torstai 24. lokakuuta 2013

Unelman työhuone


Viiden päivän sairasputki takana ja edelleenkin veto on aivan veks! Olen kiduttanut itseäni jamieolivergordonramsaykakunleivontajälkkärikisakokosuomileipoo  -tyyppisillä ruokaohjelmilla; no onpahan kerrankin ollut aikaa katsoa telkkaria. Kiduttanut sen vuoksi, että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, Mr Järki on reissussa ja itselleni taas viiden minuutin automatka lähikauppaan on tällä hetkellä ylitsepääsemätön ajatus. Onneksi jääkaapista löytyi pestoa ja kaapista pastaa, joten saan raavittua itselleni kokoon jonkin sortin aterian :) 




Piristykseksi kaivelin tietsikan uumenista äskettäin otettuja kuvia ja laitanpa niistä näytille muutamia, jotka on otettu Unelman työhuoneesta.





Tykkään ihan älyttömästi seinälle ruuvatuista puulaatikoista ja olen kerännyt niihin kaikenlaista ripellystä.



Tämä aika pieni huone kuuluu talon vanhaan osaan. Olenkin joskus täällä blogissa kertonut, että Unelma on rakennettu kahdessa osassa; ensin oli vain tupa ja tämä huone, 50-luvulla taloa laajennettiin reilusti ja silloin se sai nykyisen muotonsa.




Huoneessa tehdään nimensä mukaisesti aina toisinaan töitä ja se on myös oivallinen vieraiden majoittamishuone. Kuvassa näkyvä tuoli on lahja spesiaalilta ihmiseltä ja se on erittäin tärkeä minulle, pöytä on kirpparilöytö.


Sorry, nyt ei irtoa juttua enempää. Toivottavasti huomenna olo olisi jo parempi, tämä sairastaminen alkaa ottaa nimittäin aikalailla päähän :( Ei kun Back to bed!

Terkuin Merja

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on aina pastaa kuiva-ainekaapissa ja juustoa löytyy jääkaapista kanssa aina. Keitän pastan ja raastan siihen paljon juustoa päälle. Nam.

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Nuo vanhat puulaatikot ovat ihania...:))

AnniK kirjoitti...

Kaunis on työhuoneesi! Sairastaminen on kyllä niin ikävää, toivottelenkin täältä pikaista paranemista :)

Korukopan Eija kirjoitti...

O-ouu, kuulostaa kurjalta taudilta, paranemista!
Ja aivan fantsuja laatikoita! <3

sara kirjoitti...

Aikas kiva työhuone sulla !
Kyllä kelpaa siellä vaikka vaan istuskella :)

Vekarus kirjoitti...

Ihanat hyllyt! Pikaista paranemista!

Nuppu Home kirjoitti...

Wow miten kaunis vanha kirjapainokasti sinulla on Unelman seinällä. Paranemisia.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös sairastettu koko vko :((( mä sekoon ja tee tulee korvista! ja mä haluun liikkumaan/harrastamaan.
Jestas, miten turhia ohjelmia telkkarista tulee päivisin!
Pikaista paranemista <3
Arja-Leena

Helinä kirjoitti...

Kivan näköinen työhuone.

Pikaiset paranemiset sinulle. Muuten pian 'joudut hälyttämään jonkun herkkuostoksille'. :D Hih.

Nonna kirjoitti...

Mitäs töitä sitä Unelmassa lomilla tehdään? No joo, ihana että on siihen hommaan oma, kaunis tila!

Toipumisia sulle. Valkosipulia, hunajaa ja tuoretta inkivääriä teehen vinkkailen, kunhan joku ehtisi kauppaan asti! Laitapa lapset hommiin!

Teija kirjoitti...

Moikka ja pikaista paranemista!♥ Juu, sitä samaa on liikkeellä täälläkin päässä :/

Mut hei, aivan ihanat kuvat ihanasta huoneesta! Laatikot näyttää mun silmään tosi kauniilta, just tollai seinälle laitettuna. Ja söpö pupu siellä istuu pulpetissa :)

Merja K kirjoitti...

Moikka,

superkiitokset kaikille ihanista tsemppikommenteista :)

Arja-Leena, sama huomio, televisiosta ei tule juurikaan mitään katsottavaa. Pitäisi sairastaa yhdessä, niin saisi edes nauraa :)

Nonna, välillä askarrellaan ja myös Mr Järki tekee siellä töitä aina silloin tällöin. Tosin vähällä käytöllähän tuo huone on.

Tänään heräsin klo 13, joten katsotaan miten tilanne tästä kehittyy. Nukuttu & levätty ainakin on :)

Iloista viikonloppua!

Taina kirjoitti...

Mä niin rakastan sun sisustustyyliä! :)
Pikaista paranemista ja kauniita syyspäiviä sinne! :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos Taina kivasta kommentista :) Iloista alkavaa viikkoa sinullle!