keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kuopuksen kammari


Olipa työn ja tuskan takana saada ommeltua kuopuksen huoneeseen verhot. Kangas on ollut minulla tammikuusta saakka, mutta vasta nyt kaivoin ompelukoneen esille ja hurautin verhojen sekä ala- että yläkäänteet. Näköjään mitä simppelimpi juttu, sitä haastavampi tarttua :)



Muutenkin kuopuksen huone on murheenkryynini. Meillä tehtiin kotona iso remontti toissa kesänä ja myönnän, että voimat loppuivat kesken kuopuksen huoneen kohdalla. Alunperin ajatuksenamme oli vaihtaa oven ja kiinteiden kaapistojen paikkaa, mutta remontin edessä totesimme, että jätetään nuo muutokset kuitenkin tekemättä. 


Huone on hassun kokoinen; se on oikeastaan puolentoista lapsen huone, yhdelle liian iso, kahdelle liian pieni. Kiinteä kaapisto on liian iso ja hallitseva, oven paikka on väärä, huoneessa ei ole yhtään"ehjää" seinää.. Nämä kaikki "rajoitukset" ovat saaneet minut lannistumaan, enkä ole nähnyt lainkaan huoneen mahdollisuuksia. Josko verhot olisivat kuitenkin askel oikeaan suuntaan ja saisimme huoneen viimeinkin valmiiksi :)



Tavaraa löytyy huoneesta vähän liiankin kanssa, kuopus on nimittäin kova keräilemään kaikenlaista. Matkamuistoja on pakko tuoda joka matkalta, erityisesti lumisadepallot ovat mieleen ja myös lippulappuja on kertynyt aimo läjä huoneen oveen. Nuo laput eivät minut erityisesti miellytä, mutta olen antanut kuopukselle vapaudan päättää oman huoneensa lappusista. Jos ne tekevät hänet iloiseksi, niin siitä vaan ripustelemaan.
 

No keskeneräisyydestä huolimatta väriä ainakin huoneesta löytyy ja tämä matto on ehdoton suosikkini! Ja jos ihmettelette, mihin se keskeneräisyys liittyy, niin se liittyy seinään ja siinä olevaan kalusteeseen, jota näissä kuvissa ei näy :) 

Vau, mikä auringonpaiste, ihana keskiviikko!

Terveisin Merja

19 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Kauniit pöllöverhot tuli ja tuo matto on kyllä hieno. Kaunista keskiviikkopäivää:)

Aarre kirjoitti...

Ihana matto. Mistä se on ostettu?

Sanna-Mari kirjoitti...

Verhot on kyllä tosi veikeet!
Meillä on Pojan huone kanssa sarjaa murheenkryyni...vinokattoo ja ovee ja ikkunaa ja syvennystä...mutta se on sellasta, ittensä ei häritte (paitti sillon kun parvisänky ois kiva ja ois kiva vaihtaa huonekalujen paikkaa....)...:D :D

Hanna kirjoitti...

mä kiinnitin heti ekana huomioni ihanaan tapettiin :) todella kaunista! ja kuvien perusteella huone näyttää oikein valoisalta ja levolliselta vaikka väriä onkin. Kaunista! :)

Kotivalo kirjoitti...

Aivan ihana toi matto!

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Joskus joitakin asioita vaan siirtää eteenpäin ja sitten jostain tulee inspis ja homma hoituu kuin itsestään.
Hyvin tuttua minulle.
Sait aikaiseksi kauniit verhot ja tuo pyöreä matto on soma,

Lapset viihtyvät värikkäässä huoneessa ja on hyvä, että annat heidän toteuttaa itseään:)

Nautitaan auringosta!

Merja K kirjoitti...

Askartelin itte, pöllöverho on Eurokankaan kilokangasta ja tykkään siitä kovsti!

Aarre, matto on BoConceptin ja hankittu Vepsäläiseltä

Sanna-Mari, syvennys ja vinokatto kuulostaa myös haastavalta, mutta ehkäpä se on vaan pojan mielestä jännää :)

Amorous, tapetti on todellinen väriläiskä ja huone on tosiaankin valoisa. Varsinkin aamupäivällä, kun aurinko paistaa sinne.

Kiitos Kotivalo!

Hanne, hyvä, että muillakin on kokemuksia. Miten jotkut simppelit asiat voikin olla välillä niin vaikeita :)

Unknown kirjoitti...

Matto on kyllä ihana väriläiskä! Ja joka kerta ihailen huoneen tapettia, se on kyllä niin soma! ♥

Riikka kirjoitti...

Aivan ihana matto ja koko huone ! Tapetti kruunaa kaiken :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kauniilta huone näyttää...iloinen ja valoisa...
Ihana tapetti!

Merja K kirjoitti...

Kiitos Heli ja Riikka!

Irmastiina, kuvissa tykkään huoneesta itsekin, mutta todellisuudessa sen keskeneräisyys häiritsee todella. Tosin oma vika :)

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Hei!! En ymmärrä miksei postausksesi tule listalleni:( Nytkin on taas mennyt vaikka kuinka monta ohitse...

Ennenkun luin edes tekstiä katsoin, että oih sulla on tuota ihanaa pöllökangasta! Aivan ihanat verhot, niin kesäisetkin!! Nuo pöllöt on niin ihania. Itse yritän tehdä harjaan kuvia niistä -katsotaan kuinka onnistuu:)

Nyt lähden lukemaan muita postauksia:)

Merja K kirjoitti...

Mia, onpa kummallista, en itsekään aina oikein ymmmärrä tätä blogin sielunelämää :) Iloista torstaipäivää sinulle!

sanna kirjoitti...

Kaunis värikäs huone ja mahtava tuo pallomatto. Lapsen huoneen kuuluukin näyttää lasten huoneelta ja antaa lasten levittää sinne omia juttujaan.

Peppi kirjoitti...

Huiput tuo matto ja tapetti! Mitä väri-iloittelua, just lasten huoneeseen sopivaa :)

Mervi kirjoitti...

Kaikkihan noi on ihania: tapetti, matto, verhot... ja aina jokin seinämä jää kuvaajan taakse.... ;)

Merja K kirjoitti...

Sanna, meillä tosiaan levitetään, harvoinpa huone tältä näyttää :)

Kiitos Peppi!

Mervi, näin on ja kuvissa sen pystyy tekemään. Todellisuus onkin sitten toinen ;)

emmi kirjoitti...

Voi kuinka upea huone kuopuksellasi! Ihana tuo oranssi seinä ja nuo verhot, kaikki ovat ihanan värikkäitä! :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos Emmi, iloista perjantaita!