torstai 20. joulukuuta 2012

Jouluherkkuja


Ihan ensiksi tervetuloa kaikille uusille lukijoita, teitä on viime päivinä tullut mukavasti lisää. Toivon, että viihdytte ja että saisin välitettyä blogini kautta askartelun, tuunaamisen ja värkkäämisen iloa. Kiitokset myös kaikista ihanista kommenteista, joita olette jättäneet, niitä on todella kiva lukea!

Ohessa viimeisin värkkäykseni, yllättäen näin joulun lähestyessä värkkäys keittiössä myös kiinnostaa ;) Tällä kertaa innostuin tekemään joulutikkareita karkkikepeistä. Olen tehnyt näitä kerran aikaisemminkin - polkakarkin ja suklaan yhdistelmä on todella makoisa, nam!

Hauskat kuvassa näkyvät purkit löysin Clas Ohlsonilta. Purkit maksoivat muutaman euron verran ja niissä olisi kiva antaa jouluviemisinä esim. pipareita tai muita jouluherkkuja :) 


Tikkarit on helppo tehdä. Lyhensin karkkikeppejä ensin hieman alaosasta, jotta ne asettuisivat paremmin sydämen muotoon. Asettelin kepeistä sydämen leivinpaperin päälle, tikku keskelle ja sen jälkeen kaadoin sulatettua suklaata sydämen sisään. Suklaata kannattaa kaataa varovasti ja lisätä vähitellen, jottei se mene reunojen yli. Käytin tikkuna grillitikkua, mutta kannattaa ostaa kakkutarvikaupasta muovitikkuja, jottei saa kieleen tikkuja :)


Suklaan kannattaa antaa jähmettyä hetken aikaa ja lisätä sen jälkeen suklaan pintaan koristeita. Itse kaivelin kaapista koristeeksi erilaisia strösseleitä. Annoin tikkarin jähmettyä yön yli leivinpaperin päällä ja irrotin aamulla tikkarit varovasti paperista. Valmista!


Ohessa on myös esikoiseni "jouluherkku". Esikoinen halusi muistaa ystäväänsä maistuvalla joululahjalla ja hän laittoi kaapistamme löytyneeseen purkkiin kerroksittain kaakaojauhetta, pieniä vaahtokarkkeja ja pinnalle raastettua suklaata. Näistä aineksista saa aikaiseksi ihanan kaakaon, kelpaisi minullekin :) Kiva lahjaidea!

Nyt täytyy rientää, joulupuuhat odottavat. Toimeliasta torstaita!

Terkuin Merja

8 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Ihanan herkullisia ideoita molemmat :P
Ihan herahtaa vesi kielelle :D

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Kivoja idiksiä vaikka opettajille ja lasten kavereille!

PikkuBertta kirjoitti...

Nam,nam...varmalla herkullisia tikkareita...nuo purkit on myös ihanar...niin jouluiset.

Kivaa joulun aikaa:)

Susanne kirjoitti...

Voi miten kauniita ja herkullisen näköisiä! Sinulta ei kyllä hyvät ideat lopu:) Täytyy panna talteen tämäkin ohje.
Tyttäresi tekemä "jouluherkku" näyttää myös ihanalle!
Mukavaa joulun odotusta!

Merja K kirjoitti...

Kiitos Katja!

Rouva Kivitikka, näin on, itse suosin opeille tms. "katoavia" lahjoja, jotka eivät jää kotiin pyörimään :)

PikkuBertta, tikkarit ovat tosi hyviä, voin taata!

Kaunis kiitos Rita!

AnniK kirjoitti...

Ihania herkkulahjoja!

Peppi kirjoitti...

Oi nää sydämet on kyllä ihania.
Olis niiiiiin paljon kaikkea mitä haluais kokeilla :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos AnniK!

Peppi, minäkin juuri mietin, että maailmassa on niin paljon ideoita ja asioita, joita haluaisi kokeilla :)