maanantai 20. lokakuuta 2008

Reissukuulumiset


Kiva reissu takana ja uusi viikko taas :)

Matka meni mainiosti ja sää suosi meitä Pariisissa. EuroDisney oli kiva paikka ja tähän aikaan vuodesta jonot laitteisiin olivat kohtuulliset. Siltikin suosituimpiin vempaimiin täytyi odotella puolisen tuntia, niinpä voin vain kuvitella kuinka pitkät jonot ovat kesäaikaan.


Myös Eiffelin jono oli sopiva, joten sinnekin jaksoimme tällä kertaa jonottaa. Olen joskus aikoja sitten käynyt ykköstasolla ja se ei ollut paha. Halusin kuitenkin tällä kertaa ylemmäksi, mutta onneksi menimme "vain" kakkostasolle. Sillä vaikka en korkeanpaikan kammoinen olekaan, huimasi jo hissimatka. Esikoinen ja iskä olisivat menneet huipulla saakka, mutta sinne jono oli onneksi liian pitkä. Ja kun kuopus vielä halusi kävellä kakkostasolta portaat alas asti, jalat alkoivat tosiaankin tutista portaissa. En siis tehnyt "bondmaista" alastuloa. Mutta maisema oli kyllä huima, joten ei ollut hukkareissu.

Myös hotelli oli kivassa paikassa, alla oleva näkymä oli huoneemme ikkunasta. Hotellilta oli vain "kivenheitto" Sacré Coeur -kukkalalle.


Touhukas viikko taas tiedossa. Unelmassa kuvataan huomenna, joten täytyy tehdä vielä viime hetken hankintoja. Myös työsaralla on ihan mukavasti hoppua, joten täytyypä kääriä hihat ja ryhtyä hommiin :)
Iloista alkavaa viikkoa!
Terkuin Merja

4 kommenttia:

taburetti kirjoitti...

Heissan Merja!!
Upeita kuvia!
Olin Pariisissa n. 7 vuotta sitten ja sydämeni jäi Ranskan maaseudulle jonne teimme myös reissun, odotan vain päivää kunhan pääsen taas sinne......
no, aikaa on vähän kulunut, mutta ehkä taas jonakin päivänä.

Loman jälkeen on mukavaa aina palata kotiin ja omien touhujen pariin. Mukavaa viikkoa sinulle!!!
Terkuin Jaana

Noora kirjoitti...

Ihanalta kuulosti teidän Pariisin lomanne. :) Miehen pikku-veli lähti eilen Lontoota kohti, sinnekkin oisin voinut ujuttua mukaan. ;)

Tuleekos Unelma muuten johonkin sisustuslehteen??

Merja K kirjoitti...

Heissan Jaana, minulla kotiinpaluu aina vähän takkuaa, mutta päivä muuttui iloiseksi pakettisi myötä, iso kiitos!!

Punaisessa tuvassa moikka :) Kyllä aina yksi salamatkustaja mahtuu mukaan ;) Jeps, Unelmaa kuvataan lehteen. Tullee tosin ulos vasta ensivuoden puolella. Laitan tietoa, kun tiedän milloin julkaistaan

Anonyymi kirjoitti...

Voihan Ranska- Rakastan Pariisia! Upeita kuvia reissullasi olet ottanut:)