sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Viikonloppu Unelmassa


Rentouttava viikonloppu Unelmassa takana, vaikkakin tänään olo ja elo muistutti lähinnä työleiriä. Paljon saatiin kuitenkin Mr Järjen kanssa aikaiseksi, mutta paljon on vielä tekemättä. Onneksi aurinko paistoi, joten ulkohommia oli kiva paiskoa.

Perjantaina ja tänään kesä tuntui jopa taas kesältä, kun oli lämmintä ja aurinko paistoi. Eilinen kaatosade ei erityisemmin ilahduttanut, varsinkin kun lähdin lenkille ja tulin takaisin uitettuna koirana. Onneksi sauna oli lämpimänä, joten pääsin heti lämmittelemään :)


Sitten vielä muutama kuva Unelman vierashuoneesta. Kaunis iso talonpoikainen vaatekaappi on Mr Järjen isovanhempien perua, ovessa on viime kesänä tekemäni "gone to the beach" -kyltti. 


 Lattialla on iloinen räsymatto, jonka tekijän löysin kädentaitomessuilta. Matto on ihan älyttömän hyvälaatuinen ja sen värit ovat kovasti mieleeni. Verhon olen ommellut Hemtexin pöytäliinasta. 


Sateiselta näyttää ensi viikonkin sää, valitettavasti. No malttaapahan taas värkätä, kun ei ole hinkua ulkoilemaan :)

Iloa alkavaan viikkoosi!

Terkuin Merja

16 kommenttia:

SeriL kirjoitti...

Kivoja kuvia Unelmasta :D Aivan ihanalta paikalta vaikuttaa, kuten olen aina todennut. Aah...

Mukavaa vaikkakin sateista alkavaa viikkoa :D

Intianminttu kirjoitti...

Täällä ei ollut kovinkaan kesäiset kelit koko viikonloppuna, joten mökilläkin pistäydyttiin vain lauantaina, jolloin ei satanut niin paljon kuin tänään. Ja niitä äklöjä hyttysiä oli ziljoona, kimpussa kuin herhiläiset ja vastassa jo heti ulko-ovella! Melkein Psyko-leffa tuli mieleen, lintujen sijasta odotti iskumahdollisuutta vain massa verenimijöitä! Näistä kauhukuvista johtuen nautin suunnattomasti kauniista Unelma-kuvistasi, kiitos niistä!

Mari - Somasti kirjoitti...

Mitä, kesäisiä kelejä jossain? Ei vaan siellä missä minä olen oleillut! Tule kesä minunkin luokseni! Vaikka ensi viikolla sataa , ei haittaa! Minä vietän ensi viikon kukkasidonnan luokassa, jes! Iloista viikkoa!

Merja K kirjoitti...

Mukavaa viikkoa sinullekin SeriL!

Intianminttu, psyko on kyllä täälläkin ollut mielessä, makkarissamme oli nimittäin pe-la välisenä yönä toistakymmentä hyttystä. Siinä menikin yö sujuvasti niitä jahdatessa ;)

Mari, onpa sinulla ihanaa puuhaa tiedossa. Tuon taidon minäkin haluaisin oppia :)

Kesäkukka kirjoitti...

Se on aina mukavaa, että oikeesti saa jotain tehtyä. Meillä viikonloppu meni lähinnä kummitytön rippijuhlissa; perjantaina kaupasta voileipäkakkuaineet, lauantaina kakun teko ja sunnuntaina sitten juhlittiin. Mukavaahan se toki oli, mutta ei siinä sitten paljon muuta ehtinytkään. Joskos juhannuksena sitten siivoan ;)

Ilmat on ollut viikonloppuna täällä suunnilla ihan ok, mitä nyt illasta vähän sadellut.

Upea tuo vaatekaappi ja kaunis vierashuone!

Mukavaa juhannusviikkoa!

Päm kirjoitti...

Voi unelma mikä Unelma! <3 Kauniita asioita täynnä :)
Vettä tosiaan ensi viikolla luvassa, mut itsellä alkoi juuri kahden viikon loma, eli mikään sää ei sitä pilaa ;)

Kivaa alkavaa viikkoa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mr Järki???

Merja K kirjoitti...

Kesäkukka, teillä on ollut puuhakas viikonloppu, tapahtumia täynnä.

Päm, rentouttavaa lomaa!

Anonyymi, Mr Järki on rakas aviomieheni ja nimitykseen on ihan syynsä. Olen joskus sen täällä blogissa selittänytkin, tosin en juuri nyt muista koska, kirjoituksia on kertynyt sen verran paljon.

Mukavaa viikkoa!

Kotivalo kirjoitti...

Ai teillä paistoi, meillä suurimmaksi osaksi satoi = ( Tuo miehen perintökaappi on hieno, jokin sellainen itselläkin hakusessa...

Louise kirjoitti...

kivat kesäiset kuvat! mukavaa juhannusviikon jatkoa!!

Merja K kirjoitti...

Kotivalo, Suomen suvi on niin ihana, mutta valitettavan arvaamaton. Juhannuskin taitaa mennä tutuissa sateisissa merkeissä :(

Louise, mukavaa juhannuksen odotusta myös sinulle!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Kyllä on niin hienoa kun on tuollainen paikka ja vettäkin liki!

Iloista kesäpäivän jatkoa sinulle!

-Anu

Irmastiina kirjoitti...

Ihania kuvia!

Merja K kirjoitti...

Anu, paikka on toteutunut unelmani ja olen todella onnellinen siitä :)

Kiitos Irmastiina!

Liisa kirjoitti...

Kyllä kelpaa vieraiden oleilla Unelmassa... :)
Todella kauniisti olet laitellut, ihania yksityiskohtia ja huonekaluja...
Mukavaa juhannusviikkoa!

Merja K kirjoitti...

Liisa, kiva kun poikkesit. Voi hyvin :)