sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Yskä ei lopu yskimällä

Nyt on kokeiltu ja pakko todeta, että yskä ei tosiaankaan lopu yskimällä. Olen yskinyt kuuden päivän aikana enemmän kuin olen yskinyt koko elämäni aikana. Kaiken kruunasi useamman päivän sairastelun jälkeen 39 asteen kuume ja se vei viimeisetkin voimat.

Minulla oli eilen jo ihan hyvä olo ja luulin olevani toipilas ja paranemaan päin. Niinpä kävin eilen koulussa muutaman tunnin ajan. En jaksanut vielä mennä koko päiväksi, mutta yhden päivän aikana mennään niin paljon eteenpäin, että parinkin tunnin läsnäolo auttaa. 

No ei se nyt ihan ollutkaan siinä :(  Olen vankasti sitä mieltä, että tässä sairaudessa yskän määrällä on kiintiö/per päivä ;)  Ja koska en yskinyt juurikaan päivällä, yskin sitten kiintiön täyteen yöllä. Kolmeen mennessä yöllä en ollut nukkunut vielä silmäystäkään, koska aina kun olin nukahtamaisillani, yskäkohtaus herätti. Vasta teen juominen auttoi ja nukuin ruhtinaalliset neljä tuntia, kunnes taas heräsin yskään. Aivan kamalaankin kamalampi virus, tämä kyllä vie voiton kaikista sairauksistani. Onko kellään mitään vinkkejä yskään, help! Kaksi lääkärireissua ei ole tuottanut minkäänlaista tulosta.


Opiskeluistani vielä pari sanaa. Olen nauttinut joka minuutista ja olemme päässeet mukavasti itse asiaan; suunnittelemme pohjapiirrustuksiin sisustuksia ja harjoittelemme mittasuhteita. Mittasuhteet ovat tosi mielenkiintoisia ja aika pian niitä oppii hahmottamaan. Oheisessa kuvassa on ainakin toistaiseksi tärkeimmät työvälineemme; suunnittelukirja, skissipaperi, mittaviivain eri mittakaavoille, lyijykynä ja kumi. Viivotin vielä puuttuu, sitä myös tarvitaan, koska mittaviivaimen avulla ei piirretä viivoja, sillä vain mitataan. Aloitamme käsinpiirtämisestä ja myöhemmin otamme tietokoneohjelmat käyttöön.


Neliöpeittoni etenee ihan kelpo vauhtia, tosin lankaa peittoon kuluu kilotolkulla. Minulla on jo valmiina palttiarallaa 90 neliötä ja virkkaaminen on nopsaa, kun taas lankojen päättely vie aikaa. Peitto pääsee aikanaan Unelmaan ja tämä peitto sopiikin hyvin talviseen käyttöön, kesäksi se on vähän liian tumma. Kesäksi voisi tehdä pastellisävyisen version, kun kerran virkkaamisen makuun pääsin.

Seuraavalla kerralla lupaan kirjoittaa jostain muusta kuin sairastelusta. Alkaa jo puuduttaa aikalailla itseäkin tämä aihe.

Mukavaa alkavaa viikko!

Terkuin Merja

18 kommenttia:

Arkirakkaus - dibsukka kirjoitti...

Hunajan sanotaan auttavan yskään, mutta ei ole tuonut helpotusta minun yskään. Taidetaan olla samassa taudissa. Toissayönä muistan kolmen aikaan yöllä katsoneeni kelloa, että pitääkö miun yskiä koko yö. Kaksi tuntia oli unisaldo siltä yöltä, että samaa mieltä olen: Kamala tauti!!

Susannafin kirjoitti...

Voi miten kurjaa! :((( Ota sängyn viereen näkkileipää ja kun yskänkohtaus iskee pureskele sitä pieninä paloina. En tajua miksi, mutta se auttaa, kai se jotenkin raapii kurkkua niin että kohtaus menee herkemmin ohi. Kannattaa varustautua vesilasilla myös ettei tukehdu näkkäriin :DD

Toivottavasti paranet pian!

pampula kirjoitti...

Voi kurjuus :( onpa rankka tauti. Yskä ja kaamea nuha on ehkä inhottavimmat flunssan oireet. Kovan kuumeenkin vielä kärsii koska yleensä silloin (ainakin itse) tulee vain nukuttua.

Lepoa lepoa ja pikaista paranemista!!

Tuo koulu kuulostaa niin kivalta. Sopii varmasti sinulle just paremminkun hyvin :) Itsekin suoritin tuossa jokin aika sitten opparilla oman alani erikoisammattitutkinnon. Hirveesti yksinpuurtamista mutta silti se koulu oli jotenkin paljon antoisampaa kun silloin nuorempana. Ehkä asenne oli tällä kertaa vähän parempi ;)..ja kypsempi.

Terveempää alkavaa viikkoa! :)

Vekarus kirjoitti...

Miehellä ja pojalla taitaa olla sama virus, mutta on jo onneksi voiton puolella, kai (mies lähti töihin, mutta kuulosti vielä kurjalta). Onhan sinulla kunnon kolmio-resepti-yskänlääkettä? Oletko kokeillut höyryhengitystä? Minulla aina flunssassa kurkku ärtyy ja sitten yskitään. Höyryhengitys auttaa, lapsena pyyhkeen alla, nyt apteekista hankitulla laitteella. Pikaista paranemista!

Vau, miten olet virkannut! Minä en kyllä kestäisi tuota päättelymäärää...

Niina kirjoitti...

Huh kuulostaa inhottavalta :(
Työkaveri sai jotain tosi tujua yskänlääkettä joka tehos vihdoin!Tais ola hyvä ettei jotain kolmiolääkettä..
Pikaista paranesmista!

PikkuBertta kirjoitti...

Voihan yskä...kokeile höyryhengitystä ja apteekista saa sitä vickvaporia..lasten hengitystieinfektioihin,ainakin ennen sai...hierotaan rintakehään,tuohon keuhkoputkien kohtaan..voi sipasta myös nenän alle.Pitää hengitystiet auki ja rauhoittaa...laita sitä myös ennen höyryhengitystä...höyryn mukana siirtyy hengitykseen ja auttaa.
Mulla on myös venäjältä tuotua jotain "käärmesalvaa".Käytetään samallatavalla.Se auttaa myös yskänrakkoon.
Minäkin teen tuollaista neliöpeittoa...kurkkaapas sivuilleni.Kauniit värit sinun peitossasi.

Koulutuksesi näyttää mielenkiintoiselta.Itsekin kävin sisustussuunnitelijan iltakurssia joskus 90-luvun alussa.pojhjapiirustukset ovat mielenkiintoisia työstettäviä.Tsemppiä.

Pikaista paranemista.

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Täällä kans yskii yks ja toinen, tuntuu olevan liikkeellä melko sitkeää yskää :/ Pikaista paranemista sinne!

niina kirjoitti...

kokemuksesta voin kertoa että meillä se yskä helpottuu pikkuhiljaa: takana valvottuja öitä,yskimistä ja yskimistä.
nyt tulee vain välillä sellaisia (kerran kaks päivässä) yskänpuuskia mutta on kumminkin kestänyt kolmatta viikkoa=( tosi inhottava tauti.
tsemppiä.

Sanna-Mari kirjoitti...

Jos yskiminen ei auta, niin muista lisäks juoda TOSI paljon, auttaa irrottaan limaa. Ja sitten sitä yskääkin varmaan pukkaa, mutta toisenlaista. Yskänlääkkeet on aika lailla hörönlöröö...joku sellanen imeskeltävä poskessa oon joskus nukkunu kyllä...
Pikasta paranemista! :)

Taikku kirjoitti...

Eipä taida mulla olla mitään uusia konsteja taudin selättämiseksi...paitsi vanha kunnon kuuma rommi..;)
Tsemppiä ja lepoa toivottelen!

Kristiina kirjoitti...

Tuota noin : yskä paranee kyllä yskimällä,mutta jos yskäsi on kuivan puoleinen ( ei eritteita nenästä eikä limaisuutta) niin silloin se täytyy saada ns.löystymään. Eli kotikonstein ikävä kyllä. Lääkkeistä ei ole apua varsinaisesti. Jos mahdollista,niin salbutamoli(Ventoline) aukaisee keukoputket ensin ja sitten esim.vesihöyryä vanhanaikasesti kattilassa vettä keittämällä ja sitten hengittelemällä höyryjä ison pyyhkeen alla. (spira auttaisi nopeammin,mutta harvoin kuuluu vakiovarustukseen)Höyrytyksen luonteeseen kuuluu tietty toistuvuus ja Ventolinea otetaan kuurinomaisesti,yksi kerta ei riitä vaan sitkeys palkitaan. Kun yskä alkaa löystymään,Ventoline jätetää pois ja höyrytystä voidaan vielä jatkaa. Yskä jatkuu siis limaisempana,mutta tarkoitus onkin saada limat pois keuhkoista,jos niitä siellä on. Veden ja kuumien juomien juominen autta myös ja rauhoittaa yskäkohtauksen tullessa. Hengästyttävää liikuntaa kannattaa välttää. jOskus sitkeä yskä voi kestää viikkokausia eikä siihen mitää pikaparanemista valitettavasti ole.

Nonna kirjoitti...

No onpas täällä hyviä vinkkejä yskään! Itsekin yskin viime kuussa niin, että yökkäytteli lopulta. Mutta nyt elämä jo voittaa. Toivotaan, että sullakin olisi vähän helpottanut!

Ihana tulee tuosta peitosta! Lankaa tosiaan menee hurjasti! Minä olen tehnyt omani suurimmaksi osaksi jämälangoista, eli siihen saa myös uppoamaan niitä ihan kivasti. Päättely sucks... =)

Inkivääri kirjoitti...

Joskus pitkittynyt etenkin yöllinen yskä on merkki poskiontelontulehduksesta, kannattaa tarkkailla itseään. Höyryhengitys voi vähän helpottaa oloa... Auttaisikohan puhallus, puuuuuuh! Ihana peitto siitä tulee (ja kesäpeitto pumpulilangasta):)

kati kirjoitti...

Tsemppiä ja voimia sairasteluun! Mulla alkoi flunssa syyskuun alussa ja on ollut niin kamala tauti etten muista moista ennen sairastaneeni. Tosin oon joutunu tekemään töitä tässä koko ajan ja siitä sitten saldona se, että mun kylki on ihan jumissa. Joku lihas tai hiusmurtuma siellä kipuilee. Alkaa jo hermot mennä kun jatkuu vaan....

Teija kirjoitti...

No höh!! Harmin paikka, ja tiedän kyllä tunteen. Mulla flunssat menee yleensä aina viimeseltään siihen kamalaan yskimiseen. Ootko kokeillut sitä vicks-salvaa hieroaa yöksi rintaan? Auttaa meillä ainakin. Kai sitä vielä saa, meillä on kylläkin joku monta vuotta vanha purkki käytössä, aikast riittosaa.

Ja niin, itsekin tässä töissä vähän pöpperössä, joku virus on selkeesti nyt iskemässä kyntensä muhunkin.

Anonyymi kirjoitti...

Heips, itse en ole yskää koskaan saanut kotikonstein talttumaan, on aika sitkeää sorttia mun yskäni. Sain kerran lääkäriltä reseptin Codesan Comp yskänlääkettä. Tällä yskä lähtee, se on varma. Vaan tätä pitää ottaa varoen. Itse otin ensin 10 ml ja hups, alkoi hiukan huimaamaan. Itse olen todennut että 5 ml on riittävä. On vahvaa mutta tehoaa. =)

CodesanComp yksi harvoja yskänlääkkeistä joista apua! kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Harva-yskänlääke-auttaa.. Reseptivapaista yskänlääkkeistä harvemmin on apua.. Codesan Comp sen sijaan yksi harvoista, reseptillä saatavista yskänlääkkeistä, joista on oikeasti apua. Moni lääkärikin todennut ettei moni reseptilläkään saatava yskänlääke auta, korkeintaan placebo vaikutus. Itselläni CodesanComp ollut ainoa josta on tosissaan ollut apua yskään. Sitäkin käyttänyt vain pahimpaan yskään, tarkasti ohjeita noudattaen. Eivät tosin kovin herkästi lähde siitä reseptiä kirjoittelemaan.. Itsellänikin useamman vuoden takainen pullo nyt tyhjä, ja uutta pyydän tilalle koska tiedän itsekkin että se on ainoa mikä auttaa... Eriasia suostuuko nykyajan tiukkikset sitä kirjoittamaan.. Juuri tuon kolmion vuoksi karttavat aika kaukaa ja pyrkivät siirtämään vastuuta jollekkin toiselle lääkärille... Siihen mennessä onkin jo kerinnyt rykimään kurkun kipeäksi, kun palloittelevat lääkäriltä toiselle...