lauantai 25. syyskuuta 2010

Koukussa neliöihin

 Onpa kaunis syyskesäinen sää. Tosin en ole juurikaan päässyt nauttimaan siitä, koska tämä päivä kului taas koulunpenkkiä kuluttaessa. Tämän päivän luennon aiheena oli kulttuurit ja sisustus ja saimme paljon hyviä kirjavinkkejä. Täytyypä käydä ensi viikolla kirjastossa lainaamassa pino lukemista.

Vaikka remonttimme on edelleenkin kesken, laitan näytille taas parit kuvat. Olen iloinen, että olohuoneemmekin alkaa pikkuhiljaa hahmottua ja pidän kyllä kovasti sen nykyisestä ilmeestä. Tyynyjä, torkkupeitto, matto, telkkari yms. vielä puuttuu, mutta huonekalut ovat jo paikoillaan.

Vanha look:


Uusi look:

 

Muutoksena olohuoneessamme verrattuna entiseen on mm. se, että harmaiden nojatuolien paikalla on nykyään meidän sohvaryhmä ja yksi tuoli. Näin sohvat ovat keskellä huonetta, ennen ne olivat ikkunan edessä. Nyt meille jää kaunis maisema ikäänkuin tauluna puutarhaamme. 


Ikkunan eteen on tulossa kuvassa näkyvä penkki, joka on vielä pintakäsittelyä vailla Woodstock Decorissa. Penkki käsitellään läpikuultavan betoninharmaaksi, väri on samaa sävyä kuin ruokailutilan seinä. Alla oleva kuva ruokailutilasta (samaa tilaa näkyy hiukkasen vanhassakin olohuoneen kuvassa) on tainnut olla aiemminkin näytillä, mutta koska tykkään niiiin paljon sen uudesta ilmeestä, pääsköön kuva uudestaan näytille. Tuolla seinän harmaalla sävytetään siis myös penkki.

Sain muuten meiliä koskien noita Ikean ruokapöydän tuoleja ja meilissä kysyttiin kokemuksiamme tuoleista. Pakko todeta, että tuolit ovat olleet tosi hyvät käytössä. Niissä on mukava istua ja ulkonäkö on juuri sitä mitä haimme. Hinta oli jotain viidenkympin luokkaa, joten hinta/laatusuhde on loistava. Ainut miinus, jonka keksin on se, että emme saa huopatassuja pysymään tuolien jaloissa :)


Mr Järki kävi tilaamassa tänään olohuoneeseen maton, joka tulee olemaan harmaa WM Carpetin Cameron. Meillä on tälläkin hetkellä sama matto olohuoneessa, mutta maton koko on aivan liian pieni istuinryhmään nähden.  Halusin saman maton, koska linjat ovat nyt aika kulmikkaita olohuoneessamme ja maton struktuuri pehmentää mukavasti kulmikkuutta. Harmaa väri taas antaa särmää vaaleisiin sohviin. Nykyinen matto pääsee työhuoneeseen.


Ja niinhan siinä sitten virkkauksieni kanssa kävi, kuten Vekarus "varoitteli" edellisen postauksen kommentissa, eli koukkuun jäin. Olen nyhrännyt noita neliöitä jo yli kolmekymmentä, mutta hieman kyllä lannistuin, kun ajattelin paljonko niitä pitäisi vielä virkata. Olisikohan hyvä tavoite saada peitto valmiiksi jouluksi :)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Terkuin Merja

12 kommenttia:

Titti kirjoitti...

Teillä on niin kaunista ja tyylikästä! :)
Minulla on ollut pitkään mielessä noiden neliöiden opettelu, -mutta ompelu vie aina voiton... ;-)
Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Merja K kirjoitti...

Hei Titti, neliöt ovat oikeasti helppoja ja ne joutuvat nopeasti.

Ihanaa viikonlopun jatkoa myös sinulle!

Louise kirjoitti...

Neliöt ovat kauniin väriset! Siitä tulee mahtava JOS jaksat loppuun asti...:)tsemppiä

Merja K kirjoitti...

Just niin, JOS :)

SeriL kirjoitti...

Moikka!
Olipa mukavaa lukea juttujasi taas pitkästä aikaa! Upean näköistä teillä jo nyt, ilman puutuviakin asioita :D Olette olleet ahkerana! Mukavaa sunnuntaita :D

Rilla kirjoitti...

Jos nyt saisin sisustaa meillä kaiken uusiksi, niin näyttäisi varmasti kovasti samalta kuin teillä nyt. Klassisen tyylikästä.

Neulominen - virkkaus - ei suju, edelleenkään. Taidan pysytellä tällä hetkellä näissä koruhommissa ;)

Inkivääri kirjoitti...

Kaunista olet saanut aikaan:)

Merja K kirjoitti...

Hei SeriL, kiva kun olet palannut. Ihmettelinkin, mihin olet kadonnut :)

Rilla moikka, korusi ovat niin uskomattoman kauniita, että panosta vaan niihin. Niin minäkin tekisin, jos olisin yhtä hyvä kuin sinä.

Kiitos Inkivääri :)

Vekarus kirjoitti...

:-D

Minusta nuo teidän tuolinne ovat tosi kauniit! Ja niin ovat kyllä sohvatkin!

Ihanaa viikkoa!

Merja K kirjoitti...

Ihanaa syksyistä viikkoa myös sinulle ja kiva kun poikkesit :)

Nina kirjoitti...

Kaunista teillä on, rauhallista siis harmonista!

Kyllä nuo mummun neliöt koukuttavat :)

Iloa virkkauksiin ja uuteen viikkoon! :)

Merja K kirjoitti...

Hei Nina, iloista viikkoa myös sinulle!