keskiviikko 18. marraskuuta 2009

I`m back


Kasperiina on sulkeutunut ja sulkeutumisen myötä minulta näköjään tippuivat käsistä kaikki pelit ja rensselit. Vajosin laiskotteluun, enkä moneen viikkoon ole saanut avattua edes blogiani. Olen nauttinut sohvaperunana olosta ja katsonut telkkarista kaikki mahdolliset roskasarjat, joita en ole ehtinyt katsoa vuoteen. Tosin rajansa roskallakin ja nyt alkaa taas kiinnostaa muutkin asiat. Voin siis pian julistaa laiskottelun virallisesti päättyneeksi.


No en rehellisyyden nimissä nyt ihan toimetonkaan ole ollut. Esikoisen luokka kerää leirikoulua varten rahaa ja tein kasan (siis aika ison kasan) joulukortteja heille myyntiin. Myös omat kortit ovat jo hyvässä jamassa, tämän joulun look näyttää oheiselta.


Samalla tyylillä tein esikoiselle synttärikortin.


Juuri nyt tylsistyttää, koska nasunuha iski meidänkin perheeseen. Toistaiseksi ja onneksi vain minä ja esikoinen sairastamme. Tällä hetkellä sairaus on jo osittain selätetty, olen päässyt vaiheeseen, jossa en ole enää sairas, mutta en ihan tervekään. Joten vielä huominen päivä täytyy olla pois töistä pah :( Tosin mieluummin hoidan itseni kunnolla terveeksi kuin otan jonkun niistä ikävistä jälkitaudeista, joista olen lukenut.

Noista yläkuvassa näkyvistä villasukista onkin tullut minulle parhaat kaverit sairauteni aikana. Ne ovat sopivan ohuet, jotta niiden kanssa voi nukkua, mutta sopivan paksut, jotta ne lämmittävät mukavasti jalkoja laattalattialla. Ihana ystäväni teki ne minulle, suurkiitos, nyt ne tulivat tositarpeeseen!

Jatkan sairastamista ja mietin samalla tarjoiluja lauantaiksi. Ystäväni ovat tulossa viettämään tyttöjen pikkujoulua meille, joten onneksi sairastuin nyt, enkä vasta viikonloppuna :)

Ihanaa viikkoa, toivottavasti olette terveitä!

Terkuin Merja

7 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Mukavaa, että olet palannut! Pikaista paranemista!

Ilona kirjoitti...

Kiva, kun olet taas kuvioissa:) Ja parannelkaa taudit kunnolla pois!

Karoliinaa kirjoitti...

ootin jo että millon rustaat:)
paranemisia!

Pikkupiiku kirjoitti...

Ihanat sukat sinulla. Minä pidän myös näistä uusista ohuista sukkalangoista. ne sukat jalassa on paljon helpompaa, mutta lämmittävät ihanasti. Paranemisia teille1

SeriL kirjoitti...

Kiva kuulla susta... Pikaista paranemista :) Kivoja kortteja olet väsännyt!

taburetti kirjoitti...

Mukavaa, että olet taas täällä.
Ja oikein mukavaa tulevaa lauantaita!!
Sekä mukavaa joulun odotusta!!
Terkuin Jaana

Nina kirjoitti...

Onpas kiva juttu kun olet palannut!!!
Pikaista paranemista!!