perjantai 26. syyskuuta 2008

Perjantaiterveiset


Melkoista haipakkaa on tämän viikon pitänyt, ehdin nyt vasta istahtaa rauhassa tietsikan ääreen. Tosin kiire ei ole tällä kertaa haitannut minua, sillä tekemiset ovat olleet tosi mieluisia. Olenkin kovin piristynyt pikku hässäkän jälkeen ja huomaan, että hoppu sopii minulle, jos siitä ei tule pysyvä olotila.

Ohessa kuvia Unelman uusimmasta hankinnasta nimittäin Mikki leivänpaahtimesta. Mieheni ei ollut lainkaan innostunut moisesta kapistuksesta, mutta akkavalta jyräsi tälläkin kertaa ja mieheni vastaväitteet kaatuivat 3-1. Ja melkein voin väittää, että Mikki kuvalla varustettu paahtoleipä maistui paaaaljoooon paremmalta kuin leipä ilman kuvaa ;)


Myös Unelman portaikko pääsi kuviin. Maalasin keväällä itse portaikon seinät ja katon. Rakennusmiehet tekivät minulle telineet ja vaikka en korkeanpaikan kammosta kärsikään, oli olo hieman hutera tela kädessä tuolla korkeuksissa. Korkeimmillaan katto nimittäin nousee noin viiteen metriin. Seinällä oleva kiva ikkunanpokasta tehty liitutaulu on ostettu Järvenpäästä Keltaisesta Kammarista. Kannattaa käydä visiitillä, jos siellä päin liikutte. Puoti ja käsityöläisten työtilat ovat vanhassa suksitehtaassa ja paikka on tosi tunnelmallinen.

Tie vie viikonlopuksi Tampereelle ja suunnitelmissa on ainakin kiertää kaupungin ihastuttavat kirpparit. Olen tehnyt niistä aiemmin loistolöytöjä, joten odotukset ovat korkealla. Myös sisustusliikkeissä täytyy poiketa.

Rentouttavaa syksyistä viikonloppua, toivotaan että aurinko hellisi meitä edelleenkin säteillään!

Terkuin Merja

13 kommenttia:

Marja Kristiina kirjoitti...

Apua, minun rupesi heti tekemään mieli paahtoleipää!!!

Ennihuu, paahdin on tosi vekkuli ja sopii hyvin Unelman fiilikseen. Hattua nostan rouva Maalarille, en tiedä olisiko minusta ollut tuohon. Jokin aika sitten olin lapsen kanssa tivolin toukkajunassa ja sekin korkeus huimasi ihan possuna :-/

Aurinkoista viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Haaaaaa meillä on kans tuollanen.
varotan, se musiikki alkaa joskus menemään yli hilseen :D

Mari kirjoitti...

Kiva paahdin! Ja nuo astiat ovat suloiset:) Kaunis rappukäytävä:)

Tuolla suksitehtaalla on tullut käytyäkin:) Mukavaa Tampereen reissua!

Hanna kirjoitti...

aivan ihana tuo liitutaulu! Samoin alemman postauksen allastaso on ihana!
Mukavaa viikonloppua!

-Mai- kirjoitti...

Mulla on samanlainen Mikki leivänpaahdin. Sain sen mieheltäni pari vuotta sitten joulahjaksi. Miten hyväntuulisia paahtoileipiä sillä saakaan ja ihan musiikin kera. Paras lahja ikinä!

Anonyymi kirjoitti...

piti käydä tarkistamassa oma paahdin , juu ihan samanlainen ja soittaa musiikkia sillo kun leipä hyppää pois.

Sooloilija kirjoitti...

Meilläkin on tuo Mikkipaahdin, pukki toi viime jouluna. Kiva se on, mutta salassa tai yöllä ei oikein voi paahtaa leipää kun se soittaa sitä sävelmää aina..

Iloista viikonloppua Tampereella!

jaana kirjoitti...

Kauniit portaat! Minulta olisi nuo seinät jääneet maalaamatta :P

Ansku kirjoitti...

Kaunis tuo ikkuna-liitutaulu.
Minä en ois uskaltanut maalata 5m korkeudessa. Huh huh

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Täytyy myöntää että minä haluaisin tuollaisen leivänpaahtimen kun sellaista valmiiksi ruosteista,vanhaa patinoitunutta ja silti toimivaa ja turvallista ei taideta myydä:D
Ja wau että toi rappukäytävä näyttää upealta!!!
Iloista viikonloppua!

Katja kirjoitti...

Blogissani on jotain pientä sinulle:)

Tiia kirjoitti...

Paahtoleipä on hyvää, mutta tommosella paahtimella siitä saa varmasti vielä parempaa, ihana =)
Ja voi miten kauniita kuvia sinulla taas tuolta unelmaisesta Unelmasta.

Maissi kirjoitti...

Ihania paahtoleipiä ja konekin on oikein hauskan näköinen. Maun voi jo aavistaa olevan paljon parempi kuin tavallisesta paahtimesta :´)

Kauniit nuo Unelman yläkertaan johtavat rappuset. Onko siellä muuten yläkerrassakin huoneita? Kiva yksityiskohta tuo liitutaulu. Niin ja minultakin olisi kyllä jäänyt maalaamatta tuo tila. Olen tosi korkeanpaikan kammoinen..

Toivottavasti teette hyviä löytöjä kirpparilta!