keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Värkkäyksien pariin taas vaihteeksi


Viimeinen kouluilta takana ja päättötyö onnistuneesti esitetty, nyt ehtii taas värkkäilyjen pariin :) Ihanaa, olenkin kaivannut käsillä tekemisen iloa.

 

Ensimmäisen inspiraationi tuotos on oheinen taulu. Maalasin pellavakangasta askarteluväreillä taulun pohjaksi  ja maalauksen jälkeen kastelin ja hankasin kangasta, jotta sain "sutattua" värit kankaaseen ja pintaan kivan ryppyisen efektin. Pingotin pohjan kehykseen ja maalasin tekstit sabluunan, töpöttimen ja askartelumaalin avulla.

 

Ehkei minusta ihan Picassoa tule, eikä minua näillä avuilla taideta valita Vuoden nuoreksi taiteilijaksikaan, mutta itse tykkään taulusta kovasti. Taulun paikka on vielä hakusessa, mutta enköhän sille jonkin paikan kotonamme vielä keksi.



Loppuun on vielä pakko kertoa tarina Mr Järjestä. Hän tuli joku aika sitten kaupasta ja kauppakassista löytyi mm. wc-paperia. Laitoin paperin telineeseen ja huomasin, että paperissa on rakkausrunoja. "Onpa minulla romanttinen mies" ajattelin ja menin kiittämään Mr Järkeä ko. eleestä. Mr Järki oli aivan kysymysmerkkinä ja kertoi vain ottaneensa hyllystä ensimmäisen pakkauksen, joka käteen sattui. "Oliko siinä jotain runoja" hän kysyi. Heh, no joka tapauksessa paperi on tosi hauskaa, loistava oivallus tuotteen valmistajalta :)

Vielä ehtii osallistua arvontaan, joka löytyy parin postauksen takaa. Hopi, hopi, arvonta on kohta!

Keskiviikkoterkuin Merja

17 kommenttia:

Esmeralda kirjoitti...

Heh! Meillä kävi juuri samoin vessapaprun kanssa. Ihastelin miehelleni, että kiva kun toit rakkausrunoja. Ja toinen katsoi monttu auki, että mitä!?
Kiva taulu!

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Kiva taulu. Askartelu on ihanaa ajanvietettä.
Hauskaa vessapaperia, nyt on kiva lueskella vessa:)
-Hanne-

Krista / Kristallinhohtoa kirjoitti...

Haa! Taas löytyi yksi kivan oloinen blogi. Täytyykin liittyä lukijaksesi. Olen itse vasta aloitteleva bloggari. Tule joskus kurkkaamaan blogiani www.kristallinhohtoa.blogspot.com

Intianminttu kirjoitti...

Onnittelut päättötyön valmistumisesta!

Hauska taulu, ja hyvä viesti!

Merja K kirjoitti...

Esmeralda, voi noita meidän miehiä :)

Hanne, joka kerta unohdun lukemaan runoja, kun yritän löydän uuden runonpätkän rullasta

Cride, kiva kun löysit tänne. Tulen kurkistamaan blogiisi. Bloggailun iloa!

Intianminttu, kiitos :)

Nina kirjoitti...

Ihanaa veskipaprua ja taulun teksti on niin (lähes) totta! ;)

Nähdään pian, jookos, minulla onkin uutisia työrintamalta...

Merja K kirjoitti...

Nina, ehdottomasti treffataan! Voisin ajella teidän suuntaan heti huhtikuussa, palataan tarkemmin

Vekarus kirjoitti...

Olipas hauska juttu, ihana aamunaloitus :-)

Kiva oli myös taulu!

Iloista loppuviikkoa!

Virpi kirjoitti...

Kiva taulu. Sä olet kyllä idearikas :) Meillä tosiaan 14v. poika komentoi samaista veskipaperia meidän wc:ssä nähdessään, että nyt meni liian pitkälle ;)

Marielisa kirjoitti...

Onnittelut päättötyön valmistumisesta!

Taulu on kiva, sopii tosi hyvin paikalleenkin :)

Iloa loppuviikkoosi & mukavia värkkäilyhetkiä taas!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea päättötyön valmistumisesta!!Hieno on taulu ja tuo vessapaperi on ihanaa!!

Nonna kirjoitti...

Kiva taulu! Mulla on hakusessa jokin tuollainen kiva teksi, mutta suomeksi. Ajattelin, kun on näitä pieniä lukevaisia talossa, että olisin kotikielinen. Suurin osa kuulostaa vaan paremmilta enkuksi...

Mukavaa aurinkoista päivää sinulle!

Sari kirjoitti...

Mukava taulu ja pitääpäs katsoa löytyykö meillekin runopaperia. Koko muu perhe miehiä, joten eipä niitä paljon kiinnosta, mitä paperissa on.
Onnittelut päättötyön johdosta!

Tingeling-Maija kirjoitti...

Ensinnäkin, tauluhan on aivan ihana!! Persoonallisuus ennenkaikkea, sillä saa kaunista aikaan =O*
Ja voi Mr Järkeä =D Taitaa olla jonkinsortin ammattitauti nuilla kakslahkeisilla tuo =D

Aurinkoista torstaita!

Merja K kirjoitti...

Vekarus, nauratti kyllä nuo miehet siinä hetkessä itseäkin :)

Virpi, voin hyvin kuvitella, että ei oikein kolahda 14-v murkkuikäiselle ;)

Kiitos Marielisa ja Irmastiina!

Merja K kirjoitti...

Nonna, lapsia vartenhan voisi ajatella vaikka jotain lausahduksia heidän lempikirjoistaan. Suomeksi ei oikein ole mitään kivoja tekstejä. Itselle tulee mieleen vaan sananlaskuja tms. ja ne ei ehkä oikein toimi tässä tarkoituksessa

Sari, kannattaa hankkia ehdottomasti ja katsoa miesten reaktiot. Huomaavatkohan edes?

Maija, taulua oli hauska tehdä, koska punaisena lankana minulla oli "sinne päin". Miehet, sano muuta :)

Mari - Somasti kirjoitti...

Hei meidänkin vessasta löytyy tota! :)