maanantai 13. huhtikuuta 2009

Huililoma


Tämä täti täällä oli jo ihan finaalissa, mutta uskomatonta mitä miniloma voi saada aikaan! Itse asiassa vietimme nyt pääsiäisenä Unelmassa ensimmäistä lomaa, koska viime kesä meni kokonaan remonttia tehdessä. Ja pelkkää viikonloppuvisiittiä en ihan lomana pidä, mutta torstai-illasta maanantai-iltaan on jo kunnon loma :)

Ja se on tosiaankin rakkautta. Rakastan Unelman jokaikistä nurkkaa ja soppea. Ja mikä parasta, koko perhe viihtyy Unelmassa. Siellä on aikaa olla ja nautiskella perheen kesken, maata sohvalla, lukea hyvää kirjaa, syödä maukasta ruokaa, pelata Afrikan tähteä tai monopolia, saunoa tunnelmallisessa rantasaunassa ja viettää ystävien kanssa iloisia hetkiä. Se on meidän perheen rakas Unelma :)

Mutta tästä minilomasta vielä pikkuinen jutunpätkä. Menimme Unelmaan jo torstai-iltana ja olin päättänyt olla tekemättä mitään erikoista pääsiäisen aikana. Parit vierasvisiitit oli sovittu (terveisiä ihanalle kolmikuiselle Annikalle), mutta ne eivät tosiaankaan rasittaneet vaan päinvastoin. Pe-su meni siis huilatessa, mutta tänään alkoivat jo energiat palautua. Ja kun en muuta keksinyt, aloin pestä kristallikruunun kristalleja. Myös mies sai osansa energianpuuskastani, hänet pakotettiin poraushommiin. Parit jutut löysivät tiensä seinille. Harmi, että kankaat tms. tykötarpeet olivat jääneet kaupunkiin, joten en päässyt ompeluhommiin. Myös tapetointivälineet uupuivat, muuten olisin rynnännyt eteisen kimppuun, joka huutaa vielä tapettia.

Ikääntymisessä on kuitenkin se hyvä puoli, että viimein osaan kuunnella mieltäni ja kroppaani. Jos on väsy, pitää levätä ja jos on energiaa, on mukava puuhastella. Aina se ei tietenkään ole näin helppoa, mutta ainakin itse osaan nykyään sanoa ei ja pitää kalenterin riittävän väljänä vapaa-aikana. Joskus täytyy vaan saada olla :)

Tästä on mukava aloittaa uusi työviikkoa. Keväistä energiaa kuvassa näkyvien Tilda-kukkasten kera teille kaikille!

Terkuin Merja

12 kommenttia:

-A- kirjoitti...

Ihania Tilda-kukkasia! Minäkin hamstrasin juuri Tildan kankaita varastaoon, jospa vain joskus ehtisin niistä jotain tehdä!

Nina kirjoitti...

Tervehdys touhutädille täältä "puistosta"! Pikkasen kiire pukkaa...

Tiia kirjoitti...

Kuulostaa kyllä todella ihanalta paikalta tuo Unelma ladata akkuja ja nauttia keväästä,..ja tietty joka vuodenajasta =)

Pirteää alkanutta viikkoa!

Maissi kirjoitti...

Pääsiäisen viettonne kuulostaa oikein ihanalta ja rennolta. Meillä ihan samanlaista. Sopivassa määrin vieraita ja kyläilyä ystävien luona. Hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Sitähän tässä kiireisessä maailmassa tarvitaan!

Harmittaa kun tulevan viikonlopun tapaaminen jää minulta väliin. Harkitsin kyllä kauan aikaa, josko olisin päässyt tulemaan. Olisi ollut kiva nähdä sinua ja tietty muitakin tildaan hurahtaneita.

Voihan sinäkin hyvin, ystäväiseni Unelman hengetär :´)

Damoisellex kirjoitti...

Onneksi kankaat jäivät, maltoit ottaa aikaa itsellesi! Mäkin tahon Unelman!

Mari kirjoitti...

Voi kun kuullostaa ihanan rentouttavalta pääsiäisenne:)

Inkivääri kirjoitti...

Kuulostaa todelliselta unelmapääsiäiseltä, mukavaa kevään jatkoa:)

katrilli kirjoitti...

Olen seurannut blogistasi Unelman remontointia ja elämäänne siellä. Teillä on ihana paikka, jossa sielu lepää ja saa rentoutua. Olet taitava sisustamaan ja ompelemaan! Oikein ihanaa kevättä ja tulevaa kesää Unelmassa sinulle ja perheellesi!

Halauksin katrilli

Lennu kirjoitti...

Kyllä kuulostaa oikealta unelmalta sinun paikkasi todellakin sanan varsinaisessa merkityksessä.
Hyvä että kankaat jäi, ettet päässyt rehkimään liikaa.
Kivoja aurinkoisia päiviä toivottelen!

Nina kirjoitti...

...oijjoi...minäkin alan olla rakastunut teidän Unelmaan...kuulostaa ja näyttää niiiin hyvältä!

Ilona kirjoitti...

Moikka!
Tulin vastavierailulle! Kasperiina on kyllä tuttu, mutta miten ihmeessä olen missannut blogisi!? No, nyt asia korjattu:) Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen,
Ilona

Sisustus Sievä kirjoitti...

Ihania tilda juttuja ja ne kankaat on niin nam..

rentouttavia päiviä. Mia