sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ihania pioneja




Oho, nyt jo täällä taas! Tulppa näköjään aukesi ja teen jo toista blogipostausta kahden päivän sisällä :)

Mikä sää tänään onkaan ollut. Tsemppasimme Mr Järjen kanssa Unelman saunan maalauksen loppuun, mutta kolmelta totesimme, että nyt riitti! Kotia kohti siis.. 



Leikkelin ennen lähtöä kaikki pionit matkaan mukaan. Emme pääse pariin tulevaan viikkoon Unelmaan ja niinpä ajattelin, että pionit voivat ilahduttaa minua maljakossa, koska en näe niiden kukkimista talowanhuksen pihalla. Odotan innolla, että nuo nuput aukeavat - olen silloin kameran kanssa valmiina :)



Kotiin tullessamme huomasin, että pikkujasmike on aloittanut kukintansa ja napsin sitä myös maljakkoon. Jasmike tuoksuu ihanalta!  Maljakko on kiva, se on tehty pyörän sisärenkaasta, löysin sen Nokialta Kahvitupe Christine nimisestä nostalgisesta kahvilasta





Onko teillä monella muuten jo Instagram? Meidän teinit käyttävät sitä ahkerasti ja avasin viimeinkin sellaisen myös itselleni. Tili löytyy kaunisarkikotiisi -nimellä ja se on täällä


Luulenpa, että tuonne Instaan tulee päivitettyä blogia ahkerammin kuvia. Sain äskettäin lahjaksi ihanan "omenan" ja kuvien ottaminen sekä niiden jakaminen ompun avulla on ihan superhelppoa. 


Mukavaa alkavaa viikkoa, nähdään taas :)

Terkuin Merja

6 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Joo, Instassa ollaan. Ihanat pionit. Mun ihanaiset sade hakkaa tuolla pihalla. Illalla alkoi kaatosade ja loppua ei näy.

Merja K kirjoitti...

Voi ei, kuulosta kurjalta. Mukavaa alkavaa viikkoa sateesta huolimatta!

sirkkis kirjoitti...

Hurmaavia pioneja toivotaan ,että nuput aukee myös.

Merja K kirjoitti...

Kiitos Sirkkis, toivottavasti aukeavat :)

Nuppu Home kirjoitti...

Heippa, kävin heti kurkkaamassa Instagrami-sivuillasi. Ihania kuvia. Sait minutkin innostumaan - ehkä lomalla tulee kokeiltua :-)

Merja K kirjoitti...

Marri, juu en olisi raaskinut leikata, jos olisin ollut paikan päällä näkemässä kukinnan :) Ei ole sama asia maljakossa, ei :(

Riitta, jäin heti koukkuun tuohon Instaan, helppoa, kokeile ihmeessä!