keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Mökkikylä


Kiitos kaikille edellisen postauksen kommentoijille :) Kivoja viestejä olitte kirjoittaneet! Amaryllis on tosiaankin hurjan kaunis, enkä ole ennen tuon väristä tavannut. Naapurit kävivät meillä äskettäin glögillä ja saimme kukan heiltä. Se on ihana!



Tällä kertaa kuvia talolyhdyistäni. Minulla on mieluinen RM:n talolyhty, joka oli tosi edullinen alelöytö vuosia sitten. Kaivan sen joka vuosi jo marraskuussa esille, lyhty on ihan lempparini!





Talo nökötti tänäkin vuonna ajoissa tason päälle ja näytti hieman yksinäiseltä itsekseen, niinpä ajattelin hankkia sen ympärille pari pytinkiä lisää. Reissuillani törmään monenmoiseeen ja kaikenlaiseen, tällä kertaa myös sopiviin valkoisiin talolyhtyihin :)





Aika kiva mökkikylä tästä tuli, tunnelmallinen kun tuikut palavat talojen sisällä. Laitoin kuusia somisteeksi "pihamaalle", kätköistä löytyi juuri sopivan kokoisia. Ja pari kivaa TineK:n kuusta hankin lisäksi Cafe Latte -puodista.



Joulutunnelma on hieman vielä hakusessa, vaikka kotoa löytyykin jo jouluisia juttuja. Esim. joululaulut eivät vielä ole soineet, vaikka niitä yleensä ahkerasti jo tähän aikaan vuodesta soitankin. Odotan sitä lunta.. Perjantaina onneksi vietetään ystävien kanssa pikkujoulua, joten jokohan sitten tulisi joulutunnelma tähänkin osoitteeseen :)

Kivaa keskiviikkoa!

Terkuin  Merja

 

7 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Voi nuo sinun mökkisi on ihanat ja kyllä niissä on jo tunnalmaa ja sen luo tuikut valollaan.

Unknown kirjoitti...

Ihania valkoisia mökkejä. Itsellenikin on niitä jokunen kertynyt. Ne vaan on niin kauniita <3

AnniK kirjoitti...

Tunnelmallinen mökkikyläsi tosiaankin on! Mukavaa loppuviikkoa :)

Nonna kirjoitti...

Ihana kylä sinulla! Minulla on niitä sinkkisiä, ja tykkään niistäkin kovasti.

Kohta sitä lunta sitten saadaan! :)

Milli`s Little Home kirjoitti...

Ihana valkea mökkikylä:) Haluun itselleki tuollaisen...yksi mökki on jo valmiina;)

Nuppu Home kirjoitti...

Aivan ihania Merja! Hyvää Itsenäisyyspäivää - meidän koko remmi lähtee mökille Savonlinnaan - hrrrr, siellä on jo lunta.

Riitta kirjoitti...

Tosiaan pakko minunkin hehkuttaa upeaa mökkikylääsi :)