perjantai 21. toukokuuta 2010

Leppoisia kesäpäiviä


Mukavan raukea ja seesteinen olo helteisen viikon jälkeen. En kyllä pahastuisi, vaikka samanlainen sää jatkuisi, mutta toive ei taida tällä kertaa toteutua. No malttaapahan lähteä huonekaluliikkeisiin kiertelemään, kodin remonttisuunnitelmat etevät ja mm. sohvat pitäisi tilata piakkoin.


Ohessa parit kuvat viime viikonlopun Unelman reissulta. Yritin etsiä viltilleni edes hieman varjoisan paikan puun katveesta, aurinko porotti Helatorstana aika armottomasti. 

Tänä kesänä aion panostaa nurmikolla loikoiluun ja hankinkin uusia varusteita loikoilua varten. Viltti ja ruututyynyt ovat Indiskasta, hauska pallokangas on Ikean uutta kangasta, josta tekaisin parit tyynyt. 


Kesälukemisena on pino vanhoja Annoja, joista on jäänyt mielenkiintoisia juttuja lukematta ja lemppariaurinkorasvani on ehdottomasti Decleor.


Unelmassa on useita komeroita ja kaappeja, joihin "muuttovaiheessa" kiireessä varastoimme paljon tavaraa. Olin nimittäin kauan ennenkuin meillä oli edes tietoakaan Unelmasta, hamstrannut kaikenlaista tavaraa ullakolle odottamaan. Tiesin, että joskus meillä on vielä oma ihana vapaa-ajan paikka ja niinpä varauduin siihen jo etukäteen. Nyttemmin olen tehnyt mukavia löytöjä, kun olen penkonut Unelman kaappeja. Yksi mieluisimmasta löydöistä on tuo kuvassa oleva Riviera Maisonin rottinkitarjotin. Sillä on hyvä kuljetella retkieväitä viltilleni.


Ikeasta löysin kivoja retkeilyn kestäviä viinilaseja, mukeja ja kulhoja, joten ei tarvitse pelätä astioiden rikkoutumista. Kuvassa olevat palloastiat ovat aiempia hankintojani. 

Ja lopuksi kyselen neuvoa. Olisiko kellään hyviä vinkkejä, miten saada voikukat pois nurmikolta? Meidän kotipihan nurmikko on aivan täynnä voikukkia, jotka onnistuvat näköjään hyvin välttelemään ruohonleikkuria. Tarvitaan siis järeämpiä keinoja. Any ideas?

Perjantainterkuin Merja

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips Merja! Sumutin juuri oman kotinurtsin Toxan-voikukkamyrkyllä. Purkki on vihreä ja siinä on voikukan kuva. Nurtsi kestää myrkyn, mutta voikukat häviävät!

Myrkkyä voi käyttää esim. illalla, jolloin aamulla se on jo niin kuivunut, että lapset voivat huoletta käyskennellä nurtsilla. Olen aiemmin kokeillut kaikkia keinoja, mutta esim. voikukkaraudan apu ei ole ollut tarpeeksi järeää. Nyt nurtsi on hieno :-)!

Aurinkoista viikkistä,
Siiri

Merja K kirjoitti...

Moikka Siiri, kiitos vinkistä, käyn heti huomenna ostamassa tuota tököttiä :)

Soittele jossain vaiheessa, olisi kiva treffata. Mukavaa viikonloppua myös teidän perheelle!

Lissu kirjoitti...

Ihania tekstiilejä ja astioita!

Voikukkiin voi kokeilla mm näitä:

http://www.agrimarket.fi/Piha_ja_Puutarha/Tyokalut_ja_tarvikkeet/Tyokalut/Voikukkarauta_KS-2K_Wolf/

http://www.puuilo.fi/cat/product_details.php?p=1390

http://www.ei-tuotteet.fi/puutarhassa/rikat/ei-voikukkia-nurmikossa

http://kotiinjapuutarhaan.fi/index.php?page=toxan-nurmikon-voikukkahavite

Rilla kirjoitti...

Minä olen vanhanaikaisesti turvautunut voikukkarautaan ja sitkeyteen. Aika siistiä on meidän nurmikolla :D Ainoa ongelma on se, että rauta on oltava aina mukana pihalla - jos jossain mokoman sattuisin näkemään, niin heti lähtee.

Nyt kauhulla katson naapurin voikukkapeltoa... Kohta siemenet leijuvat meidän puolelle...

Merja K kirjoitti...

Heippa Lissu ja Rilla, kiitos vinkeistä, hyvä homata, että asiaan on tosiaankin saatavissa apua. Voikukkarautaa olen kokeillut, mutta en saa voikukkia juurineen ylös. Täytynee hioa tekniikkaa :)

Ihanaa viikonloppua!

Krisse kirjoitti...

Mukavaa että vierailit blogissani. Kauniita kuvia.niin kesäisiä.
Mukavaa viikonloppua toivottaa Krisse

Nina kirjoitti...

Nurmikolla lokoiluun kannattaa kyllä panostaa, se on ihanaa!
Voi, miten kivoja astioita olet hamstrannut ja nyt ne pääsevät iloisesti käyttöön.
Suloisia värejä kuvasi pullollaan! :)
Hyviä neuvoja oletkin saanut jo voikukkasavottaan. Toivotaan, että onnistut!
Kivaa viikonloppua!:)

Merja K kirjoitti...

Hei Krisse ja Nina, mukavaa viikonlopun jatkoa myös teille. Nyt se sade tuli, mutta ei anneta häiritä sen kesätunnelmia :)

Hanna kirjoitti...

Aivan ihania kesäisiä tunnelmakuvia!! Tuo torkkupeitto on aivan ihana kaikissa väreissään. Voikukista en osaa sanoa muuta kuin, että eilen näin jonkun sedän keräävän sellaisella vekottimella niitä juurineen päivineen.

Ihania kesäpäiviä!

Merja K kirjoitti...

Heippa Hanni, minulla on ongelma sen voikukkaraudan kanssa, kun en saa kasveja juurineen :(

Itsekin pidän kovasti tuosta peitosta, suosikkini ovat peiton pallohapsut. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Katja kirjoitti...

Nurtsilla loikoilu on ihan parasta kesässä. Nyt taisi kesäilmat loppua hetkeksi, mutta ihanasti raikastui ilmakin :)

Merja K kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Merja K kirjoitti...

Huomenta Tirlittan, uusi yritys, kirjoittelin äsken puuta heinää.

Tuoksuttelin itsekin aamutuimaan raitista ilmaa ja sade tekee myös hyvää kasveille. Kyllä se aurinkokin taas paistaa :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Merja K kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Teija kirjoitti...

Olipa kiva kuulla tuosta voikukkamyrkystä (Toxan), koska meilläkin nurtseilla vähän liikaa niitä keltaisia juttuja.. :)

Ihana lekottelupaikka sulla tosiaankin ollut!

Merja K kirjoitti...

Moikka Teija, Toxan on täällä vielä kokeilematta, kun sade sotki suunnitelmat

Hanni kirjoitti...

Oi mitä tunnelmaa. Nyt pötkäisin mielelläni tuolla filtillä aurinkoa ottamassa!

Voikukkiin ei kai muu tepsi kuin armoton kitkeminen voikukkaraudalla tai vastaavalla tai myrkky.

Mukavaa huonekalukauppaturneeta :) Tiesitkö muuten, että Mannerheimintielle on tullut Riviera Maisonin myymälä?

Merja K kirjoitti...

Moikka Hanni, juu kuikuilin tänään RM:n myymälää, kun ajoin ohi, mutta en ole ehtinyt vielä käymään. Näyteikkuna näytti houkuttelevalta :)

Anna-Maija kirjoitti...

Ihanan kesäistä ja värikästä! Mistä olet löytänyt nuo kivat värikkäät aterimet?

Kivoja kesäpäiviä sinulle!

Merja K kirjoitti...

Hei Anna-Maija, nuo aterimet ovat matkatuliaisia, mutta samanlaisia saa kyllä Suomesta. Mielestäni ainakin Stockmann myy.

Kivoja kesäpäiviä myös sinulle, kunpa helle taas palaisi :)

Anna-Maija kirjoitti...

Kiitos tiedosta! Täytyy kurkkia kun seuraavan kerran stockalle pääsen (täällä "maalla" kun asustan, ei ole stockan valikoimat tiedossa.. ;)).