torstai 16. huhtikuuta 2009

Iloinen torstai


Tänään olen iloinnut monesta asiasta. Ilonaiheita ovat olleet mm. seuraavat asiat:

* Sain nukkua aamulla tunnin pidempään kuin normaalisti arkiaamuisin
* Aurinko on ilahduttanut paisteellaan
* Ulkona tuoksuu keväältä
* Aloitin viimein kauan suunnittelemani kuntosalitreenauksen
* Olen saanut hoidettua tänään paljon Kasperiinan asioita
* Söin lounaaksi aivan mahtavan maittavaa vuohenjuustokeittoa - se vei kielen mennessään, nam
* Sain kotitohvelit, jotka tuntuvat hyviltä jalassa, mutta ovat ennenkaikkea ilo silmälle
* Ostin perunanarsisseja, jotka tosin odottavat vielä istutusta ulos ruukkuun


Ja ajatella kello on vasta neljä, mistähän kaikesta sitä tänään vielä ehtii ilahtumaankaan?


Viikonlopun ilonaiheita on se, että joukko Tilda-Addikteja on tulossa lauantaina vierailulle Unelmaan. Joitakin heistä olen tavannut aiemminkin, mutta joukossa on myös tuttavuuksia, joita tunnen vain netin välityksellä. Tosi kiva tavata ja tutustua ihmisiin, jotka jakavat kiinnostuksen samaan harrastukseen eli tässä tapauksessa tildaukseen :)

Itsellä siis ainakin on ollut hyvät fiilikset tänään ja päivä on sujunut loistavasti. Toivottavasti myös sinun päivääsi on kuulunut ilonaiheita :)

Keväisin torstaiterveisin Merja

12 kommenttia:

Jaanabella kirjoitti...

Kiitos Merja kutsusta,tulossa ollaan.
On mukavaa nähdä Villa Unelma ja tavata muita Tilda addikteja.

Nuttula kirjoitti...

Kiva lukea ilonaiheita :) Olen addiktoitunut tuohon keittoon. Se on mahtavan hyvää.

Minna kirjoitti...

Ihanat tohvelit! Ja tuo keitto on todella hyvää! Tarjosin sitä laskiaisriehassamme vieraillemme ja olikin aika homma vakuutella, että olen AINOASTAAN lämmittänyt kaupan valmiin keiton, enkä tuunannut sitä mitenkään. Kommentti oli sitten: "No, tosi hyvin oot lämmittänyt":) Mulla oli kanssa basilikaa tarjolla halukkaille ja vuohenjuustoa ohuina kiekkoina, jos halusi vielä keiton makua hieman terästää.

Hanni kirjoitti...

Jaettu ilo on isompi ilo, vai miten se menikään! Hienot tohvelit olet saanut. Täytyy minunkin maistaa tuota keittoa...

Mukavaa ja yhtä iloista loppuviikkoa!

toivottelee Hanni

Maissi kirjoitti...

Ihanat tossut! Ilonaiheita on monia, hyvä niin. Pitäisikin useammin muistaa iloita arjen pienistä ihanista asioista! Mukavaa tulevaa viikonloppua, viettäkäähän oikein mukava Tilda päivä!

Naapero kirjoitti...

Ihana pirteitä kuulumisia <3

Mukavaa viikonloppua sinne! =)

Merja K kirjoitti...

Heissan kaikille ja kiitos kommenteista :)

Tämä päivä on kyllä ollut kiva ja yllättäen omalla asenteella on voinut vaikuttaa kovasti fiiliksiin ;)

Terveisiä kaikille!

Titti kirjoitti...

Minun päiviini en juurikaan ilonaiheita ole kuulunut, mutta on mukava lukea toisten sellaisista!
Tuohon keittoon olen itsekkin ihastunut!
Aurinkoista viikonloppua! =)

Merja K kirjoitti...

Voi Titti, koeta jaksaa ja kestää, halauksia sinulle!

Mari kirjoitti...

Ihanat tossut. Jotkut tuollaiset kelpaisivat minullekkin. Herkullisen oloista soppaa:) Mukavaa viikonloppua♥

Sarppa kirjoitti...

Oikein ilon päivä sinulla ollutkin =)

MariaK kirjoitti...

Herttinen, kun törmäsin sun ihanaan nettikauppaan! Nyt kiemurtelen täällä tuskissani sen Jul -kirjan perässä ja yritän olla tilaamatta... :))
Pitänee nautiskella tästä herkullisesta blogistasi ja koittaa kestää! :))