmassa aikaiseksi. Edellinen kesä meni lähes kokonaan Unelman remontissa, tämä kesä meni taas enemmän tai vähemmän reissatessa. Eli Unelman remonttihommat jäivät kovin vähiin.



Unelmassa on rantasauna, jossa on pukuhuoneen ja saunan lisäksi mukava saunatupa. Tupa jäi viime kesä kunnostamatta ja tänä kesänä sain viimein inspiraation pienen faceliftin tekemiseen. Tupa oli hieman liian tumma minun makuuni. Ylimpänä olevat kuvat on otettu ennen pikkuremonttia.


Tuvan tapetit olivat hyvässä kunnossa, eikä innostusta löytynyt niin paljoa, että olisimme jaksaneet vaihtaa tapetteja. Olisin halunnut erilaiset tapetit, mutta laiskuus voitti tällä kertaa. Päätimme siis keventää tuvan olemusta maalaamalla paneelit vaaleammiksi.



Kiva lipasto löytyi Marjamäen Pajutilalta ja korituoli on Kodin Ykkösestä. Pirtinpöytä sekä penkit ovat taas mieheni isovanhempien perua ja pidän niistä tosi paljon. Beach lady on tuliaisia Mosel-laaksosta ja ladyllä on iloinen joskin pullea olemus. Kysäisin esikoiseltamme 11 v., että "eikös näytäkin kovasti minulta", johon hän vastasi: "eihän sinulla ole punaisia hiuksia". Ei ollut ihan toivomani vastaus, mutta totuuden yleensä kuulee lasten suusta :)



Saunatuvassa sekä pukuhuoneessa on vanhat Porin Matti kaminat, tosin en ole uskaltanut laittaa niihin tulta ennenkuin nuohooja käy tarkistamassa kaminoiden kunnon. Kaminan takana oleva seinä täytyisi vielä maalata, mutta taidanpa odottaa uutta inspiraatiota. Ensi kesänä ehkä ;)

Maanantaiterkuin Merja

11 kommenttia:

Tania kirjoitti...

Hyvältä näyttää: tunnelmallista ja kivoja yksityiskohtia.

aurinkoisin terveisin
Tania

Possumamma kirjoitti...

Onnistunut facelift!:)

Vekarus kirjoitti...

Kauniilta näyttää taas kerran! Meillä on vanhan mökin Porin matti seisomassa ulkosalla peitteiden alla. Pitäisi keksiä mitä sille tehdään.

Teija kirjoitti...

Tulipa siitä hieno, vaalea ja kaunis!

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Suloinen saunatupa, siellä kelpaa tunnelmoida!

SeriL kirjoitti...

Viihtyisää tuli, kyllä kelpaa istuskella ja viettää kivaa sauna-iltaa! =)

SeriL

Vekarus kirjoitti...

Oi, tänään se tipahti postilaatikkoon! Onnittelut! Ihana juttu! Olet kyllä todella taitava!

Kotivalo kirjoitti...

Löysin tänne tämän päiväisen lehden perusteella ja onpa mukava tuttavuus tämä blogisi!! Ihanaa löytää kohtalotoveri, jolla myös nämä mökkirempat yms. päällimmäisenä = )

Ella Doukia kirjoitti...

Sain eilen käsiini uuden Koti ja Keittiö-lehden. Ihastelin kaunista kotia, tummia hirsiseiniä, tunnelmaa ja ajattelin, tuossa tahtoisin asua. Lehden kaunein koti! Aloin lukea juttua huokailtuani pitkään kuvia. Sinun iki-ihana Villa Unelmasihan siinä oli esittelyssä! Saunatupakin on saanut käsissäsi hurmaavan ilmeen ja tunnelman!

Antoisia syyspäiviä Villa Unelmassa!

Terkuin,
Ella-koiran emäntä Alina

Anonyymi kirjoitti...

Ihana juttu lehdessä,

kaunis talo ja suloisen tunnelmallinen saunatupa, kateeksi käy teidän vapaa-ajan paikka. :D


t.Susse

Päivi kirjoitti...

Ihana saunatupa, ja on kyllä onnistunut liftaus!
Täytyypä etsiä tuo lehtikin käsiin, että pääsee lukemaan jutun Unelmastasi :)