maanantai 30. marraskuuta 2009

Mekko-ostoksilla


Olin pitkästä aikaa lauantaina shoppailukierroksella Helsingin keskustassa. Siskoni on menossa naimisiin ja kävimme ostamassa hänelle mekon. Häät eivät ole perinteiset kirkkohäät, joten mekkokaan ei ole perinteinen häämekko. Mutta kaunis ja täydellinen sellainen löydettiin ja mikä parasta, sille on varmasti käyttöä myöhemminkin.

Löysin myös itselleni kuvassa olevan ihanan Sandin mekon. Eri asusteilla somistettuna se sopii sekä juhlaan että arkeen. Tosin mekko käväisi tänään jo pesulassa. Vietimme nimittäin lauantai-iltana pikkujouluja naapureillamme ja onnistuin pudottamaan jotain rasvaista mekolleni. Onneksi tahra lähti :)



Lauantainen Helsinki näytti kovin tuhruiselta eikä lainkaan vesisateessa jouluiselta. Stockmannin jouluikkuna oli kyllä ihastuttava, sitä on mentävä katsomaan myös lasten kanssa.



Mietin miten hauskaa olisikaan suunnitella ja rakentaa tuollainen maailma – yksityiskohtia oli niin paljon, että niitä kaikkia ei edes huomaa yhdellä katselukerralla. Joskus muistan lukeneeni, että uuden ikkunan suunnittelu alkaa heti joulun jälkeen. En yhtään ihmettele, jos näin olisikin, koska joulumaailma oli tosiaankin täynnä pienen pieniä detaljeja.


Myös muut Stockan ikkunat oli somistettu kauniisti. Ohessa pari kuvaa niistä.



Kävimme myös katsomassa Keskuskadulle valmistuvaa laatoitusta. Siitä oli äskettäin mielenkiintoinen artikkeli Helsingin Sanomissa ja pitihän sitä siis käydä ihmettelemässä. Laatat on kehittänyt vuonna 1974 kuuluisa matemaatikko Roger Penrose. Mosaiikkilaatoituksesa (ns. penrose-kuvio) on vain kaksi osaa, joista pinta muodostuu. Osat ovat nuoli ja leija. Näitä palasia yhdistelemällä saadaan palapeliin epäjatkuvuutta ikuisuuksiin asti - värit tuovat lisää vaihtoehtoja kuvioon. Laatat Keskuskadulle valinnut arkkitehti Yrjö Rossi toivoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että turistit jatkossa muistaisivatkin kävelykadun laatat siinä kuin Senaatintorin tai Temppeliaukion. Minä ainakin pidin laatotuksesta kovasti ja on hauska nähdä se aikanaan kokonaan valmiina.

Aloitan huomenillalla blogissani säännöllisen epäsäännöllisen joulukalenterin. Laitan näytille omia värkkäyksiä ja summittaisia ohjeita niiden tekemiseen. Ihan joka päivä en ohjetta ehdi laittaa, mutta mahdollisimman usein kuitenkin.

Jipii, huomenna saan avata ekan luukun suklaakalenteristani!

Maanantaiterkuin Merja

3 kommenttia:

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Todella kaunis mekko!

SeriL kirjoitti...

Kauniin mekon olet tosiaan löytänyt ja muutenkin reissu kuulosti mukavalta. Olisihan tuota lunta vaikka ihan vähän saanut olla kaunistamassa maisemia. Mutta upeat laatat olisivat sitten olleet piilossa...
Mukavaa viikon jatkoa :)

Sylvia kirjoitti...

Kiva nähdä kuvia joulu-Hesasta, entinen hesalainen kun olen. Mutta Helsinkihän muuttuu, vanhat tutut kaupat ja talot häviää ja uusia nousee tilalle...
Kerro mielellään muistakin shoppailukierroksistasi, kiva niitä on lukea! Jouluostokset? Aleryntäilyt joulun jälkeen? Hakaniemen Halli ym kivaa!