tiistai 25. marraskuuta 2008

Tötterötalkoot

Tänään olen ahkeroinut tötteröiden parissa. Maalasin, liimasin ja leikkasin. Ne Naisten joulumyyjäiset kun lähestyvät uhkaavasti... Osa tötteröistä sai Tilda-aiheisen dekoreerauksen ja osa tötsyistä sai kiiltokuvahässäkkäsysteemin pintaansa. Vain Tilda pääsi tällä kertaa kuviin saakka.


Myös pussukoita ja nyssäköitä olen hurautellut uuden uutukaisella singerilläni. Vanha kone oli vasta 20 vuotta vanha, mutta ajattelin kuitenkin äskettäin investoida uuteen koneeseen. Ja uskokaa tai älkää, uusi masiina kulkee pelkällä ajatuksen voimalla, sillä on siis ilo huruutella.


Nuo pussukkakuvat ovat viime vuodelta, mutta samanlaista pukkaa tänäkin vuonna. Ja on tosi mukavaa, kun edellisvuoden asiakkaat tulevat kyselemään samoja tuotteita uudestaan. Niin kävi Kädentaitomessuilla muutama viikko sitten, jolloin useampikin viimevuotinen asiakas kyseli pussukoiden perään. Silloin niitä ei ollut vielä valmiina, mutta nyt on aika läjä, olen siis ollut melkoisen ahkera.
Lunta on ainakin vielä toistaiseksi maassa, vaikka ilmeisestikin se on taas lyhytaikainen ilo täällä etelärannikolla :( Mutta koska sitä lunta vielä on, olimme tänään koko perheen voimin lumisotaa pihallamme. Samalla sain eskarilaiseltamme tunnustusta: "Vitsi äiti heität hyvin palloja, olet kunnon vanhanajan lumisotanainen". Kuulostipa hienolta, mutta ei aavistustakaan, mitä se mahtoi tarkoittaa...
Nyt meikä menee saunaan :)
Tiistaiterkuin Merja

7 kommenttia:

Maissi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Maissi kirjoitti...

Sori, sekoilin jotain äskeisen viestin kanssa, paljon kirjoitusvirheitä.. Mutta ihania juttuja olet tehnyt, nuo viedään varmasti käsistäsi alta aika yksikön! Hommaa on varmasti piisannut, jos olet tehnyt paljon valmista tavaraa myyntiinkin! Meilläkin talvea nyt tuntuu riittävän, mukavaa. Lumisota kuulosti hauskalta. Oltiin mekin tänään pulkkamäessä, eli jotain talven iloja tuli täälläkin harrastettua.

Ei muuta kuin hauskaa loppuviikkoa kunnon vanhanajan lumisotanaiselle :`)! Ja kurkkaathan blogiini!

Tanja kirjoitti...

Hassua, olen aina ajatellut sinut ruskeahiuksiseksi!! :D

Tuollaisia tötteröitä meidänkin koti tarvitsee tänä jouluna! Kiitti askarteluvinkistä :)

Noora kirjoitti...

Kauniita juttuja olet saanut aikaan. Uskon kyllä että kysyntää on.
Olen myös ommellut kankaisia tötteröitä, joulusukkia..vielä ei ole vaan filmailtu..

Mukavaa viikonloppua!!

Sanna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sanna kirjoitti...

Ihana tötteröitä ja pussukoita. :)

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Ihania pussukoita ja tötterö!!!
Kiireistä aikaa sinullakin!
Iloista viikoloppua!
Anu