Tällaisia ajatuksia tänään

Olonkeveys -kurssin aikana olen huomannut, että minulla on tapana palkita itseäni mitä kummallisimmista asioista. Toisin sanoen perustelen itselleni esim. iltapäivisin, että koska olen ollut kovin ahkera kyseisenä päivänä, voin palkita itseäni suklaalla. Olen törmännyt useaampaankin vastaavaan esimerkkiin käyttäytymistäni seuratessani.

Eilen suistuin taas samaan ansaan. Olen ollut tosi väsynyt pari päivää ja niinpä päätin palkita itseni jollain kivalla jutulla. Näin jälkikäteen ajateltuna ihmettelen, että mitähän palkitsemista siinä on, että on väsynyt. Mutta ihmisen ajatuksen juoksu on välillä kummallista ;)

Minulla oli tunti aikaa raahustaa kaupungilla ennen Olonkevyes -tapaamista ja ensin ajattelin ostaa jonkun vaatteen (ihan kuin muka niitä tarvitsisin!). Onneksi kaupasta ei löytynyt mitään silmää miellyttävää ja poistuin kaupasta kunnialla tyhjin käsin. Tiirailin tuskissani seuraavaa mahdollista kauppaa, koska olin tosiaankin päättänyt palkita itseni. Olin keskellä Robaa, eikä silmiini oikein sattunut mitään potentiaalista kauppaa. Kunnes voila, keksin lähistöllä olevan helmiliikkeen. Sinne siis sisään ja palkintoa etsimään.

Ja sieltä kaupastahan sen palkintoni sitten löysin. Oheinen kaulakoru lähti mukaani. Kuva ei tee oikeutta korulle, se on tosiaankin kaunis. Aineksina korussa on hennon roosan värisiä helmiä ja vuorikristallia. Kivet ovat kahdessa siimassa ja siimat on pyöritetty toistensa ympärille. Ostin myös aineksia rannekoruun, jonka aioin tehdä tämän korun pariksi. Koru on täydellinen ja aivan minun näköiseni, joten ostos oli oikein hyvä. Mutta kyllä minua edelleenkin hiukka naurattaa, että miten ihmeessä menin taas samaan ansaan.

Kun pääsin illalla kotiin, kellahdin sänkyyn lukemaan roskaromaania. Menin myös ajoissa nukkumaan, joten nyt olo on taas pirteä :) Eli eiköhän kaikkein paras palkinto väsymykseen olisi se, että nukkuisi riittävästi, eikä vaatisi itseltään liikoja.

Olonkeveys -kurssilla varmaankin paras oivallukseni on ollut se, että teen kummallisia asioita ajattelematta niitä sen tarkemmin. Kurssin myötä olen oppinut tarkkailemaan itseäni ja ajatuksiani varsinkin ruokaan liittyen. Mutta kuten huomaatte eilisestä esimerkistä, tarkkailu ei ole ihan vielä selkäytimessä. Sillä jos olisin ajatellut eilen asian loppuun saakka, en olisi mennyt taas tuohon "palkitsemisansaan". Voihan sitä ostaa asioita tai syödä herkkuja, jos siltä tuntuu, mutta se, että sen naamioi palkitsemiseksi, tuntuu ainakin itsestäni hölmöltä.

Laittakaa esimerkkejä tulemaan, jos tunnistatte itsessänne samanlaisia piirteitä. Niitä oli hauska kuulla :)

Torstaiterkuin Merja