maanantai 27. elokuuta 2012

Koruilua


Pitkästä aikaa korujuttuja. Viikkoni nimittäin lähti liikkeelle hieman alavireisissä tunnelmissa ja päätin piristää itseäni :) Parasta piristystä minun tapauksessani on värkkäys ja liikunta, mutta koska nuhan takia en juuri nyt uskalla urheilla, päädyin värkkäysvaihtoehtoon.


Korut piristävät aina ja kaivoinkin helmirasiani esille. Helmien pujottelu koruvaijeriin on todella terapeuttista ja siinä puuhassa mieltä vaivaavat asiat unohtuvat. Ja näin tapahtui taas tälläkin kertaa; en ajatellut mitään muuta kuin minkälaisen helmen laitan vaijeriin seuraavaksi. Värkkäysterapia siis toimi, olin jo huomattavasti paremmalla mielellä iltapäivällä :)

Tein muutaman rannekorun ja pari kaulakorua, lemppariani turkoosia löytyy näistäkin koruista. Turkoosi & ruskea on muuten tosi kaunis pari, tykkään siitä yhdistelmästä kovasti.


Päivitin Kasperiinan sivuille syksyn uudet kurssit, sieltä löytyy myös kivoja korujuttuja. Uutuutena on "Naisten koruilta", jonka voit järjestää ystäviesi kanssa esimerkiksi kotonasi. Toinen uutuus on "Lasten lauantait", joiden ideana on tarjota lapsille kivaa askartelua vaihtuvin teemoin. Jos kurssit kiinnostavat enemmän, voit lukea niistä lisää täältä

Elokuun viimeistä viikkoa viedään, mukavia syyskesän päiviä sinulle!

Terkuin Merja

9 kommenttia:

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Onpa kauniita koruja :-) Hyvät väriyhdistelmät.

Intianminttu kirjoitti...

Kivat terapiatulokset! Harmi, ettei sun kursseja ole täällä suunnalla!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kauniita...tykkään rannekoruista!

AnniK kirjoitti...

Kauniita koruja olet värkkäillyt. Itsellänikin toimii juuri tuo väkertely hyvin pahan mielen karkoittajana.
Mukavaa alkanutta viikkoa :D

Louise kirjoitti...

Ja sen lisäksi että värkkäys saa sinut hyvälle tuulelle....syntyy myös kaunista jälkeä :)

Anonyymi kirjoitti...

Nättejä koruja! Näin muutes sinut Formamessuilla perjantana. Tarkoitus oli tulla juttusille, mutta silloin sulla oli asiakkaita ja iltapäivällä, kun kävin tekemässä Piirongille tilauksen, niin sinua ei näkynyt.

Merja K kirjoitti...

Kiitos Rouva Kivitikka!

Intianminttu, minun pitäisi kloonautua, niin ehtisin useampaan paikkaan :)

Irmastiina, rannekorut ovat minunkin suosikkejani, tykkään!

AnniK, värkkäys toimii yleensä aina, kun mieli ei ole paras mahdollinen. Niin kävi nytkin :)

Kiitos Louise!

Nipsux, harmi kun ei treffattu, olisi ollut kiva nähdä. Teimme Pian kanssa vahdinvaihdon pe ip ja Pia hoiti messut siitä eteenpäin

Marjut kirjoitti...

Kauniita ja kivan väriset.

Merja K kirjoitti...

Kiitos Marjut!