perjantai 21. joulukuuta 2007


Vaikka joulu on vasta ovella, omat ajatukset ovat jo ensi vuoden puolella. Hankin äskettäin lisää Tilda -tarvikkeita ja suunnittelen jo päätä pahkaa uusia juttuja. Ensimmäiseksi aion kokeilla ompelupohjia. Kuvassa näkyvät toteutukset saavat sormeni syyhyämään. Josko aloittaisin joululomalla vai malttaisinkohan vain lomailla ja olla värkkäämättä mitään :)
Voin rehellisesti sanoa, että rakastan työtäni. Toki tässäkin työssä on hyvät ja huonot päivät, mutta yleinen vire on hyvä ja positiivinen. Välillä tuntuu kuin en olisi työssä lainkaan vaan saan harrastaa päivät pitkät asioita, jotka ovat sydäntäni lähellä. Tosin tällä viikolla marras-joulukuun kiire alkoi painaa jäsenissä, mutta tästäkin selvitään.
Ai niin, on tässäkin työssä ainakin yksi huono puoli; nimittäin se, että kaikki sesongit elää itse jo etukäteen ja ajatukset ovat aina noin puoli vuotta edellä ajassa. Eli tämä joulukin on eletty jo hyvissä ajoin syksyllä ja nyt mielessäni siintää kevät ;)
Viikonlopputerveisin Merja Kasperiinasta

Ei kommentteja: