sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Muisteloita hääpäivän kunniaksi


Kaksitoista vuotta sitten meillä oli oikeat "mahtihäät" Helsingin Vanhassa kirkossa. Vieraita oli kokonaiset neljä kappaletta ja hieman kyllä hymyilytti, kun astelimme mieheni kanssa kirkon pitkää käytävää pitkin. Kummallakin meistä oli jo yksi avioliitto takana ja koska esimmäisellä kerralla tuli järjestetettyä isot häät, emme kokeneet siihen uudemman kerran tarvetta. Kukaan muu kuin nämä neljä ystäväämme eivät tienneet avioitumisestamme. Laitoimme 6.2. perjantaina kirjeet postiin, jossa kerroimme avioituneemme lauantaina 7.2. ja kutsuimme ystävät juhlimaan  yhdistettyjä tupari- ja hääjuhliamme maaliskuussa.

Häämatkan teimme saman vuoden kesänä Ranskan viinialueille. Kiersimme Champagnen, Bourgougnen, Bordeaux:n, Loiren sekä Cognac:n alueet ja samanlaisen reissun haluaisin ehdottomasti tehdä uudelleen. Varsinkin Samppanja-kellarit olivat aivan mielettömän hienoja. Tuo yläkuvassa oleva cooleri on ostettu Moet&Chandon kellarista ja ko. kellari oli todella vaikuttava paikka.


Oheisessa kuvassa on kellarissa näkemiämme vanhoja samppanja-pulloja, joista vanhimmat olivat vuodelta 1874. Opas kertoi meille pullojen luona hauskan tarinan Kuningataräidistä. Kuningataräiti oli käynyt vierailulla kellarissa ja hänen kunniakseen oli avattu vuoden 1900 samppanja-pullo. Samppanja oli pilaantunut, joten isännät avasivat vielä toisen pullon, joka oli vuodelta 1899. Sen pullon samppanja oli juomakelpoista ja Kuningataräiti oli sanonut tilanteessa: "Näköjään vuosi, jolloin minut siitettiin, oli parempi kuin vuosi jolloin synnyin :)"


Samppanja-viljelmiä oli Champagnessa silmän kantamattomiin. Tiesittehän, että sampanjaksi saa kutsua ainoastaan juomaa, joka tulee Champagnen alueelta ja on valmistettu erityisellä Méthode Champagne -menetelmällä. Koska valmistukseen liittyy monta vaihetta ja paljon käsityötä, se luonnollisesti nostaa tuotteen hintaa. Lisäksi rajallinen viljelyalue rajoittaa myös tuottettavia määriä ja siksi harvinaisimmat samppanjat ovat erittäin arvostettuja ja arvokkaita (www.samppanjaa.fi)


Odotin reissun aikana esikoistamme, joten viinien maistelu jäi minulta vähiin. Mieheni suunnitteli kyllä panostavansa maisteluun viinitiloilla, mutta hänelläkin huvi jäi aika lyhyeksi. Ajoin nimittäin vain kerran vuokra-autoamme ja "juutuin" liikenneympyrään. Autoja viuhui ohi vasemmalta ja oikealta ja ajoin varmaankin ympyrän kymmenen kertaa ympäri ennenkuin pääsin siitä ulos. Sen reissun jälkeen kieltäydyin kohteliaasti ajamisesta.

Champagnen alueen  lisäksi myös  Cote d'Or Bourgognessa ja viinikaupunki Beaune olivat todella kauniita paikkoja.  Bordeaux:ssa sykähdyttivät taas ihastuttava Saint- Émilionin kaupunki ja Rue des Chateaux, jossa oli vieri vieressä toistaan upeampia viinilinnoja. Cognacin alueella oli todella mielenkiintoista tutustua konjakin valmistukseen, vaikka en erityisemmin siitä juomasta piittaakaan. Konjakin kohdalla on sama kuin samppanjan eli virallisesti vain Cognacin alueelta tulevaa juomaa saa virallisesti kutsua konjakiksi. 

Tämän vuotista hääpäiväämme vietimme jo eilen, kun mieheni oli yllätykseksi järjestänyt lapsenvahdin. Kävimme kaupungilla Lasipalatsissa syömässä ja jokunen tunti kaupungilla on näiden ruuhkavuosien aikaan tarpeeksi "extremeä" :)  - kotiuduimmekin jo klo 22 paikallisen videovuokraamon kautta. Vuokrasimme "Haarautuvan rakkauden talon" ja leffa oli surkuhupaisuudessaan aivan loistava, suosittelen!

Näiden muisteloiden kera toivotan teille kaikille luistavaa alkavaa viikkoa!

Terkuin Merja

19 kommenttia:

Ira kirjoitti...

Kiitos vierailusta blogissani! :)

Kauniita kuvia, ihana häämatka...
Ja tuo leffan olen myös nähnyt ja se on huipppuhauska!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Tosi ihana hääkertomus ja matkanne oli varmasti ihana!ja tuo illan vietto ja aikainen kotiin tulo sai hymyilemään niinkuin se kertomus kuningattaresta!:)

Hyviä illan jatkoja!
Anu

Saara kirjoitti...

Samaa mieltä edellisen kommentin kanssa, ihania kuvia!! :) Itse olen kans ajatellut kattoo kyseisen elokuvan, kuulostais ainakin ihan hyvältä hömpältä..:D

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät Onnittelut Teille kahdelle, hääpäivänne johdosta!

Rosa Hämeestä :)

sanna kirjoitti...

Kiva kertomus ja oikein paljon onnea teille jatkossakin yhteiselle taipaleelle! :)

Rilla kirjoitti...

Hauskaa. Meillä vähän samantyyppinen tarina. Vieraita tosin taisi olla yhteensä 8+muutama lapsi :D Toisella kierroksella mekin siis. Ja ajankohtana 2.2. Mietittiin pitkään, viitsiikö edes kirkkovihkimistä ottaa, mutta eipähän tuolle mitään sääntöjä taida olla!
Sama leffa katsottiin pari viikkoa sitten. Allekirjoitan kommenttisi :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Onnea!! :)

Miia kirjoitti...

Hyvää hääpäivää vähän myöhässä :)

Teija kirjoitti...

Myöhästyneet hääpäiväonnittelut! Ja oli tosi kiva lukea matkasta! Muutenkin tykkään sun matkareportaaseista, itse kun harmittavan harvoin pääsee mihkään.

Haarautuvan rakkauden taloa on muuten joku muukin kehunut, voiskin koettaa metsästää sitä jostakin..

Mukavaa viikkoa!

Nina kirjoitti...

Onnea hääpäivän johdosta!
Kiva oli lukea muisteloitasi sekä tietopakettia shampanjasta.
Häämatka oli varmasti mieleen painuva.
Iloa viikkoosi!:)

Sufferiina kirjoitti...

Ihana ja tietoa antava kertomus :) Mitä tuo valkoinen on noiden shamppanjapullojen päällä mitä näkyy tuossa yhdessä kuvassa? Onko se pölyä?

Louise kirjoitti...

Oikein paljon onnea teille molemmille vielä kerran! kauniita kuvia! Olette tehneet juuri sellaisen häämatkan josta me uneksimme...Kun harrastaa viinejä ja samppanjaa aktiivisesti niin tällainen reissu olisi aivan "must" joten ehkä lähitulevaisuudessa :O)kertomus kuningattaresta oli hauska. lopuksi kiitän leffavihjeestä!

mimmuli kirjoitti...

Ihana häämatka! Onnea =)Nyt ja aina=)Meillä myös rakkaan kanssa tässä kuussa hääpäivä

Merja K kirjoitti...

Hei, kiitos kaikille onnitteluista :) Nyt täällä ollaan flunssan kourissa, plääh :( Toivottavasti tauti tokenee pikaisesti!

SeriL kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut hääpäivänä! Oli todella mielenkiintoista lukea kertomustasi. Matka kuulosti ihanalta ja kohteet myös. Haluaisin itse myös samanlaiselle matkalle joskus... Pikaista paranemista :)

Reitsu kirjoitti...

Hei!

Saanko näin kysyä kun tuossa teidän keitiöstä kuvia katselin ja huomasin että ikkunan kohdalla taso on alempana kuin muualla niin kuinka matalalla taso on ikkunan kohdalla ja mikäs on korkeus muualla?

Meillä alkaa remontti vanhassa hirsitalossa ja ikkunat tulevassa keittiössä on aika alhaalla ja olemme miettineet että josko siihen kohdalle laskis tasoa, mutta meneekö taso sitten liian matalalle. Kokemukset ja mitat siis tuosta kiinnostaa.

Osaatko sanoa vielä että mikä on tuon lattian väri? maali? näkyykö helposti kolhut ym.?

Reitsu kirjoitti...

^Kysymys koski siis unelmaa eli teidän kesäasuntoa. :)

Riitta / Wanilla kirjoitti...

Olipa kivoja muisteloita:)
Onnea vielä kerran!
Pikaista paranemista.

Louise kirjoitti...

Ystävänpäivänhalauksia!!