tiistai 3. helmikuuta 2009

Rouvat vapaalla ja viihteellä - osa kaksi



Yleensä tammikuu on pimeä ja tylsistä tylsin kuukausi, mutta tänä vuonna tammikuu on ollut yrityisen hauska ja puuhakas. Taas oli rouvilla aihetta juhliin, tosin tällä kertaa mukaan "kelpuutettiin" myös siipat.

Viime viikonloppuna vietettiin siis vaihteeksi nelikymppisiä iloisissa tunnelmissa. Min kärä vän tuli naisen ikään, mutta "lievästä" painostuksesta huolimatta hän ei ollut innostunut järjestämään juhlia. Niinpä päätimme yhdessä hänen miehensä kanssa yllättää ystäväni ja järjestää hänelle kekkerit.

Aamutuimaan lauantaina ystäväni mies herätti ystäväni ja sanoi, että "nyt muru mennään! Pakkaa vaatteita mukaan yhden yön matkaa varten". Ja sitten mentiin. Ystävälläni ei ollut aavistustakaan mitä tapahtuu ja yllätys oli suuri, kun hän näki meidät muut satamassa. Matkalle Tallinnaan lähti yhteensä viisi pariskuntaa ja yllätys oli tosiaankin täydellinen. Myöskin viikonloppu oli täydellinen; iloista seuraa, leppoisaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja pisteeksi i:n päälle pikku joraukset. Ja jos nauru pidentää ikää, niin viime viikonlopun jälkeen vuosia tuli roppakaupalla lisää :)

Kuvissa on ystäväni synttärilahjat. Olen hieman innostunut kokeilemaan korujen tekemistä ja tuo kaulakoru on ainakin kovasti minun mieleeni. Tein itselleni suunnilleen samanlaisen. Sydämellä on taas reilusti kokoa, se taitaa olla jopa isompi kuin aiemmin esittelemäni "Villa Unelma" sydän. Tuollaisen sydämenkin voisin tilata minulta itselleni :)

Tilda-kirjan arvontaan ehtii vielä osallistua, joten jättäkäähän puumerkkejänne. Nyt sauna kutsuu!

Tiistaiterkuin Merja

6 kommenttia:

Lennu kirjoitti...

Joskus on ihanaa nauraa oikein sydämensä pohjasta. Kyllä uskon siihen, että nauru pidentää ikää. Ja varmasti teidän reissulaisilla piteni. Kauniin korun olet tehnyt.

Sirpa Olonilosta kirjoitti...

Ihku koru, Merja! Oletko muuten huomannut, että sinun kanssasi saa aina nauraa? Olet seuraihmisten ehdotonta eliittiä! Haliterkut!

Tytti kirjoitti...

Totta ihmeessä osallistun arvontaan,jos vain vielä ehtii?
Kauniita kuvia sinulla.
Nauru pidentää ikää,ja on hyvää vatsa -ja kasvo jumppaa.
tervotuloa meillekin käymään.
mukavaa loppuviikkoa

Piipa kirjoitti...

Olipas ihanaa luettavaa!!! Todella ihanan yllärin ystävälle järjestitte ja tuo sydän on sitten niin kaunis!!!

Sarppa kirjoitti...

Kauniita juttuja olet taas saanut aikaiseksi

Maissi kirjoitti...

Kuulostaa todella hauskalta noi yllätyskekkerit!! Ihana idea. Varmasti olivat ikimuistoiset syntymäpäivät. Tekemäsi sydänkin on ihana. Ja koru, itekin ostin treen messuilta koruntekotarvikkeita. Vähän tarvisin kyl apua matskujen yhdistelyyn ja pitäviin solmuihin, joten tekemättä on vielä jääneet.

Hauska seura ja nauraminen on jotain niiin kivaa.. Ihanaa viikonloppua sinulle Merja <3