sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Talo Nimetön

Tulipahan taas fiilisteltyä vapaa-ajanpaikassa. Paikalle muuten pitäisi keksiä joku nimi, joka kelpaisi koko perheelle. Itse nimitän sitä Villa Unelmaksi, koska tosiaankin kaikki haaveet ja unelmat, joita minulla on ollut tällaisen paikan suhteen, kävivät toteen. Mieheni näkee punaista kaikista Villa-alkuisista ehdotuksistani, niinpä pidän tämän nimityksen omana tietonani. Ja toivon, että mieheni ei lue blogiani ;)
No joka tapauksessa kuvassa on keittiön hella. Keräsin siihen päälle keittiöön tulevaa tavaraa. Tuo vanha lettupannu on suosikkini. Tosin lapsille oli pettymys, kun kuulivat, että tällä ei voi lettuja paistaa. "Miksi ei, eihän tuossa ole mitään vikaa". Eipä niin, jos ei pane pientä ruostekerrosta pahakseen.
Ja kiva asia on, että remonttiasiat etenevät. Paikassa täytyy tehdä pientä katto- ja eristysremonttia ja tekijät alkavat olla selvillä. Kaivelin myös hiukan keittiön seinää pinkopahvien alta ja sieltähän ne ihanat vanhat hirret paljastuivat. Eli otamme hirret esille, mutta jos ne eivät näytä hyviltä, paneloimme seinät. Remonttimies nimittäin varoitteli, että hirret saattavat olla enemmän tai vähemmän täynnä naulanreikiä, koska koolingit on todennäköisesti lyöty surutta hirsiseinään. Ennen vanhaan ei hirsiä arvostettu, vaan pikemminkin haluttiin peittää ne. Pidetään peukkuja pystyssä....
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, mukavaa alkavaa viikkoa :)
Terveisin Merja Kasperiinasta

4 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Oi miten ihanalta paikalta tämä "villa unelma" kuulostaakin... (katkerana täällä itsekseni jupisen =) ).

Millä aikataululla te taloa/huvilaa laitatte?

Siitä tulee varmasti todella kaunis! Laita lisää kuvia...Olisi kiva ihastella!

Unknown kirjoitti...

aivan ihana hella, ja lettupannu.... tuollainen oli minullakin kun muutin saksaan..... on jo heitetty pois...... saanko linkata näinä päivinä sivusi omalle sivulleni??

Merja K kirjoitti...

Maisuli: tavoitteena on saada kaikki kuntoon sisällä toukokuun loppuun mennessä. Piha onkin sitten suurempi projekti. Laitan jossain vaiheessa lisää kuvia. My little cottage:linkitä vaan, voinko minäkin linkittää sinun sivut tänne, kun jossain vaiheessa saan linkkilistan aikaiseksi

Äärelä kirjoitti...

Kauniita esineitä! Tuon lettupannunkin saa varmasti vielä käyttökuntoon, ainakin Marttojen sivuilta löytyy ohjeistusta. Vaikka onhan se pelkkänä koristeenakin ihana!