sunnuntai 16. lokakuuta 2011

I amsterdam


Syysterveiset Amsterdamista! Vietimme siellä koko perheen voimin mukavaa syyslomaa - rentoa oleilua ja kaupungin koluamista, siinä oli ohjelmaa kerrakseen. Viime visiitistä onkin jo useampi vuosi aikaa, joten oli kiva käydä taas ko. kaupungissa. Ohessa kuvakimara reissultamme.

 

Kaupunki on pullollaan kauniita taloja ja kanaalit ovat upeita iltavalaistuksessaan.


Hotellimme oli aivan Vondel-parkin vieressä. Kaunis puisto keskellä kaupunkia, joka oli varsinkin lenkkeilijöiden suosiossa. 


Sisustuskaupoissa täytyy aina poiketa ja RM on tietty must! Ensimmäinen sisustuskauppa ever, jossa minulle shoppailun lomassa tarjottiin kahvia sekä pikkupurtavaa :) RM:ssä oli muuten jo ihan joulu..


Flowermarket on ihana paikka ja kukat ovat todella edullisia.


Amstel oli busy aurinkoisena lauantaipäivänä. Monet olivat lähteneet huviajelulle veneillään.


Kävimme sightseeing-risteilyllä ja se avasi eri perspektiivistä kauniin Amsterdamin. Tässä kohtaa näkyy seitsemän siltaa peräjälkeen.


Van Gogh -museossa täytyi tietysti käydä ja lempparitauluni oli myös taas kokoelmassa restauroinnin jälkeen.

 

Rento loma ja kiva on lomailla, mutta mukava on myös palata arkeen :) Iloista alkavaa viikkoa!

Terkuin Merja

12 kommenttia:

Sanna-Mari kirjoitti...

Näyttää mukavalle kaupungille.
Kiitos samoin sulle :)

Intianminttu kirjoitti...

Kiitos matkakuvista! Olen ihaillut samoja maisemia viime päivinä myös Henrietta Hassisen blogissa...Olisi niin ihana itsekin päästä tuonne!

Elsa kirjoitti...

Voih, olen kade, olis kiva käydä Amstel'ssa, kuvasi tukevat aikomustani... Kivoja kuvia!

Niina kirjoitti...

Ihana kaupunki!Kävin tuolla viime kesänä!:)

Kultsin kämppä kirjoitti...

I love it too! And wanna go back again and again...

Esmeralda kirjoitti...

Kivoja matkakuvia, vaikuttaa mielenkiintoiselle ja kauniille kaupungille!

Anonyymi kirjoitti...

Oi ihana Amsterdam... kaunis kuvasarja, saa todella hyvän käsityksen kaupungista.

Merja K kirjoitti...

Sanna-Mari,kivakun poikkesit.

Kiitos Intianminttu vinkistä,täytyykin käydä katsomassa kuvia :)

Elsa,suosittelen, kiva kaupunki

Niina, Amsterdamista ei voi olla pitämättä ja sopivan pituinen lento on vielä plussaa :)

Kultsin kämppä :)

Esmeralda, kaupunki on kiva ja siellä on paljon nähtävää lapsillekin

Kiitos Ansa!

New England Rose kirjoitti...

Kivoja kuvia! Ai että mä kuolasin kun näin noi RM:n kuvat, mäkin haluun tonne Amsterdamiin ja the sooner the better!!!

Huippukivaa uutta viikkoa toivottelee

New England Rose blogista Valkeat Unelmat

Merja K kirjoitti...

New England Rose, RM on tosi vaikuttava paikka. Tosin itse en ihan vielä ole joulumielellä, joten joulukoristeet jäivät kauppaan :) Kivaa viikkoa sinullekin!

Rilla kirjoitti...

Oi vitsi, reissukateus!!
Meillä asuttiin joskus vuosia sitten osittain Hollannissa ja maata tuli kierreltyä ristiin rastiin. Vaan ei kertaakaan sen jälkeen. Pitäisi taas!
RM:n liike on ihan MUST. Terkuin eräs, joka tilasi just ruokatilaan tuolit heiltä :D

Merja K kirjoitti...

Rilla, Hollanti on varmasti kiva paikka asua. Jos jonnekin muuttaisin ulkomaille, vaihtoehdot olisivat Hollanti, Saksa tai Ranska. Kivaa tiistaita!