lauantai 21. maaliskuuta 2009

Lauantaiehtoon aatoksia


Viikonloppu on edennyt ripeästi ja jo lauantai-illassa mennään. Päivällä juoksimme huonekaluliikkeissä, sillä esikoisen huoneeseen on kovasti ehostussuunnitelmia ja kuopuksen huoneeseen tarvittaisiin mattoa. Mattoa ei löytynyt, mutta huonekaluja kylläkin. Tosin huoneen ehostus on vielä harkinnan alla, sillä mietimme himppusen verran uuden tontin ostoa. Jos rakennamme uuden talon, ei huonetta kannata nyt suuremmalti ehostaa. Nykyinen kotimme on kyllä kiva, mutta se on suunniteltu ja rakennettu melkein 10 v. sitten, kun esikoinen oli 1 v., joten se ei ole kovin toimiva kahden isomman lapsen kanssa. Katsotaan ja kuulostellaan..



Olen saanut kolme kivaa tunnustusta ja ne ilahduttivat kovasti. Kiitos Lennu, Maisuli ja MardeMoomika. Laitan mietintämyssyyn tunnusten eteenpäin jakamisen, ihania blogeja on niin paljon. Kiitos ja kumarrus teille kaikille kolmelle, huippua että tykkäätte blogistani!



Pitkästä aikaa Vakre Hjem lehdestä löytyi kivoja ideoita. Olen jo miettinyt ko. lehden peruuttamista, mutta en vaan ole saanut peruutusta aikaiseksi. Uusimman lehden kuvassa näkyvä kukka-asetelma inspiroi kovasti ja halusin väkertää jotain samansuuntaista. Ja tällaista siitä sitten tuli. Vaikka asetelma ei ole lainkaan kuvan mukainen, olen silti kovin tyytyväinen siihen. Ja samanlainen on helppo tehdä uudestaan kukkien kuihtuessa, kun ostaa vain freesin tulppaanikimpun ja narsissiruukun.


Vielä ehtii osallistua kilpailuun, joten jättäkäähän puumerkkejänne tuonne alempana olevaan postaukseen. Muutama kysymys tuli arvontapostauksessa näkyvästä pöytäliinasta. Se on ostettu viime kesänä Hemtexistä ja hinta taisi olla huimat 10 €. Ostin liinoja kasakaupalla eriväreissä. Toivotaan että Hemtexin valikoimaan tulee jotain yhtä kivaa myös tänä kesänä.

Tänään on aikainen nukkumaanmeno, sillä lähden aamulla kannustamaan joukkuettani muodostelmaluistelukisoihin. Tapaamme hallilla jo klo 7.00!! Kääk, en muista koska olisin viimeksi sunnuntaina herännyt yhtä aikaisin :) Itse en ole vielä rivissä, mutta ensi vuonna toivottavasti olen. Laji on aivan ihana!!

Mukavaa ja leppoista sunnuntaipäivää!

Terkuin Merja :)

5 kommenttia:

Maissi kirjoitti...

Hei sinulle ihanainen blogiystäväni Merja :´)
Ei ole ollenkaan ihme, että tunnustuksia satelee!
Vai että harkinnan alla on uuden talon rakentaminen. Mielenkiintoista! Talon suunnitteleminen on todella kiehtovaa ja haasteellistakin. Tilanne on ihan erilainen kuin remontoinnin yhteydessä. Molemmissa kun on omat hyvät ja huonot puolensa. Kuten varmasti tiedät :´) Ite joskus surkuttelen, kun tuossa talossa johon muutamme, ei ole minusta kaikkein toimivin pesutilaratkaisu.. ja muuallakin olisi paljon toivomisen varaa. Toisaalta taas on monia hyviäkin juttuja ja tilaahan siellä on paaaljon enemmän. Mukavaa sunnuntaita!

Merja K kirjoitti...

Moikka Maissi ja iloista sunnuntaipäivää!

Isompaa taloa ollaan jo mietitty hetken verran ja varsinkin mieheni on nyt kovasti innostunut asiasta. Yksi tontti oli jo kiikarissa, mutta se meni juuri. Ehkä hyvä niin, koska en ollut alunalkaen kovin innostunut juuri siitä tontista. Ja jos oikeasti vielä päätämme rakentaa, uskon että täydellinen tontti tulee vastaan :)

Rakentamisen haasteet on autuaasti unohtunut, kun nykyisen talon rakentamisesta on jo niin pitkä aika ;) Tosin Unelman remontti palautti osin jotain juttuja mieleen... Onhan se toisaalta aika rankkaa touhua, huh!

Terkkuja sinne suuntaa!

Nina kirjoitti...

Ihana, raikas keväinen kimppu!!
Ja kiva, kun sen voi ehostaa aina uudestaan ja uudestaan.

Onnitteluja tunnustuksista, olet ne ansainnut kivalla blogillasi!

Jossu kirjoitti...

Kaunis on kimppu ja niin keväinen. Onnittelen minäkin tunnustuksista. Ne on tulleet oikeaan osoitteeseen, blogissasi on kiva piipahtaa.
Mukavaa alkavaa viikkoa!

Lennu kirjoitti...

Heipsan!
Kauniin asetelman olet tehnyt, eikä sen tarvitse olla samanlainen, sehän on uniikki, sinun luomasi.
Minä odotan Vakrea kanssa, ei ole tänne savvoon vielä kerennyt.
Onnea tontin etsintään.