sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Luminen sunnuntai


No nyt sitä toivomaani lunta tulee sitten urakalla. Ehkä pienempikin myräkkä olisi riittänyt, aika hurja oli ainakin ajokeli tänään. Jouduimme lähtemään autolla liikenteeseen ja menomatkalla moottoritie oli jopa suljettu osittain kokonaan. Paluumatkalla taas oli autoja ojassa ja myös meidän edellä ajanut auto lähti moottoritiellä heittelehtimään. Oli aika hurjannäköistä kun auto heittelehti kaistalta toiselle, pyörähti ympäri ja lopulta päätyi penkereelle. Kuski onneksi selvisi säikähdyksellä, ohituskaistalla ei sillä hetkellä ollut autoa, joten törmäykseltä säästyttiin. Täytyy kyllä sanoa, että itse ainakin pelästyin oikein kunnolla, tilanne näytti tosi karmealta :(


Sitten positiivisempiin asioihin: käväisimme matkalla pikaisesti Myllykukon White on White liikkeessä. Tilaamani lamppu Unelmaan oli tullut, harmi että unohdin kameran kotiin, joten lamppu jäi ikuistamatta. Lamppu kotiutui jo reissullamme Unelmaan. Pari muutakin juttua pikareissulla tarttui mukaan - mm. oheinen rottinkinen tähtialusta, johon tein jouluisen kynttiläasetelman. Pidän muuten erityisesti tuosta Myllykukon White on White liikkeestä. Se on mukavan avara ja sieltä saa aina erinomaista sekä ystävällistä palvelua. Miehenikin kiinnitti tähän seikkaan huomiota, vaikka ei yleensä moista huomaakaan.


Takkaa on tullut poltettua viime päivinä urakalla. Tällä hetkellä mukavinta ajanvietettä on istua takan edessä, tuijotella tuleen ja pohtia syntyjä syviä. Olen myös hieman harjaantunut takkatulen sytyttämisessä, tänään meni aikaa vain puolituntia, yep!
Kiireinen viikko taas edessä, mutta kohta tosiaankin kaivan ne sukset esille. Murtsikkahiihto on erikivaa ja ladutkin löytyvät melkein kotiovelta. Toivottavasti lumi pysyy maassa, vaikkakin unohdin taas kerran istuttaa kukkasipulit :)
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Terkuin Merja

9 kommenttia:

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Huomenia!!!Erittäin lumisia sellaisia vihdoinkin!
Kaunis tuo asetelma ja takka on ihana!!!
Juuri eieln yksi ystäväni soitti matkalta kun olisi täytynyt ajaa 250km helsinkiin että tulinpa sitten takaisin ajettuaan muutaman kymmenenkilsaa ja todettuaan että näkyvyys on tasan ajovalon mitta ja hänen työkaveri helsingissä oli sanonut että siellä on vielä pahempi keli!Ihana lumi näin kodinlämmöstä katsellen!:)
Anu

Nanna kirjoitti...

Minä haluan juuri tuollaisen takan! Mistä teidän takka on ostettu?

Ulkona näyttää ihan hassulta nyt, kun päivä alkaa valkenemaan. Onneksi yksikään puu ei kaatunut meidän pihassa. Lumikolat ja lapiot on kyllä kaivettava esiin.

Mari kirjoitti...

Ihana takka! Minä eilen peruin yhden menon, kun en halunnut lähteä autolla liikenteeseen... Mukavaa maanantaita:)

Maissi kirjoitti...

Kaunis asetelma! Täytyy laittaa tuo ihana White liike muistiin. Olet tainnut kehua sitä aikaisemminkin, koska se kuulostaa jotenkin tutulta. Takkannekin on todella kaunis..

Täällä pyry vähän hellittänyt jo. Pari tuntia sitten sain lumityöt pihasta tehdyksi, eikä ainakaan vielä ole uutta tupruttanut.

Hyvää alkavaa viikkoa!!!

Nina kirjoitti...

Lumimyrsky pöllytti koko Suomea, täällä meillä on vielä tänäänkin tuiskunnut viikonlopun jäljiltä. Ajokelit ovat olleet tosi surkeat.

Kaunis jouluinen kynttiläasetelma!
Takkanne on todella upea, oikein tunnelmallinen!

Piipa kirjoitti...

Kauniita kuvia!!!
Toivottavasti lumi pysyisi maassa, on se vaan niin kaunista ja valoisaa...siis päivällä kun on lunta :)

kati kirjoitti...

Kaunis takka teillä ja asetelma niin ihana! Lunta riittää täälläkin ;)

Tytti kirjoitti...

Heippa,olet kova askartelemaan,itselläni on aivan samoin ,on ihan intohimo olla aina vääsäämässä jotain.
Kauniita pussukoita..

Sarppa kirjoitti...

Ihana takka ja ja asetelma..