perjantai 17. kesäkuuta 2011

Flower power


Viikko hujahti taas viikonloppuun, hip hei! Ja koska on kesä, vaihteeksi taas kuvia puutarhasta.


Ihanat iirikset kukkivat kotipihallamme.  Ei hajuakaan, mitä laatua ne ovat, mutta kauniita ne ovat silti. 


Kauniit kesäkukat ikkunalaudoille ostin Unelmaan menoreissulla Awarasta Riihimäeltä. Vaikka asumme pääkaupunkiseudulla, lähimailla ei ole hyvää puutarhaliikettä, josta saisi laadukkaita kasveja. Ennen aina kurvasin Backakseen, mutta nyt kun sen toiminta on siirretty Kodin Terraan Tuusulaan, ei sinne saakka tule lähdettyä. Mistä te muut pääkaupunkiseutulaiset ostatte puutarhakasvinne ja -kukkanne?


Näiden pelargonioiden väri on tosi kaunis, tykkään näistä ihan älyttömästi!


Valkoiset "välikukat" ovat nuppuja ja kukkia täynnä. Mikähän tämän kasvin nimi olikaan? Kuten huomaatte olen aivan pihalla kasvien kanssa, mutta ei nimillä niin välillä, kunhan saan vaan pidettyä ne hengissä ja kukkivina ;)


Sitten projektiini, jonka materiaaleista näytin kuvia aiemmin viikolla ja jonka tiimoilta pääsi käymään niin, että ruokahalu kasvoi syödessä. Värkkäystä aloittaessani minulla oli mielessä ihan yksinkertainen juttu, mutta pikku hiljaa salakavalasti projektista tulikin yllättävän työläs vaikkakin tosi kiva. Projekti siis jatkuu ja voi hyvin, päätepiste ei ole vaan vielä näkyvissä. Palaan siis asian tiimoilta ja yritän olla haukkaamatta liian suurta palaa ;)

Kivaa viikonloppua!

Terkuin Merja

25 kommenttia:

Mari - Somasti kirjoitti...

Toi valkoinen on mun mielestä miljoonakello. Tosi nätit kukkaset kyllä! Pitäisköhän itsekin vielä hamstrata jotain :)

Nonna kirjoitti...

Wau mitä kukkaistunnelmaa. Hieno työ sulla siellä käynnissä!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kauniita ovat kukkasi!
...ja ei sitten vieläkään tiedetä mitä siellä touhuat...:)

Anonyymi kirjoitti...

Miljoonakello :)

-A-

Merja K kirjoitti...

Mari, nimi on varmaankin annettu kukkimisen mukaan, kukkia tosiaankin piisaa :)

Nonna, huh, katsotaan mikä on lopputulema. "Hirviä" väkerrys käynnissä

Irmastiina, tiedänköhän itsekään, en ole aina siitä ihan varma ;)

-A-, tiedät, miten onneton olen noiden puutarhakasvien kanssa. Hyvä jos erotan päivänkakkaran rikkaruohosta ;) Kiva nähdä kohta!

Vekarus kirjoitti...

Alku näyttää upealta, vau!

Iloista viikonloppua!

Päm kirjoitti...

Miljoonakello todentotta saanut varmaan nimensä miljoonista kellomaisista kukista :)
Kauniita kukkia!

Kivaa viikonloppua!

Merja K kirjoitti...

Vekarus, olen itsekin tyytyväinen aikaansaannoksiini, hitaasti vaan työ etenee..

Päm, kivaa viikonloppua myös sinulle!

Intianminttu kirjoitti...

Jostain olen lukenut, että pikkupetunian, miljoonakellon, voi talvehdittaakin valoisassa, viileässä paikassa! Nätti se on kuin mikä! Täällä vietetään perjantai-iltaa sateen ropinassa...

Hanna kirjoitti...

Steniuksella on mielestäni tosi hyvät kesäkukat.

Titti kirjoitti...

Ihania kukkia!♥
Mukavaa viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat kukat, varsinkin nuo pelargoniat! Itselläkin niitä jokunen taas parvekkeella ja huomenna, jos aikaa on, haen niitä muutaman lisää. Muhevaiselta.

Hyvää viikonloppua!

Virpi kirjoitti...

Pirilän kukkatalo Riihimäellä on myös ihan loistava ja edullinen paikka ostaa kukkia, heillähän on toimipiste käsittääkseni myös Vantaalla? Käväisepä joskus, on ainakin minun suosikki kesäkukkien ostospaikaksi!

Kultsin kämppä kirjoitti...

Ihania kukkia ja todellakin kesällä pyöritään niiden parissa ihan joka päivä!

Ja mikä ihanuus kukkajutskasta onkaan tulossa! Wau!

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Samaa mäkin kiroon kun Backas lopetti. Oon ostanut jotain Plantagenilta Tammistosta mut haluisin jonkun hyvän puutarhaliikkeen lähelle. Tuusulaan ei jaksa lähteä.
Toisaalta säästyy heräteosto roposet kun ei tule käytyä puutarhaliikkeissä, hih.

Merja K kirjoitti...

Intianminttu, täälläkin satoi yöllä aivan kaatamalla, sähkötkin olivat poikki pari tuntia

Kiitos vinkistä Hanna, täytyykin googlettaa tuo paikka

Titti, mukavaa viikonloppua myös sinulle!

Sari, minullakin on yleensä joka kesä pelargonioita, mutta nämä ovat ehdottomasti kauneimman väriset ikinä :)

Merja K kirjoitti...

Virpi, tuollaisesta en ole kuullutkaan, kiitos vihjeestä. Tutkailenpa asiaa tarkemmin

Kultsin kämppä, kesässä parasta on puutarhassa puuhailua, eikä sen niin väliä vaikka ei kasvien nimiä muistakaan ;)

Outi-Hyypiö, rahat tosiaankin säästyy, kun ei ole puutarhaliikettä lähellä :)

Hanna kirjoitti...

Moi vielä, laitoin tosi huonosti eli Steniuksen puutarha, Merituulentiellä, Tapiolassa. Aika pieni paikka ja heillä on vain kesäkukkia mutta tosi hyviä :)

Minna kirjoitti...

Kaunis projekti menossa, innolla odottelen lopputulosta!
niin ja kukat on niiin ihania aina näin alkukesästä. :)

Merja K kirjoitti...

Hanna, mietinkin että missähän on moinen paikka, en ole koskaan kuullutkaan. Käyn ehdottomasti kurkkaamassa siellä, meiltä olisi juuri "sopiva" matka sinne. Kiitos kovasti vinkistä

Minna, yritän ensi viikolla pusertaa projektini loppuun. Nyt on huiliviikonloppuja ja ideasammion "täyttäminen" käynnissä ;)

Eija kirjoitti...

Ihania kukkasia, minulla on tuota samaa pelargoniaa, aniliini pieni kukkainen. AIvan ihana ja hyvin kukkii ja kasvaa. Minä ostan kukkaset Vihdin Ojakkalassa olevasta Onnelan puutarhasta, mutta siskoni käyttää paljon Röykässä Nurmijärvellä olevaa HAndolinin puutarhaa. Kävi jossain vaiheessa Plantagenissa ostamassa kukkia, mutta tyhjää saa pyytämättäkin, miten voi ollakin niin huonot kukat alan liikkeessä :(

Elsa kirjoitti...

Olet ihan oikeassa pääkaupunkiseudulla, etenkin Hgissä, ei ole kunnollista paikkaa ostaa kukkia ja kasveja, outoa kyllä. Käyn usein Plantagenissa Espoossa ja Vantaan Tammistossa, mutta en ole kovin tyyväinen kasvien laatuun. Toisaalta jos olen poropeukalo, niin mitä sitä huonoa laatua syyttämään, hih!

Noista iriksista mieleeni tulee Van Goghin maalaus, kauniita ovat iriksesi!

Merja K kirjoitti...

Eija, tarvii tosiaankin lähteä merta edemmäs kalaan, että saa kunnon kukkia :)

Elsa, niinpä tuleekin, en tullut ajatelleeksi. Van Goghista tulee aina vaan ensimmäisenä mieleen ne auringonkukat. Amsterdamissa on muuten hieno Van Gogh museo

Anonyymi kirjoitti...

Valkoiset "välikukat" ovat miljoonakelloja. Kuihtuneet kukat on hyvä nyppiä esim. kerran viikossa pois ja antaa lannoitetta kassteluveden mukana, niin kukinta jatkuu runsaana koko kesän.

Merja K kirjoitti...

Kiitos ohjeesta :) Lannoitetta olen muistanut antaa, mutta kuihtuneet kukat on kyllä nyppimättä. Huomenna ryhdistäydyn sillä saralla