keskiviikko 10. elokuuta 2011

Vielä on kesää jäljellä..


Melkein viikon nettikatve on tehnyt vaihteeksi hyvää ja olen viettänyt viimeisiä lomapäiviä lasten ja heidän ystävien kanssa Unelmassa. On virkattu, värkätty, saunottu, uitu, kokattu ja nukuttu aamuisin pitkään, myös kirjasto on ollut ahkerasti käytössämme. Olen löytänyt mökkikunnastamme aivan loistavan kirjaston, sieltä löytää hyviä kirjoja, joita ei koskaan ole vapaana kotikirjastossamme.


Viime viikonloppuna olin ystäväni tehovirkkausopissa ja opin kuin opinkin uuden virkkauskuvion. Itku meinasi päästä ensimmäistä lumihiutaletta virkatessani, mutta nyt kun hiutaleita on jo reilut kymmenen valmiina, kuvio alkaa sujua. Kauniiksi noita minun räpellyksiä ei voi vielä sanoa, selvennyksen vuoksi kerrottakoon, että keskellä on ystäväni virkkaama hiutale ja reunoilla minun ;) Mutta periksi en aio antaa, harjoitukset jatkuvat! 


Olen myös innostunut virkkaamaan taas vaihteeksi isoäidinneliöitä. Novitan minikerät ovat niin sööttejä ja värit juuri minun makuuni, katsotaan mitä kaikkea näistä neliöistä vielä keksin. Virkkaamieni neliöiden väri-ilotulitus ilahduttaa minua kovasti :)


Ja sitten vielä ennakkotiedotus tulevasta tapahtumastamme. Innokkaat, ahkerat, iloiset, taitavat, verkostoituvat ja ennenkaikkea mukavat naiset kokoontuvat taas Leppävaaran kartanon pihamaalle elokuun lopussa. Tarjolla on kauniita käsitöitä sekä tietysti idyllisen Cafe Latte Spirit sisustuspuodin valikoimat. Tervetuloa, kannattaa tulla poikkeamaan!

Elokuisin terveisin Merja

18 kommenttia:

sellariina kirjoitti...

Kauniita ovat virkkauksesi, jotta kyllä niitä kelpaa esitellä :))
Hyvää illanjotkoa!
-sellariina-

Ruusa kirjoitti...

Mäki oon opetellu virkkaamaan! :D
En tiiä edes mitä silmukoita olen tehny tai mitä ois pitänyt tehdä, mutta kyllä siitä jotain tuli! ;D

Mutta ei mitään tuonne päinkään,mitä sinä olet saanut aikaan! Hienossa opissa oot ollu ja hyvä oppilas! :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos Sellariina, kivaa illan jatkoa myös sinulle!

Ruusa, ystäväni on maailman paras ja kannustavin opettaja :)

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Leppoista on ollut lomailunne.
Ihania lumihiutaleita olet virkannut,
minusta se on rentouttavaa touhua:)
Mukavaa myöhäisiltaa!

Nonna kirjoitti...

Ihania hiutaleita ja ihanan ihania neliötä. Mahtavat värit!

Mitäs meinaat noista hiutaleista koota?

Minna kirjoitti...

Hienoa! Kohta sulla on mattokin jo tehtynä. Ahkerana olet ollut. :)
Nettikatko tosiaankin tekee välillä hyvää.

Taika kirjoitti...

Onhan nuo ihania.. =D
Täälläkin opetellaan virkkaamaan.. Jospa se mullekin jossain vaiheessa aukeisi.. Ihanaa viikkkoa! Ja toivotaan että kesää on vielä jälellä eikä se syksy jo kolkuttele..

Intianminttu kirjoitti...

Kivoja virkkauksia ja lumihiutaleethan eivät oikeastikaan ole samanlaisia, joten ne kaikki näyttivät varsin viehättäviltä! Virkkailin kesälomalla pöly- ja keittiörättejä siihen tahtiin, että nyt on sormet vähän hellinä, joten olen pitänyt virkkuutaukoa. Vaikeaa se kyllä on :)

Inkivääri kirjoitti...

Ihania virkkauksia, ihan tässä jo alkaa sormia syhyttämään! Mutta en ala vielä käsitöille, pihalla menee kaikki vapaa-aika vielä:)

Liisa kirjoitti...

Heippa Merja! Kiva, kun jätit viestiä :)

Ja hyvältähän noi sun lumihiutaleet näyttää, olet liian itsekriittinen ;)

Muutenkin ihania värkkäyksiä sulla tas täällä...juuri mietinkin sua muutama päivä sitten yhdessä kaupassa ollessani, kun vähän suunnittelin itse askartelevani onnittelukortteja...kuinkas kävikään, ostin kortit valmiina. Tosin lähinnä ko. kaupan huonon askartelutarvikevalikoiman ja oman ajanpuutteeni vuoksi. Olisi ihana osata tehdä itse ihanuuksia joita sinä täällä aina esittelet!

Sen tuolin mentävän aukon suhteen olen sun kanssa samaa mieltä, eli minäkin hankkisin tuolin, joka olisi täysin erilainen muiden kanssa. Ja tumma voisi tosiaan tuoda kivaa kontrastia muuten vaaleaan sisustukseen. Miten olisi musta, vanha mummon keinutuoli??

Mukavaa viikon jatkoa ja älä huoli, kyllä se intosi sieltä taas palailee!

sirkkis kirjoitti...

Kauniita nuo neliöt ja tosi väri-iloittelua.

Merja K kirjoitti...

Hanne, leppoisaa on tosiaankin ollut, mutta ei haittaa kun koulut ensi viikolla alkavat ;)

Nonna, luulen, että teen yksittäisiä hiutaleita esim. joulukuusen koristeiksi. Kääk, en kai mieti jo joulua!

Minna, samaa mieltä, että nettikatko on aina välistä hyväksi..

Taika, toivottavasti kesää on vielä jäljellä. Illat ovat vaan jo niin pimeitä ja kylmiä, hurrhh!

Merja K kirjoitti...

Intianminttu, kiitos rohkaisevasti kommentista :)

Inkivääri, minäkin yritin taas tänään viettää ulkona aikaa rikkaruohojen parissa. Pari penkkiä sain siivottua, mutta urakka jatkuu..

Liisa, keinutuoli on hyvä idea, se voisi tuoda juuri kaivattua särmää, kiitos ideasta! Ja värkkäämisestä sen verran, että olen siinä onnekkaassa asemassa, että se on samalla työ, joten voin tehdä sitä "hyvällä omallatunnolla" päivät pitkät :) Rakastan värkkäämistä!

Kiitos Sirkkis!

Virpi kirjoitti...

Hienoa Merja! Ja älä ole liian kriittinen, virkkaamasi lumihiutaleet on oikein hienoja :) Niistä tulee ihania koristeita... meinaatko tärkätä ne? Mukavaa loppuviikkoa!

Kultsin kämppä kirjoitti...

Ihanaa väritulitusta neliöissäsi! Minunkin tekisi mieleni niitä taas vääntää, mutta tarvitsisin jonkun käyttökohteen ensin.

Merja K kirjoitti...

Virpi, jep, maissijauholla olisi tarkoitus tärkätä. Ehkäpä ulkomuoto paranee tärkkäyksen myötä ;)

Kultsin kämppä, minun neliöistä taitaa tulla tyyny ja pikkukasseja, ehkä..

Hanni kirjoitti...

Kivoja virkkauksia taas! Lumihiutaleet on kauniita, osaispa itsekin...

Voihan harmitus, kiinnostaisi kovasti toi tapahtuma, mutta jotenkin aavistan, etten pääse tällä(kään) kertaa. Kiva kuitenkin, että järkkäätte moisia, joskus varmaan pääsen paikalle :)

Mukavaa viikkoa :)

Merja K kirjoitti...

Hanni, kyllä me vielä ehditään treffata!