lauantai 16. toukokuuta 2009

Aurinkoista viikonloppua!


Tämän tädin luistelukausi on ohi ja treenit jatkuvat taas elokuussa. Kävin toissapäivänä (vasta!) hankkimassa kunnon taitoluistimet- tähän asti olen luistellut treeneissä noin 20 v vanhoilla kaunoluistimilla. Ja uusissa luistimissa olikin opettelemista. Jalat puutuivat, terät tuntuivat teräviltä ja olo kumman huteralta. Tunnin lopuksi aloin kuitenkin päästä jyvälle ja hiffasin, miksi valmentajat puhuvat ulko- ja sisäterästä. Kunnon luistimilla on tosiaankin väliä, mitä kuvioita tehdään milläkin terällä. Ja miten helpolta luistelu tuntuikaan, kun pääsi hieman sinuiksi luistimien kanssa. Rakastan luistelua, miten maltan odottaa elokuulle, että pääsen taas treeneihin :)

Käväisin eilen Unelmassa puutarhasuunnittelija Maija Pelkosen kanssa. Maija suunnitteli meidän kotipihan joitakin vuosia sitten ja olemme olleet tosi tyytyväisiä lopputulokseen. Yritin tosin ensin itse hahmottaa Unelman pihaa, mutta totesin homman näillä taidoilla mahdottomaksi ja niinpä päätin pyytää ammattilaisen apua.

Maijalla oli heti sata ja yksi hyvää ideaa pihan suhteen ja odotankin innolla tarjousta. Tosin Maija varoitteli, että meillä on iso raivausurakka tiedossa, monet tontit puut ovat nimittäin tosi huonossa kunnossa. Hän myös näki tontin potentiaalin, koska puutarha on vuosikymmeniä sitten ollut naapureiden mukaan tosi kaunis ja hoidettu. Pihasta löytyi mm. paljon vanhoja kasveja, joita minun ainakin on ihan mahdotonta tunnistaa.


Paluumatkalla ehdin pitkästä aikaa piipahtaa Myllykukon White on White liikkeessä. Mitä ihanuuksia se puoti olikaan taas täynnä. Pystyin vaivoin hillitsemään itseni ja ostin vain lampun Unelman työhuoneeseen ja tabletit keittiön pöydälle. Uutuudet ovat ohessa kuvattuina kotiympyröissä, seuraava Unelma-keikka on vasta parin viikon kuluttua. Pari hankintaa jäi hautumaan, täytyy ensin mitata, mahtuisivatko kauniit RM:n korituolit Unelman saunatupaan. Hope so!

Ihana ilma, nyt lähden hoitamaan työjuttuja ja sitten saavat puutarhan rikkaruohot kyytiä. Aurinkoa viikonloppuusi!

Terkuin Merja

8 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Kauniit ostokset olet tehnyt:) Tuo luistelu kuulostaa todella monipuoliselta harrastukselta!

Vekarus kirjoitti...

Onpas aivan mielettömän kaunis lamppu!

Minäkin jouduin kaivamaan sellaiset reilu 20 vuotta vanhat luistimet esille toissa talvena, kun molemmat lapsemme aloittivat harrastuksen. Mutta sinun menosi kuulostaa ihan toiselta kuin minun vaappumiseni lasten perässä.

bean emäntä kirjoitti...

Aivan ihana lamppu! Olikohan se kovin kallis?

Elsa kirjoitti...

Pöytälamppu on kiva ja kaunis, tulee suutarinlamppu tms. mieleen.

Minä olen viimeksi luistellut joskus kakarana, joten siitä on aikaa, en varmasti pystyisi edes pystyssä?!

Lennu kirjoitti...

Tabletit ovat kauniit. Ja unelmassa on ihanat laatikot lastenhuoneen nurkassa. Ja Tilda-taulutkin niin somat.

Mihinkähän meillä tosiaankin on kiire, pitäisi nauttia tässä ja nyt eikä sitku...mutta aina tarvitaan joku tapaus, joka pysäyttää ainakin vähäksi aikaa omat juoksut ajan kanssa.

Rauhallista maanantai-iltaa!

Vekarus kirjoitti...

Minusta on aina ihana käydä blogissasi, joten laitoin sinulle tunnustuksen tulemaan.

Hyvää kesänjatkoa!

kati kirjoitti...

Kaunispiirteinen lamppu! Ja puutarhasuunnitelma kuulostaa aivan ihanalta.

disa kirjoitti...

AV,無碼,a片免費看,自拍貼圖,伊莉,微風論壇,成人聊天室,成人電影,成人文學,成人貼圖區,成人網站,一葉情貼圖片區,色情漫畫,言情小說,情色論壇,臺灣情色網,色情影片,色情,成人影城,080視訊聊天室,a片,A漫,h漫,麗的色遊戲,同志色教館,AV女優,SEX,咆哮小老鼠,85cc免費影片,正妹牆,ut聊天室,豆豆聊天室,聊天室,情色小說,aio,成人,微風成人,做愛,成人貼圖,18成人,嘟嘟成人網,aio交友愛情館,情色文學,色情小說,色情網站,情色,A片下載,嘟嘟情人色網,成人影片,成人圖片,成人文章,成人小說,成人漫畫,視訊聊天室,性愛,a片,AV女優,聊天室,情色