keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Koruintoa


Ihanaa, kun on pitkästä aikaa ilta, jolloin ei tarvitse mennä mihinkään suuntaan. Toukokuu on niin täynnä kaikenlaista menoa ja usein tuntuu, että pitäisi ehtiä useampaankaan paikkaan samaan aikaan :) Mutta tänään on siis ilta, jonka ainut velvollisuus oli ruokakaupassa käynti ja senkin hoidin lähimarketissa. Yritin kyllä kauppakeskuksen parkkihalliin, mutta tyydyin tekemään siellä kunniakierroksen, koska halli oli aivan tukossa. Totesin, että se mitä en saa ostettua pienestä lähikaupasta, jääköön ostamatta ;)


Tänään innostuin tehtailemaan rannekoruja oikein urakalla. Vaaleanpunainen ja turkoosi ovat joka keväisiä suosikkivärejäni ja rannekoruissa suosin myös paljon mustavalkoista. En ole pitkään aikaan enää ostanut koruja kaupasta, vaan ne ovat nykyään tyystin omaa tuotantoa.

 
Helmet näyttävät tosi houkuttelevilta, ne ovat melkein kuin karkkeja :) Omaa lempparia näistä koruista on tosi vaikea löytää, voisin itse käyttää näitä kaikkia. Tosin korut ovat menossa markkinointitarkoituksiin, ihan näin paljon koruja en taida tarvita :)

Nyt pötkähdän sohvalle ja nautin vapaaillasta. Mukavaa helatorstaita, toivottavasti sää suosii huomenna!

Terkuin Merja

12 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kauniita...tykkään turkoosista...:)

Vekarus kirjoitti...

Kauniita värejä! Totta korujen tekeminen on niin mukavaa, minullakin monta korujuttua odottamassa sopivaa hetkeä toteutuakseen :-)

Ihanaa vapaapäivää!

sanna kirjoitti...

Kauniita! Oma lempparini olis varmaan tuo jossa on turkoosia ja ruskeaa.

Intianminttu kirjoitti...

Heh, katsoinkin jo, että nyt on Merjalla valinnanvaraa koruissa! Mutta eivät siis kaikki tulleetkaan omaan käyttöön :) Leppoisaa helatorstaita!

Liisa kirjoitti...

Ihanaa, kun saat viettää tänään (ansaittua) koti-iltaa :)
Tosi kauniita koruja olet värkkäillyt ja kutsukorteista tuli upeat! Olen varma, että päivänsankarikin on tyytyväinen, minä ainakin olisin!

Merja K kirjoitti...

Irmastiina, turkoosi on minunkin suosikki ja se sopii hyvin ruskean kanssa yhteen

Vekarus, kiitos!

Sanna, sama voisi olla minunkin lemppari, jos pitäisi valita

Intianminttu, jos tuo kasa jäisi omaan käyttöön, valinnanvaraa tosiaankin olisi ;)

Kiitos Liisa, ihana & leppoinen ilta takana, nyt pehkuihin!

Louise kirjoitti...

Kivat korut! Mielestäni on tosi kivaa kun muoti "sallii" kaikenlaista bling-blingiä! Mukavaa helatorstain jatkoa!

Susanne kirjoitti...

Aivan ihania koruja! Tosi kauniita ovat. Minun lempivärejä on niissä.
Hyvää helatorstaita!

Taikku kirjoitti...

Herkut värit. Muistan kun itse tein koruja parivuotta sitten, siihen jäi niin koukkuun että koruja syntyi kuin tehtaassa:)

Kivaa vapaata:)

AnniK kirjoitti...

Todella kivannäköisiä rannekoruja!
Itse en ole uskaltanut antaa "pikkusormea" helmeilylle, mulla kun kaikki käsillätekeminen meinaa lähtee lapasesta kun innostun. Ihailen näin muiden tekelitä!

Merja K kirjoitti...

Louise, bling-bling on ihanaa, me like :)

Kiitos Susanne, minunkin lempivärejä koruissa paljon

Taikku, tähän jää tosiaankin koukkuun ja kun rannekorut valmistuvat vielä niin nopsasti, niitä syntyy paljon kerralla

AnniK, koruissa on se vaara, että niihin jää koukkuun ;)

Kikka N kirjoitti...

Kauniita, ihania raikkaita värejä!