lauantai 29. marraskuuta 2008

Iloista pikkujoulua!


Minun pitäisi juuri tällä hetkellä olla pakkaamassa liikkeeni tavaroita pahvilaatikoihin, sillä muutto on huomenna. Mutta koska touhu ei yhtään huvita, keksin mestarillisesti kaikkea muuta tekemistä. Esimerkiksi tänne blogiin kirjoittaminen tuntuu tuhat kertaa mielenkiintoisemmalta kuin pakkaaminen. Tosin tämä vetkuttelu kyllä kolahtaa tädin omaan nilkkaan eli pakkaan sitten yötä myöten.
Uusi lehti on siis tosiaankin kääntymässä elämässäni. Liike sulkeutui eilen, verkkokauppa kyllä jatkaa ja eilen sain myös kuulla iloisia uutisia tulevasta. En uskalla siitä vielä sen enempää hehkuttaa ennenkuin nimet on kirjoitettu paperiin. Mutta kuohuva kyllä eilen jo korkattiin uusien, innostavien ja ennenkaikkea mielenkiintoisten haasteiden kunniaksi :)
Ohessa kuva viimeaikaisista touhuiluistani. Tötterötehdas on siis vaihtunut huovutustehtaaksi. Olen tehnyt huovutettuja sydänheijastimia ensi viikon joulumessuille sekä tyttäreni luokan joulumyyjäisiin. Neulahuovutus on joutuisaa ja mukavaa, sitä kun voi mainiosti tehdä esim. telkkaria katsellessa.
Ei vaan nyt on pakko ryhdistäytyä ja lähteä pakkaamaan. Viettäkäähän iloinen pikkujouluviikonloppu!
Terkuin Merja
Ps. kiitos kaikista tunnustuksista, joita olen viime aikoina saanut. Hoppu on nyt vaan niin kova, että en ole ehtinyt palata niihin. Olen kuitenkin todella ilahtunut niistä ja tunnustukset lämmittävät kovasti mieltä. Eli suurkiitos vielä kerran!!

9 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Kerrohan sitten tarkemmin kun uskallat. Aika varmaa kuitenkin jo kuullostaa olevan? Mielenkiinnolla täällä odotellaan.

On upeaa lukea aina ihmisten muutoksista ja tapahtumista elämässä.

Mukavaa viikonloppua sinnekin. Eikä se yöllä pakkaaminenkaan niin kauheeta ole; vähän glögiä kaveriksi, musiikkia soimaan ja yksin rauhassa pakkailua.. ?

Katja kirjoitti...

Onnea ja menestytä toivottelen jo valmiiksi:)

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Oi jännityksellä odottelen mitä ihanaa kerrot sitten kun sen aika on!
Ihania heijastin sydämmiä!
Iloista pikkujoulua!
Anu

Riikka T kirjoitti...

Hei. Voisitko kertoa missä myyntipaikkasi joulumessuilla on?
olen itsekin menossa myymään, Mutta ehkä jossain välissä olisi aikaa piipahtaa käymään.

Mari kirjoitti...

Onnitteluja uusille tuulille:) Kauniita ovat heijastimet.

Heta kirjoitti...

Toivottavasti sait pakattua ja vähän nukuttua. Onnea uusille tuulille!

Krisse kirjoitti...

Hyvää adventtia ja mukavaa tulevaa aikaa uusien tuulien myötä..
Miten ole huovuanut nuo sydämet. Neulalla..kuinka paksusti villaa..odottelen jos ehdit vastata.
-Krisse-

Maissi kirjoitti...

Oi, sinulla on siis jännät ajat meneillään! Olisi hauska jo tietää lisää :´). Kerrot sitten kun on oikea aika. Onnea kuitenkin jo toivottelen!!!

Ihania sydämiä olet tehnyt. Kauniita ovat. Jaksamista puurtamiseen!

Hanna kirjoitti...

Hei! Löysin juuri ihastuttavan blogisi, ja aika hassu juttu, laitoin omaani äskettäin postauksen neulahuovutussydämistä... :) Sinun sydämesi ovat kauniita ja hauska idea tehdä niistä heijastimia!