keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Runsas & iloinen


Minulla on ollut monia ihania kursseja viime viikkoina, niin kivoja, etten ole tuntenut olevani töissä lainkaan. Olen samalla itse voimaantunut & inspiroitunut kurssien positiivisesta ilmapiiristä :)

Maanantaina koin taas saman ilmiön, kun ystäväporukka oli pitämässä kranssi-iltaa Kasperiinassa. Kurssilla valmistui kivoja kransseja & tunnelma oli iloinen, joten innostuin itsekin pitkästä aikaa tekemään kransseja.


Omat kranssini ovat yleensä aika runsaita ja laitan koristeita välillä vähän liiankin kanssa. Viinipullon korkit, kävyt ja omput ovat aika vakiokoristeita joulukransseissani. Myös kanelitangoista tykkään. Mutta kuten sanottu, koristeita voisi välillä olla vähän vähemmänkin..


Kurssilla yksi osallistujista teki iloisen tonttukranssin vähemmillä koristeilla ja päätin kokeilla samaa. Kiitos ideasta


Ja huomasinpa tosiaankin että "less is more", hyvin toimii. Tämä kranssi pääsee koristamaan meidän kotia, tosin ulos en taida sitä raaskia laittaa. Tonttuparkaa alkaa palella :)


Pahin työhässäkkä alkaa olla ohitse ja ehdin taas ideoida uutta. Päässä pyörii paljon ajatuksia ja sormet syyhyävät, kivaa :) Jouluaskarteluja mielessä, mitäpä muutakaan. Kuullaan siis lisää niiden tiimoilta!

Kepeää keskiviikkoa!

Terkuin Merja

9 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Ompas tosi kauniita kransseja:)

Peppi kirjoitti...

Itse teen monesti tosi yksinkertasia kransseja, jos teen. Nämä ovat kyllä tosi kauniita, nää siun runsaat kranssit. Siulla on silmää yhdistellä ja asetella! ... ja taitoa toteuttaa :)

Riitta kirjoitti...

Pitkästä aikaa ehdin tänne kommentoimaan ! Monta ihanaa postausta olen kyllä täällä käynyt kurkkimassa. Tällä kertaa löyty hyviä inspiskuvia kun pari kranssia olis tarpeen askarrella, kiitos :)

AnniK kirjoitti...

Kumpainenkin kranssi on tosi kaunis!

Leena kirjoitti...

Minä en ole koskaan tehnyt kranssia, kiinnostusta olisi kyllä. Otin selvää kursseista, mutta meilläpäin ( Jkl) ei kurssia järjestetty tänä vuonna :(

Marika kirjoitti...

Täälläkin on pyörinyt kranssitehdas lähiaikoina :) Tykkään kyllä kovasti tuosta pikkuisesta tontusta kranssissaan!

Susanne kirjoitti...

Oi miten ihania kransseja! Tosi kauniita!

Nonna kirjoitti...

Kauniita ovat, tuo tonttukranssi varsinkin. Meille kotiutui kaksi saunatonttua (poika teki koulussa) ja vitsailtiin, että tuleekohan niille kuuma saunassa, kun ne roikkuvat siellä... =)

Täälläkin jo suunnitellaan vähän omiakin askarteluja ensi viikolle! Kynttilöitä valamaan vaikkapa!

Mukavaa itsenäisyyspäivää!

Merja K kirjoitti...

Hei, kiitos kaikille piristävistä kommenteista :)

Harmi Leena, että teilläpäin ei kursseja järjestetä..

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!