keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tuolin mentävä aukko


Meillä on kotona olohuoneen nurkassa tuolin mentävä aukko. En ole vaan keksinyt, millaisen tuolin tuohon haluaisin ja niinpä nurkka ammottaa tyhjyyttään. Viime kesäisen remontin jälkeen nurkassa oli kukka, mutta puska oli sanonut itsensä irti kesälomamme aikana ja nyt nurkka on tosiaankin tyhjillään. 


Tuolin väriksi olen kaavaillut mustaa tai tosi tosi tummaa harmaata, koska se toisi mukavasti särmää muuten vaaleaan sisustukseen. Mallivaihtoehtoja on oikeastaan kaksi; joko tuoli on tyystin, täysin erilainen kuin nykyinen tyyli tai sitten täysin tyysin samanlainen kuin jo olemassa olevat huonekalut. Eli joko tai, mutta millainen?? Olisiko ehdotuksia? Itse olen ehkä kallistumassa tuon erilaisen puoleen. Lisäksi seinälle olisi kiva joku taulu, tuolin kaveriksi lamppu ja lattialle matto..


Olen purkanut viime päivinä kesälomalla ladattuna akkuja mm. tekemällä suursiivouksen ja nyppimällä pihastamme 10 jätesäkillistä rikkaruohoja - Mr Järjen osuus urakasta on säkkien kärrääminen läheiselle Sortti-asemalle. Ikkunoiden pesu on vielä työlistalla, mutta siihen hommaan kerään vähän motivaatiota ;) Myös mustikan poimintaa on luvassa loppuviikosta, se on lempparipuuhaani!

Nyt lähden lasten kanssa leffaan, menemme katsomaan Herra Popperia ja pingviinejä :) Kivaa keskiviikkoa sinulle!

Terkuin Merja

9 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Tyystin erilainen, toisi mukavasti vähän "särmää". :)

Inkivääri kirjoitti...

Jaa'a, vaikea sanoa, mutta keksit sen ennenpitkää kyllä itse ja siitä tulee, siitä olen varma:) Mukavaa loppukesää sinulle!

Kotivalo kirjoitti...

Oisko sellanen vanha nahkainen muhkea englantilaistyyppinen nojatuoli mitään? Niitä harvoin löytyy, mut fasaanilla oli ainakin lähiaikoina parikin myynnissä... Tois lämpöä säröisyydellään ja matsais väriltäänkin hyvin...

Mari - Somasti kirjoitti...

Teillä on kyllä mukavan näköistä! Tyystin erilaisen kannalla olisin minäkin! :) Kivaa leffaa!

Intianminttu kirjoitti...

Jotenkin tuli heti ekana mieleen, että tyystin erilainen olisi hyvä kokeilu! Voisi tosiaan tuoda jotain jännää, uutta fiilistä...semmoinen rajojen rikkominen! Tsemppiä pähkäilyyn! Ja vielä täytyy nostaa hattua rikkaruohourakallesi - kymppisuoritus!

Merja K kirjoitti...

Heissan ja kiitos kommenteista :)

Tyystin erilaiseen taidan päätyä ja muhkeaa englantilaistyyppistä voisi ajatellakin.

Leffa oli muuten tosi mainio, suosittelen!

Hanna kirjoitti...

Kannatan myös erilaista tuolia. Käy katsomassa löytyisikö Espoon kierrätyskeskuksesta jotain sopivaa, siellä on paljon erilaisia tuoleja ja hyvä vaihtuvuuskin.

Anonyymi kirjoitti...

Etsippä netistä sellainen kolmio-kiikkutuoli. Minusta tosi kiva!

Anonyymi kirjoitti...

Etsippä netistä sellainen kolmio-kiikkutuoli. Minusta tosi kiva!