maanantai 4. tammikuuta 2010

Maanantain kuulumisia



Miniloma on takana ja paluu arkeen on tapahtunut. Loma oli oikein rentouttava, ei mitään erityistä ohjelmaa eikä aikatauluja. Myös lapset tykkäsivät, esikoinen kysyi heti tänä aamuna, koska menemme Unelmaan uudestaan. Piakkoin, toivottavasti!




Muutaman kilometrin päässä Unelmasta olevassa taajamassa oli loistolatu ja kävimmekin hiihtämässä joka päivä. Ei haitannut vaikka pakkanen paikkui, kunhan puki riittävästi päälle. Kuopuksemme on hieman mukavuuden haluinen, mutta saimme houkuteltua hänetkin hiihtämään ihan mukavan pituisia lenkkejä. Ajatuksena on käydä hiihtelemässä enemmänkin ennen hiihtolomaa, jotta pääsisimme lomalla koko porukalla vähän pidemmälle hiihtoretkelle. Katsotaan kuinka käy :)

Myös Monopoly Cityä pelasimme koko perheen voimin. Esikoinen sai sellaisen joululahjaksi ja peli osoittautui paljon kivemmaksi kuin perinteinen Monopoly. Peli kesti kyllä kauan, pelasimme sitä kahtena päivänä yhteensä viisi tuntia, ennenkuin voittaja selvisi. Säännöt tuntuivat aluksi aika monimutkaisilta, mutta kun peli eteni ja tuli tutuksi, se olikin tosi hauska ja mielenkiintoinen. Mutta ihan joka ilta ei ko. peliä viitsi pelata, sen verran aikaa vievää se on.



Kaivoin juuri kaikki kankaat ja kaavat esille aikomuksenani alkaa ommella. Mutta kas kummaa huomasinkin, että molemmat ompelukoneeni ovat Unelmassa. En ole ommellut puoleen vuoteen, mutta luulin, että 20 vuotta vanha känkkä singerini olisi ollut täällä kotona. Vaan eipä ollutkaan ja nyt harmittaa. Olisi ollut niin kiva ommella Tilda-juttuja, mielessä on vaikka mitä ideoita :(

Täytyy siis keksiä jotain muuta tekemistä, esim. pyykinpesua ja siivoamista olisi agendalla. Ompeleminen olisi vaan niin paljon hauskempaa, eikä nuo edellä mainitut oikein kiinnosta. Onneksi ystäväni tulee parin tunnin päästä kyläilemään ja lähdemme sauvakävelylle. Kunnon ulkoilulenkki ja kuulumisten vaihtaminen piristää varmasti ja ehkä siivoaminen innostaa sen jälkeen :)


Maanantaiterkuin Merja

4 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Ihania hiihtokuvia! Me ei vielä olla varsinaisilla laduille uskaltauduttu lasten kanssa.

Laitoin sinulle sähköpostia, toivottavasti vanha osoitteesi toimii yhä.

Louise kirjoitti...

Ihanat talviset kuvat! Ostin itselleni sukset viime vuonna mutta en ole kokeillut niitä vielä... pitäisi kai. Kyllä se ainakin näin viereltä katsottuna näyttää mukavalta :O)

Minna-Enttirinteen Elämää kirjoitti...

Ihanaa, että löytyy joku muukin joka ei ole niin innostunut siivoamisesta :) itse olen mestari keksimään muita paljon "tärkeämpiä" hommia :-D

Riitta / Wanilla kirjoitti...

Lomanne kuulostaa ja näyttää olleen
mukava! Kauniita kuvia!