sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

"Kaupunkilomalla" Helsingissä



Hip hei, terveiden kirjoissa taas ollaan ja ihana helleviikonloppu on takana :) Lapset matkustivat viikonlopuksi isovanhempien luo ja me Mr Järjen kanssa vietettiin kiva kesäinen viikonloppu Helsingissä. Perjantaina kävimme ihmettelemässä kaupungin kesätunnelmaa ja illan päätteeksi menimme Mummotunneliin kuuntelemaan live-musiikkia. Kesäinen Helsinki on aivan ihana, ihmisillä on hymy herkässä ja iloinen mieli on käsin kosketeltavissa.

Raffaellon terassilla oli cover-bändi (nimi?), jossa oli solistina Mikko Pohjola. Minulla ei ollut aavistustakaan, millainen artisti Mr Pohjola on, mutta bändillä oli loistomeininki ja he soittivat bilemusiikkia hyvällä otteella. "Pitkä kuuma kesä" on ikuinen kesäbiisisuosikkini, se tuo niiiin mieleen ylioppilaskirjoitusten jälkeisen kesän. Se kesä oli tosiaankin pitkä kuuma kesä ja myös perjantaina pääsin tunnelmoimaan mm. tuon kappaleen tahtiin ;)


 Eilen kävimme kaupungilla ystävän näyttelyn avajaisissa, josta riensimme kavereiden tupareihin. Juhlia vietetiin iloisessa seurassa ja vastamuuttaneita tietysti "lahjottiin" monenmoisilla lahjoille :) 


Meidän antamalle lahjalle värkkäsin oheisen lahjakassin ja minulla oli tosi kivaa tuota kassia tehdessä, värkkäys on niin minun juttu :) Kassi on oikea hyväntuulen kassi ja itse ainakin tykkäsin siitä kovasti!


Vielä tänäänkin ehdimme kaupungille ennen lasten kotiinpaluuta ja kävimme Kaivopuistossa lounaalla. Cafe Caruselissa oli maistuvat tarjoilut ja aurinkoiselta terassilta oli kiva seurata merellistä tunnelmaa sekä merelle lähteviä veneitä.


Jätskit haettiin Helsingin jäätelötehtaan kiskasta, siellä on kesän parhaat jätskit! 

Olipa kiva viikonloppu ja Mr Järki totesikin äsken osuvasti, että ihan kuin oltaisiin oltu kaupunkilomalla Helsingissä :) 

Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon. Kivaa alkavaa viikkoa!

Terkuin Merja

21 kommenttia:

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Minä oon haaveillut kaupunkilomasta Helsinkiin jo monta vuotta mutta aina vaan see on siirtynyt. Se on kuin ulkomaille lähtis kun täältä kauempaa Helsinkiin menee :D

Senni kirjoitti...

Kaupunkilomasta tuo menisi meillä ihan täydestä. Maalla asutaan ja isommissa kaupungeissa käydään ehkä pari kertaa vuodessa :D Kotona on hyvä olla???!

Intianminttu kirjoitti...

Kerran kesälomassa yritän tehdä jonkun kaupunkiloman, ne ovat mukavia breikkejä ja lyhyenkin reissun jälkeen kotinurkatkin tuntuvat taas vähän "uudemmilta" :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mukava miniloma teillä on ollutkin..:)

Elsa kirjoitti...

Hki on tosi kiva kesäkaupunki, vaikka mitä nähtävää ja koettavaa.

Cafe Carousseli on yksi lempikahviloistani. Huomasitko että Ursulan ja karusellin puoliväliin on avattu kiva baari nimeltä Mattolaituri, tsekkaamisen arvoinen paikka, ehdottomasti!

Merja K kirjoitti...

Hannele, Helsinki on tosi kiva kesäkaupunki, voin lämpimästi suositella :)

Senni, koti on ihana paikka, mutta minä tykkään kyllä reissakin. Kesäksi on taas reissu tiedossa

Intianminttu, olen ehdottomasti samaa mieltä. Lyhyenkin reissun jälkeen koti tuntuu ihanalta paikalta palata

Irmastiina, jep, rentouttava viikonloppu takana :)

Elsa, emme ehtineet ihan sinne asti, kun Carouselissa kesti niin pitkään ruoan tulo. Piti rientää lapsia vastaan. Täytyy kyllä ehdottamasti käydä vielä siellä tänä kesänä, kiitos vinkistä!

Maikki kirjoitti...

Helsinki on kyllä kaunis kaupunki, etenkin näin kesällä ja jos sieltä osaa etsiä muutakin kuin keskustan :)

Virpi kirjoitti...

Ihanaa kun saitte viettää laatuaikaa kaksistaan. Tekee hyvää välillä ja arki maistuu taas mukavalta :) Leppoisaa uutta viikkoa!

Merja K kirjoitti...

Maikki, olen ajatellut mennä Helsinki sightseeing-ajelulle. Siinä saisi ihan uutta perspektiiviä kaupunkiin. Valitettavan usein sitä "eksyy" samoihin paikkoihin, joissa käy muutenkin viikoittain

Virpi, pieni irtiotto teki kyllä hyvää ja lomakin jo häämöttää horisontissa :)

Tingeling-Maija kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa ja kassi on todentotta suorastaan syötävän sulonen <3

Viilenneistä ilmoista huolimatta ihanaa alkanutta viikkoa <3

Merja K kirjoitti...

Maija, sää tuntuu tosi viileältä 20 asteen pudotuksen jälkeen :) Mukavaa viikkoa sinullekin!

Taikku kirjoitti...

Onpas ollut kiva viikonloppu teillä! Tekee hyvää parisuhteellekin ;)

Merja K kirjoitti...

Taikku, kummasti kyllä piristi :)

Nina kirjoitti...

Kyllä on suloinen tuo tekemäsi tuliaiskassi! Värkkäily on todella kivaa myös minusta.
Viikonloppunne kuulosti mukavalta ja sisälsi kaikkea ihanaa!

Mukava hyvänmielenpostaus jälleen!
Iloa kesäisiin hetkiisi! :)

Hanni kirjoitti...

Mukavan kuuloinen viikonloppu teillä! Kesäinen Helsinki on tosiaan ihana.

Kivaa viikkoa :)

Hanna kirjoitti...

Ai että kun teillä onkin ollut mukavaa ja rentouttavaa puuhaa!!

Merja K kirjoitti...

Nina, kassi on minunkin mielestä tosi kiva, tykkään siitä kovasti :)

Hanni, harmi, että helteet ovat toistaiseksi ohi, sateinen Helsinki ei sykähdytä lainkaan samalla tavalla ;)

Hanni, rentouttavaa tosiaankin oli. Ja tupareiden lisäksi ei juurikaan suunniteltu mitään, mentiin siihen suuntaan, minne nenä näytti :)

Monica kirjoitti...

Ihana kassi!!!
Me vietettiin miehen kanssa joulun alla Helsinki lomaa. 2 yötä hotellissa, ja nyt voisi kyllä käydä taas :) Vaikka mekin asutaan vain tunnin ajomatkan päässä niin on kiva olla ihan turistina.

Mukavaa viikkoa
Monica

Merja K kirjoitti...

Monica, tuo hotelli on hyvä ajatus. Täytyykin laittaa se korvan taakse ensi kertaa varten :) Mukavaa viikkoa sinullekin!

Elviiran Kammari kirjoitti...

Aivan, päivä Helsingissä vaikkapa turistikartta kourassa on kuin ois päivän ollut ulkomailla.

Merja K kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä ja se olisi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu :)