maanantai 14. joulukuuta 2009

Joulukalenterin luukku nro 14



Terveisiä jouluisesta Tukholmasta. Kaupunki oli täynnä joulutunnelmaa, oheisessa kuvissa on Biblioteksgatanin bling-blingiä ja Drottninggatanin valtavat kyntteliköt. Myyntikojuja ja joulumarkkinoita oli joka puolella keskustaa ja pitkä viikonloppu ilman sen erityisempiä suunnitelmia antoi uutta virtaa taas rutkasti.

Hotellimme oli Vanhassa Kaupungissa ja myös siihen osaa Tuhkolmaa tuli kerrankin tutustuttua kunnolla. Yleensä lyhyillä reissuilla tulee aina käveltyä Västerlånggatan päästä päähän, mutta Vanhassa Kaupungissa on niin paljon muutakin nähtävää. Stortorgetilla oli kaunis joulutori ja sen reunalla mielenkiintoinen Nobel-museo, kadut olivat ihanasti valaistuja, talot vanhoja mutta hyväkuntoisia ja ravintola- sekä kahvilatarjonta monipuolista. Notkuimme myös kuninkaanlinnan tietämillä, mutta eipä näkynyt tuttuja ;)




Sunnuntaina näimme myös Lucian päivän kunniaksi melontaretkellä olevia retkeilijöitä. Sää ei kyllä ollut erityisen lämmin, mutta melontamaisemat sitäkin upeammat :)



Kävimme paikoissa, joissa ei ole aikaisemmin tullut käytyä. Tällaisia oli mm. Moderna Museet, jossa oli Dalin näyttely ja Vasa Museet. Vasa-museo oli todella hieno. Kun astuin sisään museoon, ensimmäinen sana, jonka sain suustani, oli "wau". Laiva oli ihan uskomattoman vaikuttava (69 m pitkä) ja museossa esitettävä laivasta kertova filmi selvensi laivan mielenkiintoista historiaa. Yhtään hyvää kuvaa en laivasta onnistunut saamaan tänne näytille, mutta museossa kannattaa ehdottomasti vierailla.


Ostosrintamalla teimme vain vähän hankintoja. Ostimme mm. tuon joulukalenteritontun, jota olen halunnut jo monta vuotta, mutta jota ole tähän mennessä raaskinut ostaa sitä. Myös Panduro Hobbyssa tuli käytyä ja sieltä löytyi joitain tuotteita matkaan. Tosin olin kyllä vähän pettynyt ko. kauppaan, en ole ennen käynyt siellä ja kyllä Variston Sinooperista sekä Sinellistä tekee vähintäänkin yhtä hyviä hankintoja. Olen joskus nähnyt Panduron katalogin ja siitä sain käsityksen, että kaupassa olisi ihan megalomaaninen valikoima. Eipä ollut ja mm. Tilda-tuotteita liikkeessä oli tosi vähän, pah.


Oheisen kirjan myös löysin tosi edulliseen hintaan. Kirjassa on paljon kauniita ideoita Unelmaa varten. Mm. kuvassa näkyvän pöydän haluaisin tehdä ensi kesäksi Unelmaan istutuspöydäksi, kirjassa oli ohjeet siihen.


Jasså, nyt jatkan Sinkkuelämän uusintojen uusintojen uusistojen uusintojen katsomista. Huomiseen!

Terkuin Merja

4 kommenttia:

Louise kirjoitti...

Kuulostaa siltä että oli onnistunut matka ja nähtävää oli paljon! Ihanaa tiistaita sinulle!

SeriL kirjoitti...

Jouluinen Tukholma näytti upealta, teillä on varmasti ollut ihana matka. Ja löysit kivoja juttuja mukaasi. Mukavaa viikon jatkoa :)

Sara-Julias Mom kirjoitti...

Jouluinen Tukholma on ihana, tuli ihan ikävä entistä kotikaupunkia. Ja kuten sanoit vanhassa kaupungissa riittää nähtävää, ja ne ravintolat/kahvilat sielä ovat ihania.
Mielestäni kaupungin ulkopuolella oleva Panduro Hobby on parempi kuin se keskustan ja sielä ainakin on aina ollut Tilda tarjontaa vaikka kuinka, ehkä tämä ajankohta vain sattui olemaan huono.
Löytämäsi tonttu ja kirja = ihanata!
Hyvää joulun odotusta,täältä meiltä kaukaa.

Jaanabella kirjoitti...

Jouluinen Tukholma on todella kaunis.Joka työjaksolla on ehdottomasti mentävä katsomaan keskustan vilinää ja tietysti joulumarkkinoita.
Panduron myymälässä on tosiaankin viime aikoina ollut huonosti Tilda-juttuja.Omani olen yleensä tilannut ja käynyt sitten seuraavalla työjaksolla hakemassa,kun ovat tulleet Malmöstä.
Muutenkaan myymälästä ei löydy kuin "murto-osa" kuvaston tuotteista.
Mukavaa Joulun odotusta!
Minä suuntaan perjantaina merelle ja kohti Tukholmaa..joulu menee tänä vuonna työn merkeissä.