torstai 14. huhtikuuta 2011

Häähumua ja luova tauko


Kuninkaalliset häät lähestyvät ja hääfriikkinä olen aloittanut jo valmistautumisen :) Viime vuonna vietimme pilesiskojen kanssa Victorian ja Danielin häitä Unelmassa, mutta harmillisesti William ja Kate ovat päättäneet mennä naimisiin arkipäivänä, pah! Huomatkaa tuttavallinen puhutteluni, kavereita kun melkein ollaan ;) Häiden virallisen sivuston bongasin muuten täältä
 

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen vaan ystäväni on sopivasti huhtikuun viimeisen viikon lomalla. Niinpä pystytämme hääkatsomon kahdestaan ja virittäydymme samalla vapun viettoon :) Häämenu on jo suunnitteilla, siihen kuuluu ainakin macarons-leivoksia ja kuohuviiniä. Ja jos oikein innostumme ehkä jopa aitoa kuplivaa. Virallinen rekvisiittakin on jo hankittu - Mr Järki käväisi sopivasti Londonissa ja toi tullessaan häämukit ja hääteetä, näillä tykötarpeilla ei voi häiden vietto epäonnistua, hiphei!

Mr Järki toi reissultaan myös Daily Mail -sanomalehden, jonka tilasin tuunailujani varten. Lehdessä oli juttua kuninkaallisista häistä ja luin artikkelia mielenkiinnolla. Vihkiminen on jo klo 11 paikallista aikaa ja ensimmäiset vieraat saapuvat kirkkoon klo 8 am. Miten ihmeessä nuo ihmiset saavat kulumaan kolme tuntia kirkossa istuen?? Tosin jos itse saisin kutsun noihin häihin, ehkä pystyisin venymään :) 

Hääspekulaatio on myös jo käynnissä ja mietimmekin ystäväni kanssa, millaisen puheen William pitää. Tulimme siihen tulokseen, että tuskin kuitenkaan niin koskettavaa kuin Daniel morsmaikulleen piti, puheen aikana nimittäin itki viisi pilesiskoa. Myös isäpappojen puheita odotamme, toivottavasti ottavat mallia Danielin isän puheesta :)

Kuten huomaatte häitä siis odotetaan kovasti, mutta vietetään kuitenkin ensin iloinen pääsiäinen. Itse pidän nyt pienen luovan tauon ja palaan blogini ääreen ladatuilla akuilla pääsiäisen jälkeen.

Aurinkoista ja keväistä pääsiäisen odotusta, voikaa hyvin!

Terkuin Merja

26 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

Ouje! Teillä on ihana suunnitelma!
Minä en oikein innostunut noista viime vuoden kuninkaallisten häistä, mutta nämä englesmannit kiinnostavat enemmän!

Ompa upeat mukit-ja mikä keräilyharvinaisuus sitten joskus..!

Mukavaa lomaa ja rentoutumista! :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanat hääjuhlat teillä varmasti onkin..:))

Sanna-Mari kirjoitti...

Multa meinas mennä tämmöset häät kokonaan ohi...:P

Taitaa olla kaikkee ohjelmaa niillä siellä kirkossa ennen varsinaista vihkimistä, ainakin jotain musiikkiesityksiä...ehkä, kai... :D

Ihanaa Pääsiäisen aikaa! :)

Elsa kirjoitti...

Häähumua ja -iloa, on kiva katsella! Etenkin kun rekvisiitta on ihan kohdillaan... ;)

Intianminttu kirjoitti...

Mukavaa luovaa taukoa ja rentouttavaa ja rauhallista pääsiäisen aikaa!

Anonyymi kirjoitti...

Et saanut sentään niitä mukeja, joissa oli Williamin sijasta Harry...
Hauskoja hääjuhlia - hengessä mukana.
-A-

Merja K kirjoitti...

Ruusa, harmittaa, että en ostanut Vickanin häämukia viime kesänä Tukholmasta. No tulipahan vahinko korjattua tällä kertaa

Irmastiina, näin uskoisin, häissä on mukava olla mukana edes telkkarin välityksellä

Sanna-Mari, toivottavasti on jotain ohjelmaa, muuten voi käydä vähän aika pitkäksi :)

Elsa, näin on, varusteurheiluksi meni tämäkin touhu ;)

Merja K kirjoitti...

Intianminttu, kiitos, akkuja olisi tarkoitus ladata :)

-A-, ne mukit olisivatkin olleet hauskat. Tosin mukit loppuivat varmaankin kaupoista aika vinhaan ja päätyivät keräilijöille. Harmi, että vietetään tällä kertaa tynkäpilesiskojuhlia, kukahan kuninkaallinen olisi menossa seuraavaksi naimisiin? Olisikohan "Alpertti" seuraava sulho?

Taikku kirjoitti...

Ajattelin kans varustautua kuohuviinin kera tv:n ääreen häiden ajaksi:)Tuijotin silmät tapillaan Victorian ja Danielin häitä enkä jätä näitäkään katsomatta..:D

Kivaa blogitaukoa ja muistahan palata!

Merja K kirjoitti...

Taikku, jep takaisin tullaan uuden energian kera :) Kivaa pääsiäisen odotusta!

Rilla kirjoitti...

Kuulostaa varsin pätevältä suunnitelmalta :)
Latailehan akkuja rauhassa ja palaillaan taas!

Merja K kirjoitti...

Rilla, palaillaan, iloisia kevätpäiviä sinne suuntaan :)

kati kirjoitti...

Voi jee, kivoja suunnitelmia! Mukavaa häähumua, rentoa Pääsiäistä ja ihanaa kevään eloa. Palaillaan taas!

Merja K kirjoitti...

Kati, kiva kun poikkesit ja jätit kommentin :) Iloista pääsiäisen odotusta myös sinulle!

Marielisa kirjoitti...

Kivat tuomiset mieheltäsi!
Hienot suunnitelmatkin teillä on kuninkaallisten häiden varalle, vau! Itselleni osuu sopivasti vapaapäivä tuolloin kans, joten taidanpa virittää jonkinlaista juhlakatsomoa tännekin - tosin ei varmaan aivan samassa mittakaavassa mitä viime vuonna naapurimaan nuorenparin vihkiytyessä. ;)

Mukavaa taukoilua sinulle & ihanaa pääsiäisenaikaa teille!

Tingeling-Maija kirjoitti...

Ihanaa häähumua teille ja rentouttavaa pääsiäistä <3

Sari kirjoitti...

Ihanat hääsuunnitelmat!
Meikä istuu täällä töissä, mutta onneksi meillä on yläkerrassa iso tv, josta voi käydä kurkkimassa. Kotona laitan talletuksen päälle ja nautin sitten myöhemmin.
Vaikka tärkeämmät minulle oli nuo viimekesäiset häät, koska olen lapsena koonnut Victorian kuvia monta leikekirjaa täyteen.

Esmeralda kirjoitti...

Minulla on häiden aikaan häähullu äitini kylässä, joten hyvässä ja häitä arvostavassa seurassa pääsen seuraamaan häähumua! :)

Merja K kirjoitti...

Marielisa, kiva, että sinäkin pääset seuraamaan häitä. Ne ovat kyllä varmaankin melkoinen "näytelmä"

Maija, iloista keväistä viikonloppua :)

Sari, minä olen vähän myöhäisherännäinen noiden kuninkaallisten suhteen. Olen "innostunut" erityisesti heidän häistään vasta viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Esmeralda, hih, minun äitini ei varmaankaan edes muista, että moiset häät ovat tulossa ;)

Iloista keväistä viikonloppua kaikille!

Helena kirjoitti...

Hyvää lepo- ja blogitaukoa Merja!! Ja oikein ihanaa hiljaista viikkoa ja pääsiästä!!

Saila kirjoitti...

Sä oot kyllä hauska tuon häähumusi kanssa. Mun rakas mummuni oli suomenruotsalaisia ja seurasi juuri yhtä tiiviisti kuninkaallisten humua kuin sinä!Harmi vain sillä jäin vickanin häät näkemättä! :/ Mutta asiaan: mun blogissa ois sulle jotain!

Sanna-Mari kirjoitti...

Moikka taas, mun blogissa on sulle Tunnustus :)

Teija kirjoitti...

Mä olen niin iloinen, että olen perjantait aina vapaalla! Pitäisköhän tiedustella jopa seuraa, ehkä siskoista?

Mukavaa taukoa ja pääsiäistä!

Nina kirjoitti...

Kyseisiä häitä minäkin jo kovasti odottelen ja mukavasti täällä sinun blogissasi jo tunnelmaan pääseekin mukaan! :)

Oikein hyvää pääsiäistä! :)

Nonna kirjoitti...

Minä tulin tänne kurkkimaan, että missäs Merja luuraa... Mutta luovalla tauollahan sinä! Mielenkiinnolla odotan, mitäs luovaa on syntynyt ja toivottelen ihanaa pääsiäisen jatkoa!

Hanna kirjoitti...

Ohhoh, oletpas sinä valveutunut näiden häiden kanssa! Mukavia hetkiä häähumussa =D