tiistai 7. syyskuuta 2010

I believe I can fly


Todellakin - eilen tuntui siltä, että pystyn lentämään. Hankin syksyn kunniaksi uudet lenkkarit ja kyllä lenkkareilla ja lenkkareilla on eroa. Nämä tossut ainakin juoksevat itsestään. Juokseminen oli silkkaa nautintoa, varsinkin kun en ole päässyt lenkkipolulle viiteen kuukauteen vihoittelevan polven takia. Katsotaan, mihin asti nämä upouudet lenkkarini vielä tänä syksynä minut vievät :) 


Vihdoin ja viimein saamme keittiömme valmiiksi. Kerroin aiemmin pienistä matkan varrella sattuneista kommelluksista, mutta huomenna pitäisi keittöremontille tulla piste. Asiasta kovasti ilahtuneena ostin tänään yrtitkin jo valmiiksi odottamaan, jokohan huomenna saisin ne upouudelle tiskitasolle (mikä muuten on ko. tason virallinen nimi??). Remontti on tosiaankin koetellut hermoja, enkä usko ennenkuin näen, että kaikki on ok. Pidetään peukkuja!

 

Perjantainen askarteluinspiraatio jatkui vielä lauantainakin ja kaupungilla käydessäni piipahdin Akateemisessa Kirjakaupassa tutkailemassa askartelukirja/lehtitarjontaa. Marie Claire Ideés -lehti on suosikkini jo pitkältä ajalta, mutta mukaan tarttui myös askartelun ideajättiläinen. Kirjasta löytyy tekniikoita joka lähtöön ja sain kirjasta pelkästään jo parin selailun jälkeen paljon hyviä ideoita. Hintakaan ei päätä huimannut, sillä 390 sivun kirja maksoi vain 25 €.

Marie Claire lehdestä bongasin mielenkiintoisen messuilmoituksen. Harmittaa kyllä, että en osaa ranskaa, niin houkuttelevilta nämä messusivut vaikuttavat. Messuille olisi aivan mahtava päästä, semminkin kun Pariisi on lempparikaupunkini. Yksi hyvistä syistä tuohon lemppariasiaan lienee se, että olen tavannut mieheni ko. kaupungissa vuonna yksi ja kaksi :) Ja onhan kaupunki muutenkin tosi kaunis, Pariisi näyttää joka kerta uusia puolia itsestään siellä käydessä.


Ja sitten vielä pari tunnustusta. Tällaisen tunnustuksen sain Esmeraldalta, kiitos kovasti! Tunnustukseen kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään ja tällaista tällä kertaan:
  • Olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen elämääni tällä hetkellä
  • Innostun helposti varsinkin kädentaitoihin liittyvistä asioista
  • Rakastan syksyn kirpeitä tuoksuja
  • Olen todella motivoitunut opiskelusta, enkä malttaisi odottaa koulun alkamista
  • Olen ikuinen pinkkifani
  •  Tällä hetkellä tuntuu, että vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja kaikkien ihanien asioiden toteuttamiseen
  • Ystävä, jos en ole kuullut pitkään aikaan, ilahdutti minua tänään puhelulla

Myös Mari muisti minua, nuo muffinssit ovat todella herkullisen näköisiä :)

Tunnustuksen mukana tuli seuraavat ohjeet:
1.Pass this award to five bloggers who you love and inspire you
2. List 3 things you love
3.Show a picture you love and explain why


Edellä jo kertoilinkin minulle tällä hetkellä tärkeistä asioista. Lähiajan lempparikuvani on taas ehdottomasti tämä. Kuva oli näytillä blogissani jo elokuussa, mutta tässä siis vielä uudestaan. Kuva on iloinen ja se tuo mieleeni lämpimän ja rentouttavan kesäloman. Nautin (melkein) joka hetkestä. 

Seurailen niin paljon ihania blogeja, että en osaa näitä tunnustuksia nyt jakaa eteenpäin. Ja oikeastaan kaikki bloggaajat olisivat tunnustuksen arvoisia, kiva että ihmiset jaksavat jakaa asioitaan. On myös mukavaa, että blogissani käy niin kovin moni lukemassa höpinöitäni. Toisinaan kyllä ihmettelen miksi, juttuni eivät nimittäin mielestäni ole aina niin kovin kiinnostavia ;)

Säätiedotuksen mukaan huomennakin on kiva ilma, onpa mukavaa, nautitaan syksystä!
Tiistaiterkuin Merja

5 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Onnea uudesta kodista ja uudesta elämästä! Ala sopii sinulle varmasti loistavasti! Hienoa, että kotikin alkaa pikkuhiljaa valmistumaan, jotta saatte jälleen alkaa nauttia siitä!

Louise kirjoitti...

Jos tossut tosiaan juoksevat itsestään niin tämä nainen on lähdettävä tekemään tossukaupat HETI :)

Seija kirjoitti...

Tossut voivat myös pilata juoksusi ja jalkasi. Näin kävi mulle. Vääränlaiset tossut myyjän suosittelemana, juoksin 3 kk ja polvessa tosi paha nivelrikko. Leikkaus ja nyt on juoksut juostu. Harmittaa niin ********!

Merja K kirjoitti...

Heissan Vekarus, kiitos onnitteluista :)

Louise, kyllä ne tosiaan juoksevat itsestään ;)

Hei Seija, luulen että polvivihoitteluni tuli juurikin edellisistä lenkkitossuistani. Nämä tuntuvat ainakin näin alkuun hyviltä, tosin aloittelen aika varovasti..

Ikävä kuulla polvestasi. Googlasin nivelrikkoa kesällä, kun oma polvi oli tosi kipeä, eikä vaiva kuulostanut kovin kivalta :(

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vinkistä messujen suhteen! Minullakin tuo lehti oli mutta enpäs huomannut käsityömessuja. Ne on ihan tajuttoman suuri tapahtuma! Ainakin ensivilkaisulla vaikuttaisi siltä... Voi jospa ehtisi suunnitella reissun vielä, marraskuuhun ei ole niin pitkä...
Ja kaunis blogi sinulla ;o)