tiistai 24. huhtikuuta 2012

Voittaja selvillä


Arvonta on suoritettu ja voittaja on PikkuBertta, onneksi olkoon! Laittaisitko minulle yhteystietosi osoitteella merja@kasperiina.fi, niin pukkaan paketin Paten matkaan :)


Ihailin vielä eilenkin auringonpaistaessa ikkunanpesu-urakkani lopputulosta (tänään sataakin sitten vettä!), varsinkin olohuoneessa ja ruokailutilassa puhtaat ikkunat huomaa, koska ikkunat ovat niin isoja. Tosin niiden peseminenkin on melkoinen homma :) 



Sohvalle tekisi mieli hankkia uusia keväisempiä tyynyjä, yksi ompelumalli on  mielessä mustasta pellavasta. Tosin turkoosikin olisi aika kiva, jos samalla hankkisi turkoosin torkkupeiton. Turkoosi sopisi kivasti noiden Vallillan "kaupunkikuvallisten" tyynyjen kanssa. 

Sohvan takana näkyvä vasen nurkka on edelleekin tuolia vailla, emme tunnu pääsevän Mr Järjen kanssa yhteisymmärrykseen siitä, millaisen tuolin sinne hankkisimme. Minulla on ihan selvä visio asiasta, mutta en ole edelleenkään saanut vakuutettua armasta Järkeäni hankinnan järkevyydestä :)



Sitten vielä kuva kivoista kirpparilöydöistäni yhteensä 1 €. Tykkään kynttilänjaloista kovasti ja ne sopivat hyvin yhteen kevättauluni kanssa. Tosin jalkoihin sopivat kynttilät oli vähän hankalampi löytää, mutta tulivatpahan nekin vastaan lopulta. 


Tiistaissa mennään, heikun keikun, kivaa päivää sinulle!

Terveisin Merja

11 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea voittajalle!

Ihanat kuvat olohuoneestanne!

Merja K kirjoitti...

Kiitos Irmastiina :)

sanna kirjoitti...

Teillä on tosi kaunis olohuone. Jos mielipiteen saa sanoa niin lisää turkoosia :)

Merja K kirjoitti...

Sanna, kiitos! Turkoosiin minäkin olen päätymässä, josko vaan löytäisin kauniin heleää sellaista pellavakankaana.

Mervi kirjoitti...

Hauskat nuo sinunkin kirpparilöytökynttilänjalat! Ja turkoosihan on eri hyvä väri ;)

Merja K kirjoitti...

Mervi, eikä maksanut paljon, siis ne jalat :) Mietin ensin maalaisinko ne (sinun kynttilänjaloista tuli erihienoja), mutta päädyin toistaiseksi pitämään ne ennallaan. Voipi olla, jos teen turkoosit tyynyt, että jalatkin saavat turkoosia maalia pintaansa. Huh, tulipahan sepustus ;)

Jaanabella kirjoitti...

Edellisten kanssa samoilla linjoilla.Turkoosit tyynyt ja torkkupeitto näyttäisväti ihanan keväisiltä <3

Mervi kirjoitti...

Ne on kyllä melkoisen hyvät noinkin, mutta miksei turkoosinakin :)

Ostaessani ensimmäisen, suunnitelmani oli maalata mustaksi. Ennenkuin ehdin hankkia maalia ehti suunnitelma muuttua... nythän se on lähtenyt ihan käsistä ;)

Mutta todennäköisesti jossain vaiheessa niistä kaikista tulee jotain ihan muuta väritykseltään. Ehkä mustia kaikista? Tai sitten jotain villiä!

Susanne kirjoitti...

Onnea voittajalle!

Kaunis koti teillä!
Tulee aina niin hyvä mieli kun saa katsella puhtaiden ikkunoiden läpi:)
Minulla ikkunanpesu-urakka on vielä edessä. Ikkunat suorastaan huutaa pesua. Jospa tänään ehtisin pestä ne.
Mukavaa viikon jatkoa!

Merja K kirjoitti...

Jaanabella, kiva kun kävit!

Mervi, värit ovat ihania ja liputan niiden puolesta. Varsinkin näin keväällä ennenkuin luonto herää, minulla on valtava värien kaipuu

Susanne, tsemppiä urakkaan, jos innostut tänään ikkunoiden pesusta!

Jenna / Classy & Cozy kirjoitti...

Onpa teillä kaunis koti! Tätä blogia on ehdottomasti luettava! :)