torstai 12. elokuuta 2010

Myrskyvaurioita

Ei ole tullut tällä viikolla mieleenikään, että viime sunnuntainen myrsky olisi voinut aiheuttaa joitakin vahinkoja talowanhusparalle. Töihin paluu sekoitti sen verran pakkaa, että en yksinkertaisesti ole ehtinyt murehtia myrskyä. Pahat aavistukset alkoivat kuitenkin hiipiä mieleen joitakin kilometrejä ennen Unelmaa. Puita oli kaatunut lähimetsistä ihan urakalla, huh!


Pihaan ajaessamme näky olikin sitten tämä ja ensimmäinen sanani oli "hui!" Useita puita  oli kaatunut tontillamme, mutta onneksi ei yhtään talon päälle. Nyt täytyy toistaiseksi ryömiä puun ali tai "hypähtää ketterästi" sen yli matkalla autolta talolle. Kuvassa oleva puu on nimittäin kaatunut keskelle kulkuväylää. Juttelimme naapurimme kanssa ja hän sanoi, että myrsky oli tosiaankin melkoinen, joten sen suhteen Unelma selvisi vähällä.

Täytyypi huomenna ryhtyä raivauspuuhiin ja pihan siivoukseen. Piha on aivan täynnä oksia ja puista tippuneita roskia. Siinäpä mukavaa hyötyliikuntaa ja puuha perjantaipäivälle!

Torstaiterkuin Merja

12 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Mä sanon myös HUI, onneksi ei talon päälle kaatunut puita. Myrsky piti huolen ettei teiltä lopu puuhat mökillä ;-)

Merja K kirjoitti...

Yritän tehdä huomisen raivausurakan positiivisella mielellä, harmittaa nimittäin sen verran vahingot :( Talon säästyminen vahingoilta oli tosiaankin onni!

Intianminttu kirjoitti...

Tsemppiä raivaushommiin! Löytyykö asiasta yhtään valoisia puolia? Saunapuita?

Merja K kirjoitti...

Jep, läjä saunapuita voisi olla yksi valoisa ajatus :)

lyckobo kirjoitti...

Hei!

Löysinpäs ihanan blogin jälleen kerran!!!

Onneksi ei käynyt kuinkaan teidän söpölle mökille...

Mukava seurata jatkossa kuinka teidän remppa edistyy,tsemppiä!

Merja K kirjoitti...

Tervetuloa mukaan, kiva että tykkäsit

Sanna-Riikka kirjoitti...

Voi, ei ja samalla voi miten hyvä, ettei mitään enempiä vahinkoja kuitenkaan käynyt! harmittaa kyllä varmasti!

Voimia täältäkin puiden ja roskien raivaamiseen!

Vekarus kirjoitti...

Hui, oli se riehunut sielläkin! Onneksi ei pahempaa! Meillä oli kaatunut rannasta ihana maisemaa rajaava (joidenkin mielestä peittävä) leppä, mutta ei onneksi muuta ole myrskyissä tapahtunut.

Nina kirjoitti...

Meillä kaatui yksi puu ajotielle ja jo sen raivaamiseen kului aikaa. Oksat painavat mielettömän paljon! Onneksi talo säästyi!

Merja K kirjoitti...

Sanna-Riikka, kiitos voimia tarvitaan. En ole päässyt vielä työn touhuun, kerään vielä inspiraatiota :)

Vekarus, vähän hirvittää kun huomiseksi on luvattu taas myrskyä. Täytyypi seurata säätiedotusta

Nina, olen huomannut samaa, että oksat ovat tosi painavia. Punttitreeni samalla :)

Nonna kirjoitti...

Hui, onneksi selvisitte säikähdyksellä eikä puita kaatunut talon päälle!

Ihana tuo sinun porsliinisauna alempana!!! Saunoitko? Mua naurattaa yhä...

Merja K kirjoitti...

Ei tullut saunottua. Tosin voi olla että täytyy vielä kokeilla, riippuen siitä kuinka pitkään huonekalujen toimitus kestää :)

Mukavaa lauantaipäivää!