lauantai 28. elokuuta 2010

A niin kuin auringonkukka


Elokuun viimeinen viikonloppu on käsillä ja kummastelen taas kerran, mihin kesä hävisi. Tosin tänä kesänä tuntuu tapahtuneen paljon asioita ja esimerkiksi kesäkuu tuntuu kovin kaukaiselta asialta. Ihana kesä kyllä oli, ei käy valittaminen.

Tänä viikonloppuna olemme menossa juhlimaan, joten Unelma joutuu viettämään viikonloppua yksinään :) Viime viikonloppuna siellä kuitenkin olimme ja nappasin siinä samalla taas muutamia valokuvia.


Mr Järki oli lauantaina asioilla ja hän toi tullessaan upean auringonkukkakimpun. Läheisessä kaupungissa oli kylvetty pellollinen kukkia ja niitä sai käydä poimimassa. Olin maininnut edellisenä päivänä paikan ohi ajaessamme, että onpa kauniita kukkia ja näköjään hän oli ottanut neuvosta vaarin :)


Unelman tuvan puuhella on yksi "lempiesineistäni". Hellan saisi mahdollisesti käyttökuntoiseksi, mutta emme ole asiaan vielä sen tarkemmin perehtyneet. Varsinkin talvella hellalle olisi käyttöä, koska hirsien raoista vetää niin että sukat pyörii jaloissa. Pitäisi lisätä rivettä hirsien rakoihin, siitä voisi olla edes vähän apua.


Saippuapalat pääsivät myös keekoilemaan lieden päälle. Sanna-Mari käytti saippuapostaukseni kommentissa tätä hauskaa verbiä ja otin verbin oitis omaankin sanavarastoon :)

Heikun keikun, mukavaa viikonloppua. Toivottavasti olisi vielä tulossa paljon kuulaita ja aurinkoisia syyspäiviä!

Terkuin Merja

7 kommenttia:

Taikku kirjoitti...

Flunssaa potien on viikonloppu mennyt täällä..Samaa toivon; kaunista kuulasta syksyä, ei siis mitään harmaata vesisade syksyä minulle!

Toivottavasti oli kiva viikonloppu!Hyvää elokuun loppua!

Merja K kirjoitti...

Hei Taikku, viikonloppu on ollut tosi kiva, vaikkakin kulunut ihan liian nopeasti :)

Pikaista paranemista!

Jossu kirjoitti...

Auringonkukat on parasta tähän aikaan. Ihana kuva!

Merja K kirjoitti...

Auringonkukat ovat niin kirkkaita ja iloisen värisiä :) Harmi, että meidän kodin läheltä en ole löytänyt noista peltoa

Nina kirjoitti...

Ihania kuvia Unelmasta!
Puuhella on kaunis ja oikea arvoesinekin samalla.
Auringonkukat ovat aina upeita ja vaikuttavia.
Kesä alkaa olla päättymässä ja kyllä sitä ikävä jää. Toisaalta kesä tuntui nyt pitemmältä, kuin aikoihin, koska jo toukokuulla saimme nauttia parin viikon hellejaksosta.
Nyt on vain näihin kylmiin keliin hiljakseen totuteltava.
Iloista viikon alkua Merja! :)

Hanni kirjoitti...

Ai miten ihana saippuakakku, jos näkisin niin varmasti maistaisin :D

Ja ellen väärin nähnyt, Unelmassa asustaa myös oliivipuu? Siellä saat sen varmasti talvehtimaan viileässä -vai olikos se ympärivuotinen "mökki"? Mun oliivit ne aina kuolla kupsahtaa parissa kuukaudessa, niisk.

Mukavaa viikkoa ja tsemppiä& pitkää pinnaa remontin keskelle!

Merja K kirjoitti...

Nina, on totta, että tänä vuonna kesä on tuntunut erityisen pitkältä :) Toivottavasti ensi vuonnakin kesä olisi samanlainen, en pahastuisi. Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle!

Hanni, tuo oliivipuu on kesto sellainen, se ei pahastu vaikka en muista kastellakaan ;) Minulla on aivan onneton viherpeukalo, en varmasti saisi pidettyä oliivipuuta hengissä :)