maanantai 13. lokakuuta 2008

Äiskän miniloma

Kuluneen viikonlopun jälkeen minulla on ihan sellainen olo kuin olisin ollut lomalla. Sain viettää mukavasti aikaa yssikseni ja se jos mikä latasi akkuja.

Starttasin matkaan lauantaina jo heti aamutuimaan ja ensimmäiseksi kurvasin Nurmijärvelle Wanilla Rosen Riitan luo. Mukaan tarttuikin yhtä jos toistakin Unelmaan vietäväksi. Riitan luona on aina mukava käydä, kun ihanien löytöjen lisäksi voi höpötellä mukavia ja vaihtaa ajatuksia yrittäjyydestä. Nurmijärven visiitin jälkeen kartoitin rauhassa Riihimäen kirpparit ja ennen Unelmaan menoa käväisin vielä kylillämme paikallisen kartanon pihamyyjäisissä. Sieltä löytyivät pinkat vanhoja sanomalehtiä ja Kotiliesiä.


Unelmassa nautiskelin ja nautiskelin, join kahvia, söin suklaata ja vaeltin huoneesta toiseen suunnitellen uusia juttuja. Telkkahuoneen seinän maalaus alkoi yllättäen houkuttaa ja niinpä ryhdyin tuumasta toimeen sen enempiä miettimättä. Onneksi maali oli valmiina kellarissa odottamassa. Olen joskus aikaisemmissa postauksissani maininnut, että teen ennenkuin ajattelen ja niin taisi käydä tässäkin tapauksessa. Nimittäin maalipurkin avaaminen ilman työkaluja on hieman työlästä. Mutta en antanut periksi ja niinpä sain kuin sainkin purkin auki ja seinän maalattua. Ensin näytti tältä


ja seuraavana päivänä huone näyttikin jo tältä. Seinän väri on valittu pallollisen tyynyn mukaan. Raahasin tyynyn paikalliseen maalikauppaan, jossa he analysoivat värin.


Kotijoukot saapuivat Unelmaan vasta illansuussa ja lauantai-ilta kuluikin saunomisen, uimisen ja Monopolyn parissa. Sunnuntaina ruuvailimme juttuja taas paikoilleen ja kotijoukot lähtivät kotiin sunnuntai-iltana. Minä jäin vielä yöksi Unelmaan ja kotiuduin vasta tänään iltapäivällä. Luksusta!!


Tänään kotimatkalla poikkesin Myllykukon White on White liikkeessä ja löysin sieltä oheiset tyynyt. Ne ovat tosi passelit Unelman telkkahuoneen sohvalle, joten olen tosi tyytyväinen löytöihini. Alla kuvassa on myös Tampereen reissulta hankittu komuutti, joka sekin löysi paikkansa Unelman telkkahuoneesta. Huoneesta puuttuvat enää verhot ja matto. Suunnitelmissa on ommella laskosverhot, joten pitäisi kerätä puhtia tuota ompelu-urakkaa varten ;)


Pian on syysloma, harmi vaan, että kuopus on tällä hetkellä sairaana. Onneksi tässä on vielä pari päivää aikaa ennenkuin loma alkaa, joten toivottavasti eskarilaisemme tervehtyy siihen mennessä.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Terkuin Merja

5 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Sinulla oli paljon ohjelmaa, mielestäni ihan HUIPPULOMA! Ja sait aikaiseksi lukuisia juttuja, vau...

Komuutti sykähdytti mieltäni!

Terveisin, Elsa

P.S. Ihastuttava blogi Sinulla...:))

piparminttu pipsa kirjoitti...

Voi miten ihanaa!! Ja nuo uudet tyynyt ovat kyllä tosi super söpöt...voisin ottaa itsellenikin :)

SariW kirjoitti...

Todella kaunista ! Harmaan sävy on hieno : )

Marja Kristiina kirjoitti...

KIITOS, kultainen MK!

Miniloma kuulosti fantsulta ja takuulla just what the doctor prescribed! Edes muutaman päivän irtiotto lataa akkuja ihan uskomattomasti, nimimerkillä Tarvetta Totisesti Olisi.

Unelma valmistuu hurjaa vauhtia ja huoneet ovat toinen toistaan viihtyisämpiä ja kauniimpia. Minä pidän erityisesti siitä, että sinulla on oma, johdonmukainen, selkeä ja harmoninen tyyli, joka ei kumarra turhaan pikatrendejä.

Mukavaa päivää!

t. Toinen MK

Mari kirjoitti...

Voi... Tämäkin äippä kaipaisi minilomaa:) Saas nähdä montako vuotta siihen vielä menee!

Kivalta kuullosti ohjelmanne, samaten kuvat näyttävät mielettömän kauniilta.