lauantai 1. lokakuuta 2011

Ihana syysaurinko


Nyyh, tämä taisi olla viimeinen lämmin syyspäivä tänä vuonna.. Minua ei kyllä aurinko ja lämpö haittaisi, mutta täytynee lopultakin sopeutua syksyn saapumiseen.


Koska aurinko lämmitti niin suloisesti, napsin pihaltamme muutamat syksyiset kuvat. Terassi kylpi ihanassa auringonpaisteessa, vain varjojen pitenemisestä huomaa, että on tosiaankin syksy.

Rusotuomipihlaja ja villiviini ovat saaneet upeat syysvärit! Rusotuomipihlaja on siitä erikoinen puu, että sen lehdet ovat keväällä puhjettuaan melkein yhtä punaiset kuin näin syksyllä, pienen ajan kuluttua lehdet muuttuvat vihreiksi. Puun nimikin ilmeisesti juontaa siitä (oikaiskaa paremmin tietävät, jos olen väärässä..)


Maanpeiteruusu ei halua vielä luovuttaa ja pukkaa uusia nuppuja edelleenkin. Tämä ruusu on muuten ihan uskomattoman ahkera kukkija, se kukkii heinäkuusta aina myöhäiseen syksyyn asti.


Myös sisällä on kukkia kerrakseen. Sain eilisten avajaisteni kunniaksi useammankin kimpun ja ne ilahduttavat minua kovasti. Kaikissa kimpuissa oli yhdistävänä tekijänä gerbera, josta pidän kovasti :)


Huomenna olisi viimeinkin työlistalla kuopuksen huoneen tapetointi. Esittelin jo keväällä täällä blogissa Eiffingerin lintutapettia, ihanan pirteän keltaista sellaista, mutta tähän asti tapetti on lähinnä ilostuttanut varastoamme. Peukut pystyyn, että tapetti päätyy lopultakin seinälle..

Leppoisaa lauantai-iltaa!

Terkuin Merja

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Wau, mitä värejä! Oikeen kunnon väriterapiaa tuollasessa puutarhassa puuhailu. Jospa meilläki sitten siellä tulevassa kodissa! :D

Liisa kirjoitti...

Ihania syyskukkia ja värejä sisällä ja ulkona!
Meillä vaan tätä aurinkoa riittää..kai siitä hyvästä, kun kesä meni "nauttiessa" sateesta ja plus 10 asteesta, heh ;D Tänään hankin kirpparilla kivan syysrusketuksen..

Virpi kirjoitti...

Ihania kimppuja ja kaunista syksyistä väriloistoa! Leppoisaa lauantai-iltaa :)

Rilla kirjoitti...

Aurinko on täällä meilläkin paistellut ihanasti! Parhaimpia syyspäiviä :) Mulle kyllä kelpaisi hieman viileämpänäkin sama.
Vaikka aina sanon olevani kesäihminen, ei tämä syksykään tällaisena hullumpaa ole.

Taika kirjoitti...

kauniita kukkakimppuja.!

Merja K kirjoitti...

Saila, puutarha on nyt syysparhaimmillaan, tykkään :)

Liisa, ihanaa, että saatte nauttia paisteesta edes näin syksyllä. Berliinissäkin oli viime viikonloppuna yli 25 astetta lämmintä

Virpi, kivaa iltaa myös sinulle!

Rilla, toivottavasti aurinko näyttäytyy vielä tänä syksynä useampaan kertaan, sateesta en välitä lainkaan. Tosin sadesää on vaatetuskysymys. Jos on kunnon vermeet, ulkoilu sateessa voisi olla piristävä kokemus :)

Kiitos Taika!

Inkivääri kirjoitti...

Ihania syksyn värejä sisällä ja ulkona ja kyllä, peukut pystyssä tapetoinnin puolesta:)

Niina kirjoitti...

Ihanat värit!<3

Susanne kirjoitti...

Ihania syysvärejä ja kauniita kukkakimppuja! Ihanan värikäs postaus!
Peukut on pystyssä tapetoinnin suhteen:)
Mukavaa alkanutta lokakuuta!

Kultsin kämppä kirjoitti...

Juhlien jälkeen on ihanaa, kun kukkahype jatkaa eloaan vielä, vaikka partyt jo loppuivatkin!