perjantai 6. maaliskuuta 2009

Red rose


Eilin luulin palkitsevani itseäni ihanalla kampaamokäynnillä, mutta toisin kävi. Olen yrittänyt etsiä uutta kampaajaa tästä kotinurkilta, näköjään siinä kuitenkaan onnistumatta. Tammikuisen käynnin jälkeen jouduin itse korjailemaan leikkauslinjoja fiskarseilla, mikä on nyt vielä aika pientä, mutta eilen tulin kotiin pää vihreänä. Syy kampaajan vaihtooni on yksinkertaisesti ollut aikapula, koska kampaamoreissulla on yleensä kulunut matkojen kanssa sellaiset neljä tuntia. Nyt kun olen "oikeissa" töissä, on sellaista aikaa ollut hiukka hankala järjestää.

Kun pääsin eilen kotiin täti vihreänä, soitin heti entiselle luottokampaajalleni. Hän osasi antaa käyvät ensiapuvinkit ja pää ei ole enää vihreä, vaan nyt se on punertava. Ja minun puolesta olkoon mitä tahansa, kunhan ei ole vihreä!

Aionkin siis luikkia häntä koipien välissä takaisin luottokampaajani hoiviin ja otan siihen tarvittavan ajan mistä tahansa. En aio enää riskeerata, vaan pelaan varman päälle. Minulla kun on vähän sellainen fiilis, että jos tukka ei ole hyvin, mikään ei ole hyvin ja sama asia toimii myös toisinpäin :)

Täällä on pakkaustohinat käynnissä, lähdemme nimittäin viikonlopuksi Tampereelle. Pidän siitä kaupungista kovasti ja onkin mukava saada pieni tauko arjentohinaan. Parit kirpparit ja sisustuskaupat olisi kierroslistalla, myös kädentaitomessut on katsastettava ihanan ystäväni kanssa.

Kuvassa olevan ruusun sain naistenpäivän kunniaksi tänään työpaikalle eräältä yhteistyökumppanilta. Ruusu on tosi kaunis ja se lämmitti kovasti mieltä. Ilman ruusua en olisikaan muistanut koko naistenpäivää, olisikohan mieheni?

Iloista naistenpäivää näin jo etukäteen ja nauttikaahan viikonlopusta!

Terkuin Merja

10 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Nautitaan Naisten päivästä! Hauskaa viikonloppua Tampereella!

Mutta että vihreällä tukalla tulit kampaajalta? Miten se voi muuttua vihreäksi? Apua! Näinhän se on, että 'tukka hyvin, kaikki hyvin'. No en tiedä onko se nyt ihan tarkalleen noin, mutta kun on se kuuluisa 'Bad Hair Day' niin eihän silloin oikein luista mikään muukaan..

Merja K kirjoitti...

Moikka sooloilija, siinä kävi niin että kampaaja laittoi vaalennettuun tukaan liian tumman värin päälle. Minulla on käynyt noin kerran aikaisemminkin, mutta siitä on aikaa jo noin 15 vuotta.

Kampaajan oli eilen tarkoitus laittaa astetta tummempaa väriä kuin hiuksissa oli, mutta joku virhe tapahtui. Eivät hiukset ihan vihreät kirjaimellisesti olleet, mutta varsinkin tietyssä valossa ne tosiaankin näyttivät vihertäviltä. Siis ihan hirveät!!

Nyt esikoinen nauraa, että minulla on oranssit hiukset, yritä tässä tässä luovia ;)

Krisse kirjoitti...

Kampaajan löytyminen, hyvän sellaisen, on oikea lottovoitto.
Minun hovikampaaja on äitiyslomalla ja vaikeaa on ollut.
Fiskarssit ovat naksuneet meilläkin...:-)
Nyt löysin halvan ja suhteellisen hyvön turparin..väliaikaisen..

Hyvää naistenpäivää ja samalla hyvää viikonloppua..











fiska

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Nooh olisko tuo vihreä nyt niin paha näin keväällä!:Dja itse asiassa yhden prisman kassalla näin juuri toissapäivänä erittäin hyvin vihreä päisen myyjän ja hänellä oli varmaan tehty tarkoituiksella:) ymmärrän silti ettei kaikki tykkää en kans itselleni haluaisi!!!

Hyvää Tampereen reissua ja iloista naistenpäivää!
Anu

Lennu kirjoitti...

Kevään värit sitten hiuksissasi, tai tuon ruusun vähän vihreää ja punervaa....
kivaa reissua sinulle. Kyllä se siitä iloksi muuttuu.
Terkuin Lennu

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kampaajan löytyminen on kinkkinen juttu, hyvää pitäs saada ja halvalla.Tällähetkellä on ihan mukava ja suht edullinen. Joo, eiks vihreä ole ihan hyvä kevät väri...heh! Toivottavasti viihdyit Tampereella, tää on mukava kaupunki.Vastaisen varalle, jos tykkäät kahviloista Kahvisalonki Tampereella Tuomiokirkonkadulla on ihana paikka t Riitta, blogiton

Maissi kirjoitti...

Hei!

Hyvää naisten päivää sinullekin ja mukavaa Tampereen retkeä!! Tuo kampaajajuttu on kyl sellainen vaikeus. Mulla on kolme kampaajaa, jolla käyn vuorotellen. Ensimmäinen laittaa kiharat, toinen leikkaa parhaiten ja kolmas tekee hyvät kampaukset. Kaikki kolme ovat ihan hirmuisen mukavia ihmisiäkin :´)

Nina kirjoitti...

Taitaa olla edessä lippalakin tai peruukin osto...tuo vaalentaminen meillä blondeillakin ;) on kyllä taitolaji. Mun lila otsis on nyt oranssi ja kyllä sakset kävi mielessä...ei ikinä enää mittään värejä!Vaalennusta ei lasketa.

Niin ja tosiaan mulla on nyt notsomakepiece neither=pottapolkka.
Sopii himamutsille.

Livingroom kirjoitti...

Heippa Merj!
Kiitos eilisestä, kivasta ja inspiroivasta Tilda-illasta Kauniaisissa. Toivottavasti tapaamme jälleen askartelun merkeissä. Pitää munkin käydä ostamassa niita Maison Belle- aineet. Ovat aivan ihanatuoksuisia. Siivous on sillin...ah, niin mukavaa.
-Lotta

Eya kirjoitti...

Hei,
kiitokset eilisestä Tildausillasta Inari shopissa.
Toivottavasti myös toinen kerta järjestetään - leimasimet? Niihin en vielä olekaan ehtinyt hurahtaa.

Mukavaa alkukevättä!