maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kesäkuulumisia


Heikun keikun, täällä ollaan taas :) Viime postauksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista; viisi päivää meni urheillessa Kuortaneen upeissa maisemissa, sen jälkeen puunattiin Mr Järjen kanssa Unelma juhlakuntoon, käytiin siinä välissä juhlimassa ihanien ystävien häitä ja eilen vietettiin rakkaan sukulaisen iloisia syntymäpäiväjuhlia Unelmassa yli kolmenkymmenen sukulaisen voimin. Eli aikamoista häppeningiä on ollut viimeisen viikon aikana ja yllättäen viikko tuntuukin paljon pidemmältä ajanjaksolta :)



Elämä on ollut niin hulinaa viime aikoina, että ajattelin nyt hieman rauhoittua, vetää henkeä ja vetäytyä blogimaailmastakin hetkeksi. Palaan kyllä vielä kesän aikana, en siis katoa mihinkään, mutta pieni tauko tekee juuri nyt hyvää.


Sitä ennen kuitenkin kuvakattaus Unelman tuvasta, juuri tupa on minun lempipaikkani Unelmassa. Satoja vuosia vanhat tuvan hirret ovat nähneet elämää ja ne näyttävät upeilta. Löysimme hirret "vahingossa" remontin yhteydessä ja vaikka lämpötaloudellisesti ajatellen niiden esille jättäminen ei ollut kovin järkevää, niin tässä asiassa kauneus voitti järjen :)

Voikaa hyvin & nauttikaa kesästä! Tavataan taas!

Kesäterkuin Merja

24 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Voi mita ihanuuksia sinulta keittiosta loytyykaan! Nauttikaa kesasta!

sirkkis kirjoitti...

Unelmassa on unelmien keittiö.Ihanaa kesää.

Marika kirjoitti...

Kaunista! Nauti ja lepäile :)

Hanna kirjoitti...

Mukavan touhukas viikko teillä takana =D Kotoisaa tuolla Unelmassa.

Ihanaa kesän jatkoa!

Hanna kirjoitti...

Mukavan touhukas viikko teillä takana =D Kotoisaa tuolla Unelmassa.

Ihanaa kesän jatkoa!

Nonna kirjoitti...

nautihan nyt lomasta ihanassa Unelma-ympäristössä!

AnniK kirjoitti...

Tupanne on kyllä tosi tunnelmallinen!
Leppoisaa lomaa sinulle Merja :)

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Hyvää lomaa, uusin tuulin sitten jälleen bloggailemaan!

Riikka kirjoitti...

Unelman tupa on kyllä unelma :)
Hyvää kesän jatkoa :)

Sarppu kirjoitti...

On kyllä todellinen unelmapaikka :) ja niin ihana kimppu ensimmäisessä kuvassa, täynnä kesää. Oikein leppoista kesän jatkoa :).

Intianminttu kirjoitti...

Hirret ovat kertakaikkisen upeat ja tuovat hienon tunnelman patinallaan. Nättejä kuvia, toden totta unelmapaikka! Kivaa breikkiä ja hiljaista vauhtia!

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Ihania kuvia Unelmasta. Vanhat hirret ovat kauniita!

Olen itsekin huomannut, että kun on paljon tapahtumia vaikkakin vaan viikonloppuna, se tuntuu pidemmältä kuin normaalisti.

Vietä ansaittu blogitauko ja nähdään, kun palailet!

sanna kirjoitti...

Todella kaunista ja tunnelmallista tykkään erityisesti noista vanhoista tiilistä. Mukavaa lepotaukosa Nähdään taas :)

Louise kirjoitti...

Kauniit, tunnelmalliset "Unelmakuvat"! Mukavaa kesän jatkoa!

Frida - Visualaddict kirjoitti...

Ihanaa väriterapiaa<3

Emmi kirjoitti...

Voi kuinka kauniita kuvia Unelmasta! :) Blogissani muuten on käynnissä 2-vuotis blogiarvonta, joten tervetuloa osallistumaan :) Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

Peppi kirjoitti...

aivan ihania tunnelmia tuvastanne. siellä on hyvä rentoutua! nautiskele!!

Kultsin kämppä kirjoitti...

Näyttääpä ihanalta Unelmassa! Ja kesäbileet ovat aina parhaita.

Täälläkin on tarvittu hieman hengahdystä blogimaailmasta, mutta levon jälkeen meno taas maistuu.

Minka kirjoitti...

Näyttää niin kauniilta! Ihania kuvia :-)

Miia kirjoitti...

Upeita kuvia!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Ihania kuvista tuvasta ja kauniista tavaroista!
Mistä olet hankkinut rautaiset, koristeelliset hyllynkannakkeet?

Sirpa

Anonyymi kirjoitti...

Heip, Ootko kovasti kutistunut? Näytti ainakin siltä että on kovin pikkuisen näköinen! Suklainen Nina

Merja K kirjoitti...

Koneen ääressä pitkästä aikaa, kiitos kaikille kivoista kommenteista :) Nina, salitreeni on tuottanut tulosta, tosin kutistuminen on parin vuoden aikana hitaasti tapahtunut "ilmiö". Koska olemme oikein viimeksi nähneet, ilmeisesti ihan liian kauan aikaa sitten :)

Sirpa, en valitettavasti millään muista kaupan nimeä. Se oli joitakin vuosia sitten Vantaalla kauppakeskus Viisarissa. Vilkaisin juuri kauppakeskuksen sivut, eikä kauppa näytä enää olevan siellä

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Ronjan päiväkirja kirjoitti...

Ihana blogi ja mukavat kuvat :) - kesäterveisin RONJA